lauantai 28. tammikuuta 2012

Lempeä lauantai

 Leppoisassa lauantaissani on ollut monta tuoksua. Aamussa suloinen liinavaatteiden puhtaus. Viivyin unikuvien jakamassa kiireettömyydessä pitkään. Ojentauduin kohti aamukahvin kutsuvaa aromia. Nuuhkin raikasta lauantai-ilmaa ja sain hymykseni sen jakaman lempeyden. Kätkin punaiset kynttilät laatikon uumeniin ja kutsuin vaaleat, roosat ja vihervät näkösälle. Silmät sulkien tunsin joulutuoksujen tulvan vilkuttavan. VAloisuus kutsuu kevätajatuksia hiljalleen esiin. Pian jo helmikuu heilauttaa kättään! Tyttönen viihtyy keittiössä. Pienemmän palloilusta palatessamme koti otti vastaan tuoreen pullan ja sämpylöiden tuoksuin. Kiitos taitava tyttöseni! Neito, joka hetkessä on vallannut keittiön äitiään taitavammin käsin. Tummuneen illan tuokioihin jakaa tuoksunsa takassa loimuavien liekkien puita kutitteleva lämpö.
VAloisuus heräilee ja tanssii kepein askelin. Uusille tulppaaneille olisi ollut tila, vaan lähikaupan kukkivaiset olivat nuutuneita ja liian väsyneitä. Ehkäpä huomenissa nappaan iloksemme uutukaiset seurakunnasta palatessa! Kukkien kaipuu on istahtanut minuun. Pikkuruisia neilikoitakin hypistelin, mutta valkeiden puuttuessa en punaisille halunnut paikkaa kotoa tarjota. Pupupariskunta sai paikan puusohvan mutkasta. Kaihoavat kevättä kohti. Itse jaksan vielä viipyä talvivalkeuden jakamassa kauneudessa. Eilisiltana saapuilin iltamyöhäisellä pikkuisimman kanssa lastenillasta ja ihastelimme hangen yllä kilvan kimaltavien timanttien tuiketta. Auton valokiila tuntui kuin yllättävän ne karkeloimasta tummenneessa illassa. LAuantain päivässä leikkivät valonsäteet. Kurkistelin niiden liikehdintää huoneissa. Kiitollinen iloni yhtyi niiden kuurupiiloon.
LAuantai antoi paljon. 
Vähässään.


11 kommenttia:

  1. Voi näitä sinun sanojasi kun ne niin kauniisti soljuvat, ottavat kiinni ja puhuttavat. Ihana on ollut päiväsi. Lasten askareet keittiössä tuntuvat kutkuttavan kivoilta, ihanaa seurata miten pienet kädet ovat kasvaneet ja osaavat monia asioita.
    Puhtaiden lakanoiden tuoksusta on täälläkin nautittu, hymy huulilla, miten paljon niin vähästä.

    VastaaPoista
  2. Piupau,
    niin. Pienesti saa toisinaan niin paljon. Tämä päivä on ihan paijannut pienellä hyvällä! Neidostamme on kuoriutunut aikamoinen keittiötaitaja ja hemmottelee meitä usein leipomalla ja ruokaa laittamalla. AIka ihana juttu♥ Pikkuisimmatkin ovat jo oivia apureita, pilkkovat salaattiaineksia ja kuorivat perunoita:)
    Mukavaa kun piipahdit ja kiitos niin mukavista sanoistasi♥

    Valoisaa huomista!

    VastaaPoista
  3. Kevään lähestyvä valo tuntuu hyvältä! Lepoa täynnä olevat lauantait ovat suuri voimavara, jolla jaksaa kohti kesää :)

    VastaaPoista
  4. Purnauskis,
    valolla on uskomaton vaikutus!
    Kävinkin eilennä kurkistelemassa suloisia pitsikorujasi....saatan piipahtaa ostoksille luoksesi...mutta ensin kuljen aamupäivän valossa sanan äärelle...
    KEvään odotteluun mukavia valoisia talvipäiviä!

    VastaaPoista
  5. Ihana lempeä lauantai teillä! Kirjoitat niin kauniisti. Tänään on niin huikean kaunis sää.
    Suloista sunnuntaita teille!

    VastaaPoista
  6. Ihanan valoisia kuvia ja ajatuksia! ♥ Viikonlopun päivät kotosalla ovat itsellenikin todella tärkeitä. Sellaiset ihan tavalliset. Pystyy keskittymään ihan pikkujuttuihin ja pysähtymään hetkiin. Mukavaa sunnuntaita! Nautihan :)

    VastaaPoista
  7. Ihanasta valosta olemme saaneetkin nauttia... niin kaunista oli tänäänkin. Kevättä kohti mennään.

    Oikein aurikoista ensiviikkoa sinulle.♥

    ps.Vihdoinkin pääsin kommentoimaan blogiisi...

    VastaaPoista
  8. Minäkin viimein luovuin reilusti yli viikon kestäneestä tulppaanikimpustani, mutta en ihan kokonaan. Levitin terälehdet (joissa oli enää aavistus vaaleanpunaisesta väristä) pitkin kahvihuoneen pöytää ja ihastelen niitä nyt siinä, kunnes kuivahtavat. Alkavalla viikolla minäkin haluan uuden kimpun; niistä tulee kevätmieli, vaikka pakkanen paukkuukin parissakymmenessä!

    Ihania asioita tulevaan viikkoosi toivottelen :)

    VastaaPoista
  9. Tuire,
    kiitos♥
    Tämäkin päivä jakoi hyvyyttään. Ulkosalla oli huikean kaunis talvisää ja valo jatkoi lauantain leikkejään ja piirsi kotiin paljon iloa silmälle!
    Valoisaa arjen aloitusta huomiseen!

    Sini,
    ilahduin sanoistasi, kiitos.
    Elämän parhaita hetkiä ovat ne aivan tavalliset tuokiot. Niihin kätkeytyy paljon hyvää♥
    Alkavaan viikkoosi paljon mukavia arjen tuokioita!

    Irmastiina,
    oho, onko Riihipirttiin ollut vaikeuksia saada kommentteja?!:o
    No, ehkäpä siksi täällä onkin ollut aika hiljaista...hih:)Minä jo ajattelin, että sanani alkavat olla sanotut...
    Iloa ja valoa alkavaan viikkoosi!!Aina sinua ja alokaspoikaasi välillä ajattelen...omani oli flunssaisena metsäleirillä, kun ei suostunut poiskaan jäämään, vaikka kuume kiusasi. Ja minä tietty murehdin...ja murehdin...tietäähän sen, me äidit:)

    AnnaV,
    tulppaanit ovat niiiiin ihania. Tuon vinkin terälehdistä pöydällä laitankin korvan taa...
    Joskus olen terälehdet nuutuneistakin tulppaaneista ripotellut veden joukkoon lasikulhoon ja laittanut kelluvia kynttilöitä joukkoon. Siinäkin silmä lepää!

    KEvään odotteluusi ilon ja valon ja kukkien kauneutta!!Voi hyvin!

    VastaaPoista
  10. Valoisia, valoa täynnä olevia sanoja kuvia täällä..
    Kiitos niistä!

    Valo on niin suuremmoinen ihme..
    Haluan hengittää sitä itseeni, jokaiseen soluuni..
    ja jakaa sitä eteenpäin kaikille♥

    VastaaPoista
  11. Kauniisti kirjoitettuja ajatuksia. Tuoreiden leipomusten tuoksua ei mikään voita! Mukavan voimauttava lauantai teillä!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥