Hiutaleena lämmössäsi

 Tuokioita vilahtaa ohitseni. Silmä jaksaa poimia pientä kauneutta. Annan joutilaisuudelle luvan asettua itseeni. Hengitän sisään levollisuutta ja puhallan ulos hiljalleen puhdistuneita ja seestyneitä aatoksia. Eilisessä kuljin rakkaan kainaloisena unten päiväkuviin. Lepäsin kuin pikkulintu kevätpesässään. Voimistuen. Illan vietimme meille niin tärkeiksi ja läheisiksi tulleiden ystävien luona. Sydänlämpöisyys tulvi jo ovella kohti. Lauloimme vielä viimeiset joululaulut, joiden sointi levittyi käsivarsiksi ympärillemme. Kun iältään kaksi kovin erilaista Jumalan omaa soittaa ja laulaa, on etäisyys Jumalan syliin kovin pieni. Ilta tuuditti ja hoiti. Kuin Isä lastaan.

Tartun ajatukseen, joka nousi ainutlaatuisen ystävämme sanoista. Olemme tärkeitä. Ja rakkaita. Ei Hän salli mitään taakaksemme turhaan. Kaikelle löytyy selitys. Kun aika on, sen huomaamme. Luottamukseni lujittuu ja kiitoskyynel kostuttaa katseen. Tarvitsen nyt ajan tuulettaa itselleni tilaa arkeen. Vielä olen liian hento lennähtämään sen virtaan. Väsynyt ja myrskyn riepottama.

Ojennan itseni hiljaa kohti uutta. Unohtamatta ainuttakaan pientä tuokiota jo kuljetusta. Kuuntelen talvituulen kuljettamaa viestiä. Lennä, luota, lujitu! Tämä aamu aukeni lumipuhtoisena. Tänään riisun kodin joulun laatikoihin. Haikeana hieman, niin vähään jäi joulukotoilu sähköttömyydessämme. Tilalle saa asettua valkoinen talventuntu. Se kertoo puhtaudesta ja luottamuksesta.

Matka lähellesi on kuin astumatta jäänyt askel. Olet kiinni minussa. Sylisi lämpö sulattaa. Kuin olisin hiutale , jonka ihon kosketus imee liki itseään. Jokaisen hennon hiutaleen oma kauneus säteilee kirkkaimmin juuri hetkessä ennen sulamistaan. Pellon ylle levittynyt ohut valkoinen peite on kuin hiutaleiden päiväuni. Pehmeän valkoinen .

Tutun laulun sanoin saan asua kädelläsi. Sulkeudun suojeluusi. Huomaan nyt vuoden vaihtuneen.

pst. Riihipirtin päiväys on juuttunut eiliseen..Tänään on lauantai 7.1.