Palasia ja tauko

 Tämä päivä on ollut juuri sopivankokoinen .

Mukavasti valoisakin.

Suloinen kaikessa hyvyydessään.

Tälle päivälle on piirtynyt kauniit kehykset.

Mitähän se vielä tuokaan tullessaan?

 

 Kuuntelin ystävältäni saatua levyä. Musiikki imaisi matkaansa. Sanat sykähdyttivät sisintä.

Kuulostelin tuntemuksiani. Sydämellä olevia kerroin korkealle.

.Kurkun kutina laittaa yskähtelemään enää harvakseltaan. Perjantai. Kuuluisi riemuita viikonlopusta. Niin teenkin. Mutta iloni saa pontta, kun tiedän pääseväni maanantaina taas töihin. Sairaslomaviikko on takana.

Lepo teki ihmeitä!

 

 Ulkona valoisaa ja valkoista. Sisällä kuulen pyykkikoneen tasaisen surruuttelun. Kaksi koululaista kotiutui hetki sitten, söivät välipalaa ja kulkivat touhuihinsa. Minua hymyilyttää. Arkiset asiat soljuvat eteenpäin omia ratojaan. LAuantaina olemmekin armaan kanssa kahdestaan kotosalla. Kaksi yökyläilee kavereilla. Kaksi yökyläilee isovanhemmilla. Me olemme KAKSIN<3

 

 Olen pohtinut tätä blogiani......

Saatan ottaa itseni lomalle hetkeksi täältäkin.

Mutta palaan.

Kun on aika.

Kun on sanottavaa.

 

Nyt tartun elämän pieniin hetkiin tiukasti kiinni.

Jokaiselle palaselle annan ansaitsemansa kiitoksen, huomion.

ANNAN AIKANI ja ajatukseni rakkailleni.

Teille, jotka täällä käväisette, KIITOS!

Jään lomailemaan Blogistaniasta.

KAtson, tuleeko vieroitusoireita.............

IHANIA HETKIÄ

PÄIVIINNE!

VAlkoisia pilkahduksia

 Tänään. Tänäänkään. En ole nenuani ulos laittanut. Aamuyön tunneilla hipsuttelin hiljaa hereillä. Yskä kutittaa kurkun pohjassa. Sitkeästi se viipyy vierelläni. Ehkäpä tämä on minun "talviuneni". Tarkoitettu minua varten. Ei kiusaksi, vaan itselle hyväksi. Huomaan sen jonain päivänä.Tunnistan tarkoituksen portin.Siitä kuljen silloin.

 

 Synkistelyyn ei siis ole syytä. Siksipä muutan tämän päivän itselleni valkoiseksi! Vetäisen valkean peiton tämän päivän ylle! Tulppaaneja sain kaksin kimpuin nuukahtaneiden tilalle. Mies tietää, että tykkään niistä niiiiiin valtavasti. Toi lauantaina töistä tullessaan. Jututan niiden herkkiä nuppuja. Ovat kaikesta kanssani samaa mieltä!

 

 Aamuhämärissä polttelin valkeita kynttilöitä.

 

 Kuljeskelin huoneesta toiseen tietämättä, mihin ryhtyä. Vai ryhtyäkö mihinkään. Joutenolo toipilaana sallitaan ilman selityksiä. Ajatuksissani olen saanut aikaan vaikka mitä! Siispä tänään saan vain olla.

 

 13-vuotiaamme on jättänyt huoneensa epätavallisen siistiksi lähtiessään. Istahdan sängyn reunalle ja yritän ymmärtää, miksi yhteyteni tuohon tyttöön ei ole yhtä mutkaton kuin juttutuokioni kukkien kanssa:) Onkohan sitä tuossa iässä ollut itsekin aina eri mieltä kuin omat vanhemmat?!Ehkäpä. Lukemassani kirjassa oli siteeraus Eeva Kilveltä:

Miten minua helpottaisi tieto

jota en koskaan voi saada:

että jonkin salaperäisen erehtymättömän

biologisen lain mukaan

olen ollut paras mahdollinen äiti

juuri näille pojille,(kohdallani toteaisin tytöille ja pojille:)

virheistäni huolimatta.

 Niin. Sitä tuottaa pettymyksen toisensa perään omalle lapselleen kieltämällä, kehoittamalla, vaatimalla, rajoittamalla. Mutta silti niin valtavasti hyvää RAKASTAMALLA.

  

 Mietteissäni myhäilen. Tyytyväisyys ottaa sijaa itselleen ja saa kiitosmielen virittymään.Näen tyttösen peilissä tämän päivän kauneuden. Annan itselleni luvan sujahtaa sohvan syliin. Luen kirjan loppuun. On hyvä olla.

 

 Vain olla.

Above all!

Kotipotilaana annoin itselleni luvan sivuuttaa  seikkoja, jotka tärkeydellään tekevät sijaa arjessani silloin, kun olen terve. Tuupin tänään syrjään terveelliset periaatteeni ravinnon suhteen. Suorastaan vieroksuin kaikkea, mikä olisi minulle vain hyväksi. Kaapin kätköissä piilotteli ystävältä joulun alla saatu SUKLAINEN enkeli. Jos en nyt kerro, niin arvaathan sen?! Ei ole enkeliä enää!EI. Se on sentteinä vyötäröllä. Laatikon pohjalta löytyneiden ostopipareiden kanssa. Eikä oloni riutuva rahtuakaan siitä namustelusta kohentunut.Ei.Lipaisin suupielestä suklaan samettisen maun ja kaikellani kehoitin itseäni ottamaan toisen suunnan. No. Ukkokullan tekemää kanamakaronilaatikkoa haarukoin sitten itselleni virnuillen;) 

 

 Tulppaanit tuntuivat olevan kilpaa kanssani nuukahduksissa. Saksin niistä suloutta pieneen purnukkaan. Ihailin niiden yksinkertaista kauneutta ja mieleni suli. Katsellessani niitä, muistin eilisen hetken. Tiedäthän, kun joskus on hetki, josta ei haluaisi päästää irti. Tahtoisi viipyä tovissa tuuman kauemmin, vielä vähän.Hetki, joka herkkyydellään siivittää sinut irti ja ottaa syliinsä tuuditettavaksi. Hetki, jonka haluaa kantaa kerallansa huomiseen, tähän päivään! Omani rakentui ihanasta yllätyksestä. "Sinulle on tullut kortti", huikkasi mies kotiintullessaan postipino kainalossaan. HANNE oli muistanut minua tekemällään kauniilla kuvalla. Liikutuin korttia tutkaillessani. Jossain joku oli välittänyt, ajatellut ja jakanut ajastaan......Olin otettu.Kiitos!

 

Punaisten joulutyynyjen sijalle pulpahti roiske sinisyyttä! Kummallista. Tuo Luojan maalaama valkeus kaikissa sävyissään on vanginnut minut syliinsä. En lakkaa ihastelemasta. En. Ahmin maisemaa sisimpääni ja olen kiitosta tulvillani! En kaipaa juuri nyt muita värejä. Valkeuden keralla levollisena lepäävä tummuus ja kaikkialta hohtava harmonia, ne riittävät minun värijanooni. Tässä seesteydessä tunnen olevani kuin Luojan tuuditettavana. Jumaluus on levittänyt siipensä kaikkialle. Minuunkin.

Eilisten uutisten aiheuttama alakulo nostaa hetkittäin itselleen tilan ajatuksissa.

Miksi tuota tapahtuu?

Miksi?!

Mikään ei tapahdu turhaan.

Mutta miksi?!

Suljen nuo tuhannet ja taas tuhannet ihmiset sanoihini ,jotka vain Hän kuulee , vaikken mitään virka.

Hän tietää. Lukee sydämeltäni............

 Siirrän joidenkin esineiden paikkaa. Ihan vain vähän. Tunne siitä, että olen saanut jotain tehtyä virittää säveleni mollista duuriin. Se suklainen enkeli kismittää.....Nuutuneena edelleen otan itselleni paikan sohvatyynyjen välistä. Juon kupin (ties kuinka monennen!?) hunajateetä yrttitipoilla höystettynä. Työnnän silmälasit silmilleni ja ahmin kirjan loppuun. Hyvänmielen hyrinä tuntuu kyljissä, kun Hannelta tullut kortti sujahtaa esiin kirjan välistä. Anna-Mari Kaskisen Sinun varaasi kaiken laitan on ollut minulle terapeuttinen lukukokemus. A-M kertoo elämänsä varrella tapaamistaan ihmisistä, hetkistä, maisemista. Ammennan joistakin lauseista useaan kertaan ennenkuin maltan jatkaa. Miten joku osaa pukea sanoiksi sen, minkä itse vain tuntee sisimmässään!

 

Kietokoon kiitollisuus sinut viittaansa.

Antakoon maisema sinulle harmoniaansa.

Kuiskikoon talvinen tuulahdus sinulle helliä sanojaan.

Pukekoon lämpö ja rakkaus sinut nuttuunsa.

Tuikuttakoon kynttilän liekki sinulle iloa ja valoa.

Näitä toivotan sinulle tähän viikonloppuun!

 Tänäänkin ahmin kauneutta vain ikkunaruudun läpi.

Mutta haluan katsoa sitä sydämen silmin ja nähdä enemmän, syvemmälle, kauemmas.

M U S I I K K I A

Vähässä siintää kaikkeuden siemen.....

Olen tallettanut itseeni kuvan kaikkinaisesta kauneudesta ympärilläni. Lakkaamatta olen ladannut sitä sisimpääni. Ahnaasti, väsymättä, kyllääntymättä. Kuin erämaassa janooni olen maisemaa juonut. Kuin uupunut siitä ylleni peittoa pukenut. Huokaissut ja jatkanut. Miten voi ymmärtää Luojan luoman suuruutta ja määrää! En edes yritä, otan vain kiitollisena vastaan ja nautin.............

 

 Olen istunut. Levännyt. Viettänyt aikaa ajatusteni kanssa. Ollut kyltymätön kysymyksissäni, vaatinut vastauksia. Saanutkin. Dialogi itseni kanssa on muotoutunut juoneltaan ajan jatkaessa hetkien kudelmaa.Hymähdän tyytyväisenä . Ei eksy kysyvä tieltä, ei. Olen monta polkua uutta avannut, väyliä ymmärrykseen kyntänyt.

Taudin turjake ei malta matkoihinsa mennä, vaan viipyilee rinnallani, kerallani, kanssakaverina kulkee. Ei kysele, roikkuu vain ja riepoo siivua sisimmästäni, imee osansa. Sain hohdokkaan idean: luovun toviksi makoisista paloista ja jallitan tautipahaa vimmatusti terveellisellä pöperöllä!!Ei. Nielee mukisematta kaiken. Miksi siis koittaisin? TAidanpa tarttua herkkuihin ja hemmotella itseäni taas. Ystävänä yskä ja köhä yhä!

Tunnelma. Se syntyy niin vähällä ja merkityksensä on mittaamaton! Iltasella Riihipirttiin hiipii illanhämy kera valonkajon. Kynttilöitä sytytän määräänsä enemmän! Niiden valossa aika seisahtaa. Hetket saavat kultaiset reunat ja hiljaisuus alkaa soida leppeää säveltä. Liekin kajossa katsahdan ylös, kuulen kun minua puhutellaan. Otan sanat ja annan niiden soljua sieluni sopukoihin. Ravitsen riittämättömyyteni rakkaudella. Siinä on kaikki.

"Eläkää valon lapsina!

Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä."

Ef.5:8-9

 

PÖPÖ :(

 

 Niin se hiipi ja asettui taloksi. Ei turhia rupattele, ei jupise saati kuulumisia kysele. Istuu nököttää vierellä, iholla ihan, liian lähellä. Viipymisensä mittaa ei kerro, ei paljasta aikomuksiaan. On vaan. Sitkeästi. Ja ottaa omansa itsestäni. Imaisee voimia, jäytää ja myhäilee tyytyväisenä minun tyytymättömyydelleni. En pidä sen visiitistä, en!! Tivaan tuimasti, esittelee itsensä kylmin silmin: flunssa. Saa olemukseni roikkumaan kuin tuon pihakoivumme oksat, maata viistäen kulkemaan, olen nujerrettu. Alkoi arki pöpön kera!

<3

Ja nyt tuittuilee tämä masiina. Ei suostu kuvia muita liittämään. No, kiukutelkoon!

Aurinko kultaa tätä päivää. Ihastelen kaikkinaista kauneutta ikkunan läpi.

LAitan takkaan tulen, jalkoihin tossukat ja otan kupin hunajateetä.

Ukkokulta lupasi kantaa kaupasta tuomisena uusimman Maalaisunelman.

NAuttikaahan ja voikaa hyvin te kaikki!

Minä jatkan flunssan usuttamista ovesta ulos;)

Loppiaista

Loppiainen laittaa pisteen joulun pyhille. Levittää kätensä ja sulkee joulun ajan syliinsä. Hipaisee hellästi kiittäen ja muiskuttaa suukkosen poskelle. Taas adventista tulevasta aloitetaan. Siihen asti hei! Suurista suurin, kirkkaista kirkkain tähti viitoitti tietä kaukaisilta mailta saapuvaisille tietäjille. Osoitti tien uuden kuninkaan luo, Beetlehemiin. Loppiaista sen muistolle pyhitetään. Siihen lopetellaan jouluntuntu, kunnes sydän avaa taas tilan uudelle...........

Eilen 8-vuotiaamme, nuori herra, miettiväinen, pohtivainen kysyy suu tärkeästi tötteröllä: Leivotaanko mekin loppiaispullia? NAuru nousee ja tyrskähtää ilmoille ennenkuin saan hienovaraista stoppia sille mitenkään! Nielaisen nauruni ja vastaan: ne ovat LASKIAISpullia. Siihen poika virkkaa vain tovin pohdittuaan:

Onko mitään järkeä loppiaisena leipoa laskiaispullia?

NIINPÄ:) Eipä taida.

Iskän tunteisiin tämä pieni keskustelu vetosi niin, että keittiössämme leipoivat lapset iskän kanssa niitä loppiaispullia. LApsen viisautta. Miksikäs aikuisten pitää tehdä niin monesta asiasta, seikasta ja systeemistä turhan mutkikkaita? Pyydänkin vielä tänään eilisten pyyntöjeni keralle: Anna minulle ripaus lapsenmieltä, sitä puhdasta, mutkatonta viisautta suhtautua arjen asioihin ilman liikaa puntarointia. Sanoithan sanassa: lapsenkaltaisiksi pitää teidän tuleman.....

Haikeat jäähyväiset heitin kuusellemme tänään. Hitaasti siirsin jokaisen koristuksen sen jylhiltä oksilta omiin lokeroihinsa lepäämään. On kuin jotain puuttuisi, kun tuijotan tyhjää tilaa. Joka aamu olin laittanut kuusen valot tuikkimaan. Joka päivä seisahduin sen äärelle ihastukseni kertomaan. Joka päivä katsahdin latvassansa istuvaan tähteen. Joka päivä tunsin sen riemun, mistä se minulle kertoo.....Sydämessäni kannan nuo hetket arkeen.....

Kuusen alta pois otettu matto, viikattu ja ravistettu. Puhdas. Niinkuin minäkin. Puhdistettu. Joulu teki sen. Antoi puhtaan sydämen. ILon, valon arjen keskelle. Viikkaan ne tunteet ja kannan mukanani arkisiin askareihin, kiireen ja velvoitteiden keralle hiljentämään ja muistuttamaan siitä, mikä on tärkeää.

Kaikista tuikkivaisista en vielä luovu. Talvista valoaan saavat antaa.

Katsahdan ulos. Vielä haluan nauttia talvisen maiseman harmoniasta.

Keväälle on oma aikansa......se saapuu ja kietoo väreihinsä, antaa toiveikkuuden uusista askeleista!

Pyyntöjä!

Isä, tänään käännyn puoleesi anoen. Pyydän kerallesi kääntyen kaikellani Sinun rakkaudellisen katseesi alla itselleni viisautta. Tietämystä tuumailuihini. Luottamusta askeleiden ottamiseen siinä mutkassa, jossa jalkani empivät. Ole tienviittani, opaskirjani! Valuta minuun se voima, jolla potkaisen kelkkaani eteenpäin. Evästä reppuni terveillä eväillä! KAnnata lentoni, johdata maaliin.....nosta, jos kompastun!

Sulje edestäni ne ovet, joista et halua minun astuvan. Puhdista aatokseni turhista murheista. Anna ymmärrys kysyä itseltäni oikeat kysymykset. Aseta ylleni kiitollisuuden viitta, sujauta taskuihini sisimpääni kääntymisen syvä taito. Yllytä pysymään kiinni hetkissä................

Kylvä peltooni puhtaat siemenet. Opeta minua sanoillani  saamaan ilo kasvamaan! Rohkaise rakastamaan. Yllytä ymmärtämään, ylittämään padot elämän rakentamat. Opeta avaamaan oikeat salvat.

 

Anna minulle Sinun rauhasi!!

 

 TArjoa janooni jakamaton viisautesi.

 

Rohkaise repimään irti turhat oksat. Anna valppaus karsia pois se, mikä joutaa.....

Tämä päivä toi kysymyksiä

?????

ja antoi vastauksia.

Uutukaiseen vuoteen...................

Joulun tuntu saa viipyä meillä vielä tovin. Pöydältä poimin punaisen pois. Valkeus sai jäädä tuikuttamaan tunnelmaansa ja jakamaan lumoaan. Juhla saa luvan viipyä vierellämme vielä. Arjelle on oma aikansa ja paikkansa.......kotvasen kuluttua se ottaa syliinsä, ei se tuudita ja supata niinkuin suuri juhla. Se ottaa kyytiinsä ja kiiruhtaa keralla kaiken aikaa. Tahtinsa on  tujakampi ja malttinsa matalampi. Odottakoon vielä vuoroaan!

 

Sai sanattomaksi minut tuo valkea lumo, joka vierellemme on asettunut. Sen kauneuden edessä olen niin hauras. Kuin olisi aika seisahtunut. Lumihunnussaan lepäävä luonto liikuttaa sieluni syvyyttä, saa huokaamaan.

KAuneus on kaikkialla. Uutukainen vuosi lupaa ottaa kantaviin käsiin, se vakuuttaa jaksavansa kuin nuo hennot oksat lumisen taakkansa alla. Sen edessä rauhoittuu mieli. Tuumaan tuntojani. Olen luottavaisin mielin astumassa uusista avoimista ovista askeleeni kohti sitä, mikä on osakseni suunniteltu, tarkasti harkittu ja rakkaudella rakennettu.

 

 Kirpakkana paukkuva pakkanen nipistelee korvannipukoissa. Se piirtää lumikukkia ikkunaruutuun. Takassa ritisevä tuli soittaa kilvan säveliään puhurinpojan paukkeen kanssa. Hurmaavaa!! Varpaat saavat levähtää villasukkien suloisuudessa. Itselle kaivan kolon ukkokullan kainaloon. Siinä on lupa levähtää. Tänään ja tässä on niin hyvä olla! Pyydän viisautta osakseni vastakin, osaamista ja tahtoa, jaksamista ja kykyä noukkia nuo pienet hetket ja tuokiot kaiken keskeltä.

 

 Terassin nurkassa ulkosalla roikottaa kuusi oksiaan lumipuvussaan. Se ei halua riisua valojaan vielä.....

 

Lapsille jäädytettiin leikkimöksän eteen pieni luistinkenttä. Illan sinisyydessä se läikehtii kuin lampi. Tämän hetken suloinen rauha pukee nuttunsa ylleni. Otan sen harteilleni ja hymyilen. Näin on hyvä. Tämä vuosi on alkanut kauneuden keskellä. Tunnen olevani täynnä rakkautta, rauhaisaa mieltä, tyytyväisyyden huivi kietoutuu kaulalleni ja solmin sen piukasti kiinni. Tästä on hyvä jatkaa taivalta askel kerrallaan.......