Eilinen nuoskalumi innosti Riihipirtin pikkuiset kädet pallojen pyörittelyyn. Illalla ilonamme tuikki monessa lumisessa lyhdyssä valo. Niin. Pienissä asioissa tuikkii elämässäkin se valonpilkahdus.
Eilen emme tienneet, mitä tälle päivälle on varattuna. Tokihan tiedämme tosiasioita. Tiedossamme ei kuitenkaan ole, ei hyppysissämme hiukkaakaan, ei taskuissa turvallisesti, ei laatikoissa loogisesti
se, millä oikeasti on merkitystä.
Asiat vaan asettuvat merkityksellisiksi vasta tapahduttuaan.
Ottavat osansa, vievät ja tuovat.
Kipu on tiukasti istunut kerallani tämän päivän. Eilen riemuitsin kuntosalivisiitistä. Tänään kiitän jokaisesta astutusta askeleesta. Muovaantunut olen taas astetta nöyremmäksi. Kiukustunutkin hiukan.Ihmetellyt ja inttänyt, että eikös jo riitä?! Olen jo pehmeä, pienestä iloni nappaan ja ammennan, otan vastaan, mitä osakseni annettu on. Vieläkö vaan en tarpeeksi ole keralleni kuormaa kasannut? Ei huomisen murheita voi aavistaa....
Laulun sanoin: jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan.....
Kiukkuni kirvoittaa kiitokselle sijaa!!
Lampsin siis lumiset pikkuisetkin askelmat pystypäin!
Olen lumipallo Isän rakastavissa käsissä ...
Olen lumipallo Isän rakastavissa käsissä ...
Juoksee ajatus, kirmaa kiitos!! Sainhan taas yhden vuoden verran vakkaani evästä. Muistoja monituisia, mukavia, mutkikkaita, jokaiselle päivälle omansa. Ainutkertaisia toveja tuumattavaksi....Pieniä pisaroita, joista elämänvirta saa laineensa....
Sinulle, minulle, jokaiselle
siunausta alkavaan vuoteen.
Otetaan avosylin vastaan osaksemme aiottu.
....jo muisto. Katsellaan sitä sydämen silmin.
Loistetaan valoina toisillemme, kiitollisin mielin,
Isän valoa hohtaen. Luottaen.
Elämä on kuitenkin aikas vänkä juttu;)
Elämä on kuitenkin aikas vänkä juttu;)