Vahvemmin ♥

Lehdistään luopuneet puut seisovat vaiti maisemassaan. Hengittävät kanssani äänettömyyden piirtämää pehmeää päivää nuo itsensä paljaiksi riisuneet. Ehkä jo toivovat ylleen valkean viitan suojaa, jonka talventulon viima kuljettaa kohta luo. Marraskuu lakaisi ajatuksia. Paljon jouti pois tuulten matkaan. Otin askeleita sinnekin, mihin en ikinä ollut aikonut. Jokin kutsui ja vastasin. Oppijat kyselivät, mistä sen tietää, kun Jumala puhuu? Huomaan heissä olevan itseään isompia ajatuksia sisällään. Kun luottaa, sen tuntee, haen sanoja, joilla säilyttää se tyyneys, joka siinä hetkessä lyhdyssä lepattavan liekin kuunnellessa puuhiamme oli läsnä. Olen keskellä lapsijoukkoa, jolle usko on arjen siemen. Nyt olen hiljaisuuteni sisässä itse vaiti ja etsin ajatusten helmoista huokaukseni. Rukouksen, johon suljen niin monta läheltä ja kaukaa, isoa ja pientä. Siinä voimassa, joka ei etsimälläkään löydy itsestä.

Olen paikallani, pieneksi asti kasvaneena, kiitollisena. Polku, jota kuljen ei ole itse valitsemani, mutta paras polku juuri minun askelilleni. Näkemättä olisi jäänyt moni pieni metsän ihme, jos olisin porhaltanut tuttua reittiä päivissäni. Vaikka niidenkin jakama hyvä saa säilyä tallessa yhä. Uskalsin poiketa, koska luotin kartan piirtäjään, reitin näyttäjään. Tänään mietin vahvoin sanoin. Kohotan silmät poimimaan marrastaivaan harmaasta kaaresta valon, kuin pienen pesän, josta pian kuoriutuvat lumiuntuvat. Lujasti luottaen. Ikkunan takana avautuu turvallinen pihapiiri. Sama turva sulkee syliinsä kaikissa päivissä, niissäkin, joiden läpi ei millään jaksaisi kulkea, ei omin voimin, mutta kanssasi.

Siipiesi suojassa jaksan.

Tarjoan pienet sanani ja pyydän:

anna niistä valo jollekin ,

juuri nyt
tuikkeeksi hämärään.

Vilkutan

Tummuva taivas kietoo viittaansa levollista päivää. Ympärille on levittynyt hiljaisuus. Tyttönen yökyläilee kuorokaverinsa luona. Huomisessa laulavat valoa sydämiin seurakunnan aamussa. Muistuttavat ainoasta, joka voitti pimeän. Sen, jolla liian moni tässä viikonlopussa leikkii ja humuaa. Metsään menemisen kaipuu täyttyi, kun rakkaan askeleet omieni rinnalla löysivät tuttujen polkujen pehmeyden. Talvea lähelleen kutsuvan vihreän vierellä pysähdyin nuuhkimaan kuusen ojentamaa kättä.Annoin ensimmäiselle jouluajatukselle hetkeksi luvan ottaa paikkansa. Jääkaapin oveen kiinnittyi eilisen lastenillan jälkeen muistutus joulukuisesta retkestä Vivamoon. Pöydällä palavat kynttilät jakavat hentoja varjoja huoneeseen, takassa soi palavien halkojen vaimea laulu. En tarvitse tämän enempää. Onni asuu pienissä tuokioissa, tunnelman palasissa. Tietokoneen rikkoutunut kovalevy vei mennessään kahdeksan vuoden muistojen kuvat. Tarkennan niistä tärkeimmät sydämelle ja myönnän sisimmän pikkuisen itkevän, sillä hämärä vetäisee verhoa liian monen rakkaan kuvan ylle. Jokin tapahtuneessa puhuttelee syvemmin. Hetkiemme ainutkertaisuus. 

Marraskuura kosketti aamumaisemaa. Aurinko maalasi päivään värit. En tahtoisi vilkuttaa päivälle. Luovuttaa sitä käsistäni. Yhä tunnen poikasen leipomien sämpylöiden tuoksun, kuulen ajatusteni huminan. Pohdin pitäisikö vilkuttaa Riihipirtin ohi kulkeville ja sulkea portit.

Katselen taakseni. Olen saanut paljon.

Oksista tippunut turhaa.

Pian saapuu valkeus.