sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Aikaa olla aloillaan♥ja aistia

Tänä aamuna olen pieni yhdessä kesävaloon kurkottavien nuppujen kanssa. Viikonloppuun asettui tila levolle, seisahtumisen suloisuudelle. Rakas ja lapset ahkeroivat uutta kyllästettä terassilaudoille, mutta minun tuli aika vain olla. Polvi äityi niin, että pysähtyminen kätteli kutsumatta. "Tänään asiasi ovat hyvin: sinulla on juuri oikeat vaikeudet ja vastoinkäymiset. Joku on ne sinulle rakkaudella räätälöinyt."(Tommy Hellsten) Maistelin Tommyn ajatuksia illan pehmeydessä, annoin välillä silmille luvan  painua kiinni ja hiljennyin aistimaan sanojen jakamaa.  Avasin itseni näkemään, poimimaan peipon lennon, koivunlehden herkän piruetin ja ympärilleni levittyvän vehreyden. Vahvuudeksi, lujuudeksi ja luottamukseksi olemukseeni ne asettuivat. Iholle piirtyi kesälämmön kosketus. Korviin kantautui lintujen aaria. Kuin olisin ravinnut itseäni kaikin aistein, viipynyt  Suvivirren tunnussa.

Poikanen täyttää tänään kolmetoista. Olen kiitollinen lapsenkaltaisuudestaan. Silmiensä ruskeista lähteistä löydän paljon itseäni. Sitä herkkyyttä, jonka soisin viipyvän pitkään. Toisinaan se kuljettaa mielipahaan, mutta mieluummin pyyhkäisen silmistään kyyneleet kuin tuntisin sen, että kovuus ne alati kuivattaisi. Jalkapalloilee vapaa-ajastaan valtaosan tuo tarmokas ja jaksavainen. Huolettomuuttaan voisin ammentaa itseenikin. Tuolla aikaisesta aamusta hioi isän apuna  vanhaa maalia laudoista, kunnes nappasi lenkkarit ja vesipullon ja hihkaisi oviaukosta: äiti, me mennään treenaamaan metsään! Jokaisessa illassaan ristii kanssani sormet sormien lomaan, antaa unelle luvan kuljettaa uuteen aamuun. Aamuvirkku, illantorkku ja hurjan kiltti. Salaisuutensa kuiskii äidin korvaan. Meillä on hieno poika, kuiskasin minä rakkaan korvaan. Huolta vailla olemme saaneet  seurata askeliaan elämänpolulla. Nikkaroi ja vasaroi. Pohtii ja puntaroi. Putsaa ja puunaa pyöräänsä. Hakkaa puita. Väsymättä viskoo palloa Karvakaverille noudettavaksi. Onnellinen lapsi, vähään tyytyväinen ajattelen ja hymyilen tyytyväistä äidinrakkautta.
Äiti soitti poikasta onnitellakseen. Ajauduimme yhdessä kiittämään elämän jakamasta pienestä ihmeellisyydestä, joka jokaisessa päivässämme peittää alleen kivun ja vastoinkäymisen. Neljäkymmentä vuotta on tänään siitä, kun äiti saatteli ikilepoon omansa, minä tuolloin lettipää tyttönen mummani. Laske omenapuunoksa ja kuiskaa terveiseni, kun haudalle kuljet, huomasin toivovani. Lapsuuskesien lahja säilyy , muistot, joiden arvo vuosien kulussa kasvaa ja kirkastuu! Olet rakas, kuulen hiljaiset sanat , niin sinäkin , lausun omani. Poikanen soittaa, kun palaa, lupaan. "Jos keskityt vain siihen, mitä sinulla ei ole, kadotat kykysi tuntea kiitollisuutta siitä, mitä sinulla on."(Tommy Hellsten)
Keskellä viikkoa oppijoiden kanssa vielä retkeiltiin. "Sun pitää mennä lääkäriin!" "Miksi sinä kävelet noin hankalasti?" ja sitten kaksi sirkeäsilmäistä ,vilkasta oppijatyttöä hihkaisevat:"Pyydetään Jeesus parantamaan sun polvi." Samaiset pikkuneitoset ovat olleet tohkeissaan uskontotuntien kertomuksista. Koin jo kiusallisia tuokioitakin, kun koulun pihalla keinuessaan kaiuttivat suureen ääneen , miten rakastavat Luojamme ainoaa poikaa. Pienen sinapinsiemenen verran uskoa kerrotaan olevan riittävästi. Lapsenkaltaisuuden sanotaan olevan tavoiteltavaa. Enkö siis uskalla riemuita katsellessani näiden vilpittömien silmien tuiketta. Niistä sädehtii pienen siemenen kasvuvalo!Kaikkialla taivaan alla sataa vihreää, uuden kasvun ihme, rakkautensa sinetti.

torstai 8. toukokuuta 2014

Hiljaisuus puhuu

Tuuli hyväili eilispäivää kiireettä, ehti silitellä, tyynnytteli. Kuuntelin iltapäivän hiljaisuutta kevään äänien takaa. Vierellä väreili onni. Annoin haaveilleni luvan nousta lentoon, ylös sineen, joka kevyen udun takana levittyi kaarevana kattona päiväni ylle. Joen solina soitti vaimeaa lauluaan. Taisin huomaamattani hyräillä halki hiljaisuuden. Hetkeen tarttui levollinen kepeys, rakentui silta yli kaiken vaikean.  Niin paljon rakastat! Monin tavoin sen osoitat.
Toisinaan se piirtyy tarkasti kuin kaunein maalaus eteemme. Pienuus, jossa kylpee kaikki. Tämä on se viikko, jossa kuiskitaan salaisuuksia, piilotellaan pieniä aarteita. Kaikellani toivon, että oppijoiden muovaamat savilinnut lennähtävät sunnuntaina onnellisuuden keskelle, äitien iloksi kertomaan, miten hurjan tärkeitä näiden pienten elämässä ovat! Miten rakkaita! Oma pienimpäni kertoi nähneensä koulumatkansa varrella töyhtöhyypän pellon keskellä, siellä missä ne ovat joka kevät. Kuuntelen peipon kevätlaulua pihapiirin puissa. Väsymättä laulelee halki sumusateen. Kevät nostatti kaihon oppia tuntemaan jokaisen siivekkään  ikioma laulu. Samalla huokaisen kiitoksen, sinä tunnet meistä jokaisen.
Lähitienoon vanhojen rakennusten, yksinäisinä maisemassa istuvien olemuksessa on syvää rauhaa. Jokaisella sisällään tuhat tarinaa. Eletyn elämän riemut ja murheet. Katsahdan taaksepäin ja löydän palan samaa harmoniaa, menneen henkäisyssä huokuu nyt rauha. Hiljaa hyväksyn kipeän, joka osalleni oli suunniteltu. Tarkoituksen polulta hämärä väistyy hiljalleen ja näen ajatuksiini piirtyvän uutta hyvää. Ajallaan kaikki asettuu maisemaansa lepäämään. Puuttuvat vastaukset saapuvat vielä.
Eilisen askeleet ohjasivat rakkaan kanssa jokivarteen, yli kasvuaan malttamattomana odottelevan viljapellon, läpi vapaaksi ja villiksi jääneen pian vihertyvän niityn. Kaikki ympärillä tuntui asettuneen paikoilleen, aloilleen, rauhoittuneen. Olin kosketettu. Niin kaunista kaikki. Kuuntelin kasvua, jokaisen pienen ihmeen avautumista. Tänään saapui sade. Sen jakama virkeys kutsuu esiin uutta vehreää, herättelee uinuvat nuput. Kevät valmistaa itseään jäähyväisiin, on hetken vaiti, ojentaa oksansa kesään, joka jo kuiskii vierellä. Näin nokkosperhosen lennon kotipolun pientareella. Hymyilin tyytyväisyyden tyvenestä, johon minut vaikean jälkeen on johdatettu. Näkemään ja kuulemaan saapuvan kesän kaikkinainen rikkaus.
Tutun laulun sanat väreilevät ajatusteni pinnassa. Syvyydestä minä huusin ja kuulit ääneni.  Oksistoissa kevätvalossa levittyvä vihreä kasvaa mittaansa. Saa voiman sateen ja paisteen vuorotahtisesta tanssista. Sisimpäni versoaa kiitostaimia armosi auringossa, rakkautesi ropinassa. Ikkunan pinnassa pisaroiden vana huuhtoo eilisen pölyt, hiekassa sateen hakkaama uoma kuin lasten puroleikki. Mullassa  lupaava raikkaus. Eilisen muisto pesty ja talletettu kuin talven jäljiltä rakas takki. Talteen tuuletettu. Siltä minusta tuntuu nyt. Ettei mikään voi estää omassa keväässäni kasvavaa. Tärkeä on tallessa, uusi työntyy esiin. Pian istahdan kesän syliin uittamaan varpaita virvoittavan veden laineisiin ja kuulen, miten niiden lauluun yhtyy koko luomakunta.
Valoon, valossa
jo ennen kirkkauden tulvaa
lentäkööt luoksesi unelmat,
toivon enteet ja enkelit
raskaiden öiden ovista.
Lukitut aamut auetkoot
vastoin tottumusta
ja lupaa kysymättä.
Leiskukoon ympärilläsi ilo!
(Pia Perkiö)

Minä sain tänään iloita ystävän tapaamisesta. Heti halatessa tiesin, miten siunattu olen. Yhdessä ihmettelimme Luojan taiten kutomaa peittoa, jossa jokaisella pienellä kudelmanpalasella on ikioma paikkansa. Se on kuin värien leikki, johon tarvittiin tummaa, jotta keväänvihreän hohde näkyy luoksemme asti. Tästä on hyvä pyrähtää siivilleen...