Pienen tytön valtakunnassa kaikki hyvin

Onkohan jokaisessa pikkuisessa tyttösessä ripaus prinsessaa? Meidän prinsessa roikottaa mekkoaan seinällä ja tahtoo ylleen ihan jotain muuta:)

Onkohan jokaisella prinsessalla oma pieni kirjasto? Tällä yksilöllä on lukemiseen intohimoinen suhde.

Sai valita kaksi löytämistämme vanhoista opetustauluista omaan valtakuntaansa. Ihastui ikihyviksi. Ja laulaahan tyttö tuo laulussaankin, että ....kaloja pojalla kaksi.....

Onkohan pikkuriikkisten tilpehöörien tarkkaan omiin koloihinsa järjestely sisäsyntyistä prinsessoille? Oma taitoni siinä tuntuu kadonneen. Vai kutsutaanko sitä laiskuudeksi:)

Riihipirtin prinsessan laukussa lukee: My Father is the King of Kings.
Ja onhan tuo. Siihen on hyvä luottaa. Ja turvata. Joka ilta. Joka hetki.

Erityisen suhteensa enkeleihin on tämä neitokainen perinyt äidiltään.

Arvaatkos mitä rasiat kätkevät sisäänsä? Onkohan muiden prinsessojen äideillä semmoisia "hiuslenkkien pitää sopia vaatteiden sävyyn"-neurooseja?

Omien läksyjen jälkeen alkaa jokapäiväinen nukkejen ja nallukoiden koulu. Onkohan jokaisessa prinsessassa pikkuinen ripaus opettajaa?

  Joka ilta olen kiitollinen siitä, että tässä valtakunnassa kaikki on hyvin.
Tänään prinsessa pääsee ihastelemaan tervehtynyttä ystävän pikkuista ihmettä!
Pientä prinssiä.

Hiljalleen...................

Hiljalleen.....Pitää keräillä tyhjenneet ruukkuset talvisäilöön. Malttaa jättää jäähyväiset puutarhatuoleille ja kuiskata niille, miten hyvältä tuntuvat kesän muistot. Poimia viimeiset myöhäiset omenat oksiltaan ja luvata tyttöselle leipomistuokio. Omenapiirakkaa. Siistiä leikkimökki ja vilkuttaa sinne talveksi jääville asukeille iloiset huiskutukset. Kääntää loputkin kasvimaasta ja suostua ostamaan salaatti marketista. Hiljalleen....

Hiljalleen.....Hiippaili jostain luokseni tuttu vanha polvikipu. En odotellut visiitille, vaan tähän vierelle se asettui ja otti paikkansa. Lupaa kysymättä vieraakseni kipaisi. Kestitsen sitä tovin, vaan sitten häädän matkoihinsa. Kylmäpussia ja Buranaa sille tarjoilin. Mukisematta murkinoi ja mutisi omiaan.

Hiljalleen.....On Riihipirtin pihamaalla huiskittu haravilla. On tanssitettu ja viiletetty valssista sambaan. ISolla porukalla ja väliin pienemmällä. Kukin taidoillaan ja voimavaroillaan. Yhdessä. JA enää tammivanhus pitelee piukasti otteessaan lehtiään. Ei malta luopua. Omppupuusta nuori herra eilennä kiipesi ravistelemaan viimeiset maahan leijailevaiset. Kauneimmat keräsimme talteen kirjan väliin kuivumaan. Salaisuus. Siksi vaikenen lehtien määränpäästä:)

Hiljalleen..............Huokaisen. Sain tähän aamuun hyviä uutisia. Ystäväni kaikkein pikkuisin pääsee sairaalasta kotiin. Minun pikkuiseni, tuo ekaluokkaa askeltava laululintunen, on iltaisin muistanut. Koko lapsenuskollaan hymysuin pyytänyt. Ja luottanut. Joka ilta olen liikuttunut. Ja kiittänyt. Huomenna pääsemme tuota pienenpientä katsomaan.

Otetaan käyttöön

varastoon viety lämpö.

Miksi säilöä

pahan päivän varalle,

kun voi tuhlata tänään?

(Anna- MAri KAskinen)

Elämän kourassa iso ja pieni

 

 Miksi. Sitä olen viime ajat kovasti pohtinut. Miksi meille kasataan taakkaa kannettavaksi, vaikka voimat jo olisivat kovin vähäiset. Miksi. Miksi minä saan iloita omien päivieni kulusta. Nyt on ollut sen aika. Miksi toiselle tuossa ihan lähellä valo ei otakaan syttyäkseen.  On helpompi tarjota ojennettu käsi kun itsekin tietää miltä tuska tuntuu. Sen muistaa. Se kohottaa ilonkin isompaan mittaan. Nyt kun on sen aika.

 Tämä uuden runokirjani ja lempikynäilijäni runo kosketti:

Emmekö voisi enemmän

kuunnella viestiä kärsivän

hoivata toisiamme,

kulkea vierellä ystävän

silloin kun hetkisen tahtoo hän

vaeltaa seurassamme?

Emmekö voisi herkemmin

kuunnella korvin avoimin

kipua hymyjen takaa?

Ihmisen osa on yhteinen.

Vuoroin me kannamme painon sen.

Emmekö voisi jakaa?

 Kun tarttuminen kaikkeen on voimanponnistus. Kun kaikki tuntuu vain kaatuvan. Voi toiselle annettu sana olla kahva. Avata uuteen luottamukseen. Kuka ennalta voisikaan tietää voimiensa määrän. Nyt jo näen paremmin omani. Vuosienkin taa. Eteenpäin vain luotan. Mihin asti riitän, avaan sydämen kuulemaan.

 Uusi pieni elämä taistelee vahvistuakseen. Kuiskaan. Huokauksessani on iso pyyntö. Anna pienen ihmisen elämään tarvittava voima. Toinen pieni tahollaan kaipaa kuiskausta omaa. Puhalla parantava tuuli matkaan.

 

 

 Miten suurta voikaan pieni olla. Miten kevyeksi muuttua kestämätön. Vaiteliaisuudessakin on vastaus. Kovin mietteliäänä olen yhä. Ymmärtämätön. Mutta luottamukseni on luja. Horjumaton.

Ole siipenä suojaavana. Silloin kun sinua toinen tarvitsee.

Eilinen valo valaisi tämänkin päivän!

Pehmeä syyssade saatteli aamulla matkaan kotoalähtijät. Kolmasluokkalaisemme puki urhoollisesti ylleen sateenkestävää ja eväsreppu selässään läksi intoa puhkuen koko päivän retkelleen. Ekaluokkalainen nautti kukkasaappaistaan. Seiskaluokkalaisen suu mutristui toviksi, mutta polkupyörän selkään kiipesi tyytyväisempi tyttö kosteudenkestävässä takissaan. Lukiolaisemme on kestosäyseä jokasäänmenijä. Minä jäin pitämään seuraa tyhjälle talolle.Sateessa oli lupaus................

Eilisen valo ja auringon säteiden syysleikki muistuivat mieleeni. Laitoin teeveden kiehumaan. Rakkaan viime viikolla tuomat ruusut leikkelin varrettomiksi ja asetin kulhoon kellumaan. Virpi Vilponen ja HAnna-Maria Helenius keinuttivat minua lauluillaan. Lepäsin vahvoilla käsivarsilla. Sisimmässäni säteili eilispäivän aurinko ja tätä hetkeä valaisi kynttilän hento liekki. Miten voikaan vain oleminen hoitaa näin!

 Istahdin sohvan pehmeyteen sulkemaan silmäni, sulkemaan sormeni sormien lomaan. Saattamaan sydämeni pyynnöt luottaen matkaan. Jos pukisin sanoiksi kaiken tuntemani tuossa hetkessä, riittäisi vain yksi sana: kiitos.

Aamuun pysähtyminen siivitti tätä päivää. Antoi olemiseen tyyntä tyytyväisyyttä. Asetti ajatukset eilisen valoon. Laski olkapäille luottamuksen. Osoitti olemisen onnellisuuden. Silitti poskea ja kuiskasi: rakastan sinua. Minä ammensin hetkestäni. Huoleni heitin, murheeni mursin. Sinun avullasi. Vain Sinun.

                        
Pikkuisen pomppivien ruusukuvien mukana lähetän tähän päivääsi ilonläikähdyksen !

Puiden puhumaa

Syysluonto Luojan maalaamana lumoaa minut. En saa kyllikseni tuon väriloiston ihmettelemisestä. Lauantain haravatanssini seisahtui tuon tuosta. Oli vain saatava viivähtää hetki toisensa jälkeen ja imeä ympärillä olevaa. Kuin kietoisi värikästä liinaa harteilleen. Lämmintä ja hyvänolontuovaa. Ihastellessani  eilen pihapiirimme puita, soi sunnuntaina sieluni täyttäneen Tunturimessun laulu sisimmässäni. Pohjoisen puolelta oksaton puu. Niin pieni. Niin heikko. Ei se seiso pystypäin. Ei saanut lumisuojaa, sen tunturin jyrkkyys ehkäpä esti. Vääntyi tuskasta, mutta jäi juurilleen. Paljaana ja yksin. Silti sisällään kuoren alla luja luottamus. Tulee kevät ja valon voima. Tuo pieni mitätön vielä kohottaa vihertyvät oksansa ylistäen taivasta kohti.

Mekin voimme tuon tunturikoivun lailla luottaa siihen, että kaiken taakan ja paljaaksitekevänkin jälkeen voittaa valo. Katson keltaisen ylleen pukenutta vaahteraa ja hymyilen. Nyt on hyvä olla. Nyt saamme ylistää. Ja kiittää!

Valoa ja iloa sinunkin päivääsi!

Hyvää mieltä ja hyräilyä

Hyvänmielen kynttilöitä. Näin soman puketin sain ystäviltä tuomisina viime viikolla. Minulla onkin kynttilöihin ihan erityinen suhde. Niiden äärelle pysähtelen yhtenään kesken kauppareissujeni. Kotiuduttuaan ne saavat hetken antaa tunnelmaansa suloisilla sävyillään. Näitäkään kaunokaisia en vielä tohdi sytytellä. Jokaiselle on oma aikansa. Vähän niinkuin elämässä itse kullekin. Oma aikansa. Ja paikkansa. Lasten kanssa  olin Tiimarissa jokin aika sitten ja  myyjä hymyili kassalla laskiessani hirmuisen ison kasan kynttilöitä tiskille. Poikasemme kysyi siinä samalla, että äiti, mitä me saamme?! Vastasin, että saatte nauttia isin ja äidin kanssa kauniista kynttilätunnelmasta:) Myyjän hymy syveni. Hänestä vastauksessani oli hyväämieltä ja hymynnostattavaa tunnelmaa:) Lapsista on jännää sytytellä illan tummetessa tuli lukuisiin lyhtyihin. Saavat olla tunnelmantekemisessä oikeasti apuna.

Päivissäni on ollut pehmeyttä ja hyvänmielenhyrinää. Tyttösemme on laulellut Sinapinsiemenlaulua ihan laulamasta päästyään. Eilen illalla sain viestin hänen kuoro-ohjaajaltaan, että  tuo pieni ihana pääsee perhekirkon esityksessä laulamaan yhden säkeistön soolon. Hiippailin tyttösen jo uinuessa levollista yöuntaan hänen huoneeseensa. Laitoin viestilappusen sängyn vierelle. Siihen olin kirjoittanut tuon iloviestin. Tänä aamuna hyräili tyytyväinen ja onnellinen tyttönen tyytyväisenä äidin viestiä sohvan sylissä lukiessaan. Olin minäkin yhtä aikaa onnellinen ja ylpeä. Tyytyväinen. Tyytyväisyys kun kietoo kätensä syksyn kylmettämille harteille, läikähtää  sisimmässä yhtä lailla lämpö ja yltäkylläisyys. Kun on vain niin hyvä olla. Sitä heittäytyy tyytyväisenä hyvän käsivarsille lepäämään. Ja kiittämään.
 

 Kun hyvä helmeilee ympärillä. Kun hymyyn on hyvä syy. Kun ystävänä hyvänä viipyy vierellä ymmärrys ja hyvyys. Silloin voin hyvillä mielin huokaista: tässä ja nyt. Siihen tyydyn. Se riittää. Siinä pysyy sisimpäni syvyys. Syksyyni on syttynyt suuri määrä kiitoksen kynttilöitä.

 

Eilinen.....

.....on tämän aamuni lämmin muisto. Aamu-usvan pehmeydessä kuljin pihapiirissämme. Kuulas aamuaurinko teki itselleen tilaa sumun lävitse. Ilmassa tuoksui raikkaus. Puiden lehtien liikkumattomuus oli yhtä oman tyyneyteni kanssa. Ammensin aamuuni muiston eilisestä. Iloitsin ja kiitin.

Eilinen toi luoksemme ystäviä. Kotatulen äärellä  meitä yhdisti varmuus Jumalan armosta ja rakkaudesta.  Lauluin, sanoin, rukouksin, ajatuksin. Jakaen. Kuunnellen. Vastaanottaen. Hiljentyen.

"Turhaan ette tänne tulleet. Suotta ette saapuneet. Turhaan eivät tietä tallaa etsijänkään askeleet."

Aamussa oli alkavan päivän uusi valo.Yön hiljaisuuteen saakka jaksoivat lyhdyt jakaa eilistä tuikettaan.

Rakas oli iloksemme kokkaillut oman kasvihuoneen tomaattisadosta maukkaan keiton. Pyöräyttänyt pellillisen pannuleipää. Hankkinut tikun nokkaan laitettavaksi makkarat. Saimme ravita sielumme sopukoita ja täyttää kurisevia vatsojamme:)

"Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon. Tänään Häneen uskon, näen aamuruskon, päivä sarastaa..."

"KAtsooko Hän vielä ikkunastaan vain nähdäkseen yhden eksyneen?...."

"Etsijänä pysyn, kuuntelemaan jään. Aina suuntaa kysyn, tiedän matkan pään. Saan armoon luottaa yhä, keskeneräinen. Kiitos Herra pyhä, iankaikkinen"

Luonnon aamukauneutta tutkaillen, kuuntelin hiljaisuutta ympärilläni.
Silmäni sulkien pysähdyin ja näin enemmän!
"...Jumala voi meitä rakastaa, Jumala voi kaiken uudistaa...."

"Pimeydessä minä kaipaan valoa Herra, kuule minun ääneni...."

Syksy on jakanut parastaan.
Eilen.
Tänään.
Huomenna.
Paljossa saan olla kiitollinen.