Vaikka ulkosalla tänäänkin tervehtii koivujen oksia tuulettava viileys, on lomatuulosten otteissa viipynyt lempeys ja lämpö. Ovat keinutelleet lomailijoita aamujen rantamilla kuin äiti sylilastaan, hyräilleet rauhaisat säkeet, muistuttaneet pysähtymään, jotta ehtii nähdä. Vuoroin kuljetelleet kalenterin lehdille sovittuun, väliin kutitelleet joutenolosta raukeina lepääviä kämmenkuoppia. Käsissäni on uutta. Löydän itsestäni kumman levollisuuden pesän. Eteeni osoitettiin uusi horisontti, johon tähyän. Harmaana sadepäivän yllä kaartuva taivas seurasi eilisen askeliani. Sain viettää tuokion minulle tärkeän lähellä. Rupattelumme sai siivet ja aika riensi huomaamatta. Silta sydämeltä toiseen oli taas avoin, mutkaton. Hiljaa kiitin. Polkumme kulkevat arjen tullen toisistamme etäämmäs, mutta tärkein säilyy. Ystävyys. Runokirjan lehdeltä nousevat ajatuksiini rivit, jotka muistuttavat lahjasta, jonka arvoa ei voi mitata rahassa. Raskaan taakan alla tarjottu olkapää. Unelmien, ilojen jakamiseen avatut silmät , korvat ja ammentava sydän. Ja vielä uskollisuus. Ystävyyden lahja.
Vehreyteen pukeutuneen metsän uumenissa, aitan suojassa ovat pikkuiset päästäneet suviunen lähelleen. "Äiti, toi meiän metsä on vähän kuin sademetsä, jos vaan ei havupuita olis ollenkaan. Sateen jäljiltä kaikki on tosi rehevää." Yösateen ropistessa rumputahtejaan aitan kattoon, ovat yhdessä kuunnelleet sen rytmiä peittojensa alla. Aamutuimaan juoksevat polkua uuteen alkavaan aamuun, huikkaavat huomenensa ja keittävät kahvin. Oli aamu, jossa hihkuivat ihmetystä. Sinitiainen suunnitteli vierailua koristeena oksalla riippuvaan pikkupönttöön. Ahnaasti nakutti reiän reunamaa kunnes pääsi pujahtamaan visiitille uteliaisuuttaan sammuttamaan. Antoi lasten seurata puuhiaan vain askeleen päässä. Tavallisuuden keskelle on päiviin piirtynyt pieniä ihmeitä. Yhdessä istutetut mansikantaimet. Keinussa vastakkain istuen syöty jäätelö. Siivekkäiden seurailu. Hyväntuulen hymyin nautittu kesäkeitto. Ja iltapäivissä hihkaistu huomio:isi tulee! Itse iloitsen myös. Elämässä on uusi raikas vihreys. Vaikean maaperään satoi siunaava sade, nostatti esiin kesän kauneimmat kukinnot. Tyttösen laulusta nappaan säkeen ja kiitän sen sanoin kaiken antajaa kesästä! Huolenpitonsa on ehtymätön.
Helmoissani hulmahtaa hiven haikeaakin. Kun katse käännetään uuteen, jää aina jotakin taa. Luottamukseni on luja. Kun saa olla mukana Jumalan suunnitelmassa, ei pelolle löydy liialti sijaa. Se, mitä tarvitaan, annetaan. Toisinaan on tarpeen myrskyn nostattaa ulappaan asti kurkottavat tyrskeet, jotta sen jälkeinen tyyneys saa huokaisemaan koskettavan kauneutensa äärellä. Kompastuessa huomaa näkevänsä sen, minkä yli niin usein on kiirehtinyt varmoin askelin. Pysähdyn nyt tähän hetkeen. Hengitän kesäkodin hiljaisuutta. Rakas ja tyttönen touhuavat jo pihamaalla, poikanen pakkasi reppunsa ja loikkasi bussiin, joka kuljettaa palloilun pariin toiseen kaupunkiin. Neitonen mökkeilee. Esikko omillaan, rakkaasti ajatuksissani. Elän kesän, jonka laiturista näen monta pehmeää aamu-usvaa, monta mailleen painuvaa ilta-auringon kajoa. Hetket ja retket, jotka iloksemme jaetaan. Sydämelläni asuu kiitos uudesta.
Tyttösen vatsan pohjalla leikkivät perhoset. Pala unelmaa kasvoi todeksi. Ensi viikolla suuntaamme etäälle ja liikutumme oman laululintusen liverryksestä ensi kertaa hurjan suurelle yleisölle. Nostan peukut onnistumiselleen ja kuiskaan ties monennenko kerran, että kävi, miten kävi, on jo yltänyt meidän silmissämme voittajaksi saakka! Katselen omiani. Lujasti luottakaa kantaviin käsivarsiin. Tähytkää taivaanrannan taakse saakka, unelmilla on pienet, mutta vahvat siivet. Joskus lento on loppumattoman tuntuinen, mutta juuri silloin on lähimpänä se hetki, jossa asuu suurin onni. Iloitkaa vähästä, sen alle kätkeytyy aarteista arvokkain, kiitollisuuden siemen. Sen rinnalle pyydän kasvua siemenistä hennoimmalle, sinapinsiemenen kokoiselle. Ja kiitän. Tämän päivän tuuliin tarttuu paljon hyvää. Tarjoan kasvot sadekuuron suukoteltaviksi ja kietaisen ylle lämmintä. Puutarha kutsuu ja mullassa tuoksuu uuden kasvu.