♥Lahjoja lähellämme♥

Lauantain kesähalaukset jättivät lähelle kaipuun. Kesälaitumille lähettämisessä oli tällä kertaa mukana hiven haikeaa. Uudet tuulet kuljettavat eteenpäin. Avaavat oven, johon osasin tarttua vasta kun sen edestä itseni löysin. Täällä on iloittu onnistumisista, ahkeroinnin saavutuksista. Todistukset kertovat erinomaisuudesta, hyvyydestä ja stipendit kumpaisellekin pikkuisimmalle esimerkillisyydestä. Rasteista ja numeroista riippumatta ovat arvossaan mittaamattomia. Oppijoiden kevätkirjeeseenkin kirjasin rivin kertomaan, että jokaisessa lomapäivässään muistaisivat olevansa arvokkaita ja tärkeitä, ainutkertaisia. Uniikki ihme on joka kesä myös ympärillemme levittyvä huikea kauneus, joka saa huokaisemaan ja hymyilemään sanatonna. Omenapuista toinen luovutti jo kukkansa. Puuvanhuksen oksiston alla lepää pieniä valkohameisia enkeleitä, uinumassa tuokion. Itse suljen silmäni niiden vierellä ja lausun hiljaisen kiitokseni. Nostan itseni näkemään sinisen taivasaavan, huolenpidon lupauksen. Kesäkuu hyräilee kanssani. Astun lempein askelin lomaan. On tullut lupa olla vain. Nauttia , ottaa vastaan uusi päivä anteineen.

Taivas raotti eilisessä pilviverhoaan, antoi auringon säteille luvan kurkistaa puuhiamme. Pihapiirissä soi lintujen kesälaulu. Ilmassa vaelsi vastaleikatun nurmen tuoksu. Serkkuni käväisi. Halatessa tunsin liikutuksen kyynelhelmen silmieni ikkunoissa. Muutettuaan toiselle paikkakunnalle on kaipuu ollut läsnä. Tuntui hyvältä saada puhua pulputtaa, jakaa ilot ja ihmetykset, antaa naurun kiiriä kutittamaan kesätaivaan pilvilampaitten leukaa! Ystävyys on versonnut välillemme. Vaikka ikäeromme on pienen mäennyppylän kokoinen, on luottamus kuin vuori, jonka rinteellä kiemurtelevat yhteisten kokemusten polut. Osa kivikkoisia, joita kulkiessa toinen on ojentanut toiselle kätensä tukemaan. Osa kukkaloistolla reunustettuja, joilta niitä on kilvan kimpuiksi, iloksi elämään noukittu. On lahjaa saada pitää elämässään monta ystävää. Kesävalo maalautui maisemaan pimeän jälkeen. Ystävyyskin kestää hetkittäisen harmauden, sumun hälvettyä, tallessa se on yhä ja jakaa paisteensa päiviimme.

Muistan vuoden takaa pienen oppijapojan sanat metsäretkeltä palatessa. Rupattelin jonossa kulkijoille kasvun totuuksista, voikukan siemenistä, vastailin kysymyksiin. Tuo yksi opettajan sydämelleni paikkansa piirtänyt hihkaisi valkoiseksi asti kasvaneen voikukan olevan kuin Jeesus! Ihmetellessäni moista, osasi taiten vastailla, että kun sekin kuoli, muttei sitten kuollutkaan ja voikukkasestakin ennen kuolemaa lentää kaikkialle siemeniä ja sitten ensi vuonna tulee uusia keltaisia kukkasia. Miten viisaita lapset joskus ovatkaan! Eilen testailin rakkaan hankkimaa voikukkarautaa. Nypin perennapenkin reunukselta sitkeiden keltaisten aurinkojen vanaa irti juurineen. Muistoista nousi pintaan oppijapoika ajatuksineen. Luonto on lahja, jonka avaaminen ei koskaan lopu. Rauhaisa tuuli tanssittaa pihakoivujen vihreää. Pysähdyn löytämään leppäkertun hennon lennon. Näkemään kielojen valkoiset lammet pihapiirin reunamilla. Ja sadat vihreän sävyt!

Tänään aion astella hitain askelin. Tuoksuttelen, koskettelen, ihmettelen. Tutustun kesään, jonka sylissä on tullut aika levähtää, virkistyä ja voimaantua. Rakas polkaisi lintujen viritellessä aamuaariaansa töihin. Itselleni annoin luvan olla unipesässä tuokion, kunnes poikasen keittämän kahvin tuoksu kutsui tähän päivään. Tyttösen kanssa yhdessä hakivat tien varren postilaatikosta lehden. Ottivat koiran kaverikseen. Nyt jakavat tehtäviä neitosen kanssa. Ruohonleikkuri soittaa jo musiikkiaan. Lapion varteen tarttuu pian poikanen. Sulkapallokenttä pääsee eroon rikkakasveistaan. Riihipirtin pihapiirissä työt tehdään kiitosta laulellen! On kesä! Avaan lomalahjan♥ josta riittää riemua päiviin, uusiin ja ihmeellisiin.