USKON päivänäkin uskon

Talvi väistyy hiljalleen. Auringon lämpö kutittaa puiden runkoja. Sen heleä kosketus houkuttelee uutta esiin. Levossa uinunut herää pian vihreään aamuun. Hiirenkorvien leikki saa alkaa. Luoja maalaa väreillään aavaa valkeaa. Se kaikki tapahtuu. Taas. Näin uskon. VAikken vielä näe.

 Heb.11:1-3 " Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin, että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä."

 Tänään allakan mukaan on Uskon päivä. Minulle uskon päivä on joka päivä.

Hiljalleen se vahvistui. Otti sijan minussa ja antoi vahvuuden ja voiman heikkouteni keskelle. Lujittui luottamukseksi sisälleni. Avasin salvat ja annoin luvan tulla. Sydämeni eteisestä astui sisimpään. Sen varaan saan jättää kaiken. Se kulkee askeleissani. Ei se vuoria maisemastani siirrä, mutta vaikeuksieni vuoret se nostaa hartioitani painamasta. Huolieni tuntureilta pyyhkii liian lumen tuulten mukaan. Ei se rakennu ihmeiden koreasta loistosta. Se kantaa päivien pienistä ihmeistä uusiin. Tukenani, suojanani.

Sinä kannat minua. Täytät tyhjyyttäni toivolla ja luottamuksella. Olet läsnä , vaikka minun otteeni sinusta hiljalleen hiipuisi. Pidät kiinni ja kuljetat väsyneen määränpäähän. Et sinä uuvu, kun minun voimani ehtyy. Et sinä tuskastu, kun minun kärsivällisyyteni ylittyy. Et sinä luovuta, kun minä jo pyyhin kyyneleissä ikävääni. Sinun voimasi on punottuna heikkouteeni.  Otteessasi ei mikään paina liikaa. Tyttönen oli puhellut koulutaksissa vieressä istuneen pojan kanssa siitä, kuka on vahvin. Tiedäthän sen ajatuksen, meidän isä on vahvempi kuin teidän isä. Poika oli nauranut lopuksi:mutta Jumalalla on kaikkein suurimmat lihakset:) Viisaita pieniä. Luottavat, että Isä jaksaa. Ja jaksaahan tuo. KAntaa.

Pian vaihtuvat talvipalttoot keveämpiin. Ulkosalla lämpö alkaa kietoa syliinsä. Aamuviileyden ote hellittää ja saa unohtamaan ylle kietaistun villaisen. VAsta illan hämärässä sitä kenties kaipaa koskettamaan hartioitaan. Kuin takin, ripustan iloni ja kiitokseni sinun eteesi. Kunpa muistaisin sen myös hyvyyden ympäröidessä. KUnpa se ei antaisi odottaa, että vaikeus kulkee vilunväreinä lävitseni. KAikki se on kuitenkin siinä, vierellä, kaiken aikaa. VAikka unohtuneena, kiireeseen kadonneena.

Läheisyytesi lämmössä lepään. Olet siinä, vaikka liekkini hiipuisi. Tänään olen täynnä kosketuksestasi. Tunnen kipuni voimanani. Koskee, itken vielä. Mutta uskon liekkini ei sammu. Tänään koroitan nimeäsi. Tänään tahdon löytää enemmän. Siipiesi suojassa on turvapaikkani. Eilen ajelin illan lumituiskussa kuulemaan naista, jonka läsnäolo täytti tilan viimeistä tuolia myöten. Nekin, joitka vasta etsivät, saivat löytää. Lempeiden sanojen ja lujan uskon edessä minäkin itkin. JA uskoni liekki sai palaa. Rukous on puhetta kanssasi. Tänään minulla on paljon puhuttavaa. Tänäänkin.

 

MEidän ei tarvitse antaa lahjoja. ME saamme ojentautua niitä kohti. USkon päivänä. Joka päivä.

Tämän päivän kosketus

 Tätä päivää kätteli muisto kahdeksan vuoden takaa. Tänään meillä on vierellämme ihanista ihanin 8-vuotias. Pienimpämme. Pullollaan suloista sisukkuutta. Katseessaan itsensäkokoista viisautta. Kaikellaan aistii toisten tuntemuksia. Sulattaa lämpöönsä äidin sydämeni. Laululintunen, joku joskus tituleerasi silmissään aito ilo, ääntänsä kuultuaan. Sanoiksi pukee ja kuviksi piirtää ajatuksiaan. Leikeiksi kietoo oppimansa. Halaa rakkaasti. Antaa enemmän kuin saa. Tuntevainen, liikkuvainen, leikkiväinen ,laulavainen. Herttainen isin ja äidin tyttö, jonka mielestä koti on maailman paras paikka. Taivaan Isän pikkulintu.  Kirjoitti erään kerran näin:" Enkeleitä paljon on, osa myös Jumalan, turvallista päivisin, illoin sekä aamuisin." Onnea pikkuinen! Siunausta elämäsi jokaiseen hetkeen.

 Aamun harmaana levännyt maisema on päivän mittaan herännyt kirkkaan paisteiseksi. Aurinko työntää pilviä loitommas. Tuuli asettuu paikalleen ja enää leikkii oksien hiljaisessa havinassa. Sen puuskissa ei enää ole viime viikkoista rivakkuutta. Keräsimme eilen risuja , joita tuuli oli heitellyt ympäriinsä. Nyt niiden leposijoilla hangen viimeisessä valkeudessa lepää puiden hennot varjot. Asfaltti kurkkii uuden lumipeitteen alta ja paistattelee säteiden lämmössä. Kävelylenkillä sai astella talven ja kevään väliä. Kirkkaus istahtaa naururypyiksi silmäkulmiin. En ole malttamaton kevään tulemisen kanssa. Sydämelle se saapuili jo iloksi uudesta kukoistuksesta. Lupauksena, luottamuksena. Muistutuksena Luojan läsnäolosta kaikessa, kaikkialla. Tulee ajallaan lähemmäs ja herättää luonnon lepäävät ihmeet.

PÄivänsankarittaremme lukukohteena on Lasten oma metsäkirja. Minusta on muikean mukavaa lepäillä sohvan sylissä ja kuunnella pikkuisen lukemista. Kuin uinahtaa lintujen liverrykseen ja keinahtaa kuusenoksalta toiselle oravan matkassa. Eilisiltana seisahduimme kuuntelemaan vaimeaa linnunlaulantaa, joka kiiri pihapiirissä. Sen rytmi oli tasaisen rauhaisa, mitä lie viestitti. Meille jakoi hyvää mieltä. Pysähdyn kuuntelemaan sisintäni, kurkistan ja kuulostelen tätä päivää. Haluan kuulla äänesi kaiken keskellä. Sinäkin kuulet minut, vaikka olisin ääneti. Poimit  huolenpitoosi laulamani ilot ja hyräilemäni murheet.

 

Päivää on vielä jäljellä ja jo nyt se on antanut paljon hyvää. Pehmeä kosketus pienissä helmihetkissä. Itselle ja toiselle lausutut hennot pyynnöt. Kiitoksena ilmoille liverretty laulu. Monta hyvää askelta kohti huomista.

Uni tuulien teillä

Tuuli hääri ympärillä koko yön. Se kiiruhti läpi pihan, yli katon ja jäi pyörimään nurkkiin.  PAukutteli tutuista tavaroista vieraita ääniä. Heitti pihakoivun oksat ympäriinsä. Herätti kesken unen. Pikkuisin hiippaili makuuhuoneen oviaukkoon. "Näin pahaa unta", sanoo äänessään unenvienyttä pelkoa. Sanon: se on vain tuuli, kova tuuli, joka kieputtaa ja kolisuttelee ulkosalla. Pienin kertoo, miten tutut tavarat ympärillä saivatkin uusia muotoja, vieraita ja hieman pelottavia. Silitän lempeillä, lohdun sanoilla uudelleen unen turvaan. Muiskutan tutut unisuukkoset heijaamaan unikehtoa.

Lapsen huoli haihtuu kun turvallisuus puhellaan käsivarsiksi ympärille. Äidin, isän ääni yön tummuudessa tuo lämmön luo ja unihöyhen sipaisee uuteen uneen. Matka aamuun jatkuu vierellä tutun unipehmeän kosketus. Joskus minullekin käy niin, että turvallinen tuttu ympärillä saa uudenlaiset tummat kasvot. Huoli kasvaa kiinni ihoon, alkaa hiertää kuin liian ahdas kenkä. Murheen tuuli alkaa kiskoa omia oksistoja, riipii ja raastaa, heittelee. Yötaivaan tumma uhka puhaltaa liian lähelle. Silloin minuakin lohduttaa  tuttu ääni yön tunteina. Ääni, joka kuiskaa sydämen syvyyksistä lohdun lämmöksi ympärille. Lujan luottamuksen kuljettamaan uuteen uneen. 

Jos olet pieni puu

tuulisen mäen rinteellä

niin ole kaikkein paras pieni puu

juuri sillä paikalla.

(Pia Perkiö)

Tämä päivä

 Tähän aamuun minut herätti eilinen päänsärky. Liika miettiminen , asioiden puiminen ja pähkäily olivat muovautuneet kivuksi ohimoille. Kuuntelin aamuääniä, joihin sekoittui kahvintuoksu. RAkas ja karvaturri lähtivät aamun hankikantoon  ja viilettivät valkealla aavalla kilvan auringonnousun kanssa. Pikkuisin puki ylleen hiihtoasua ja vaihtoi paikkaa hännänheiluttajamme kanssa. Ylväs riemu 10 jaksetusta kilometristä latulenkillä loisti kasvoilla koko sunnuntain. Isompi neito taittoi latua kaverin kanssa ja hipsivät sitten omille poluilleen. Pikkumies huudahti heippasensa ja matkasi toiseen kaupunkiin kaukaloon. Minä sitten? Huokaisin reippaille ja kuulostelin kehoani. Kuin kuiskattuna lupauksena sydämen sykkeessä soi kutsu aurinkopolulle. Lähdin kävelemään ja lauleskelin askelten tahdissa. Päänsärky jäi pajunkissapensaan oksanhaaraan:)

 Kevätauringon lämpimässä kosketuksessa lumipeite itkee onnenkyyneleitä. Terassilautojen laulussa soi kesäkattausten odotus. Ne narahtavat jalan alla ja nauravat räystäältä tipahteleville pisaroille. KOhotin tänään kasvot niille ja annoin kevätkyyneleen sulaa poskelleni. Kuin väistyvä surumielisyys oli lumipeitteen lähtö. Hiljalleen ja kaihoisasti kuulostellen. Pian saan kattaa ruusukupposet kevätterassille! Uuteen aamuun!

 

 Kun siirtää katseen lumen ulottumattomiin, tuntuu kesä olevan lähempänä. Juurihan se siinä vasta viipyi vierellä. TUntuu kuin aika olisi kiiruhtanut tänä vuonna nopeammin. Pian jo ollaan pääsiäisen ilossa! Olen yrittänyt toppuutella työajatuksiani vielä. Kummasti ne ovat löytäneet reittiä luokseni. Suljen niiltä vielä aistini sinnikkäästi. Annan luvan ilolleni pulputa hetkistä tässä vapaassa.

 

 Seisahduin napsimaan kissoja kotiintuomisiksi. Niiden pehmeydessä on joka vuosi sama viehätys. Tässä päivässä lepäsi hyvä. AUringon houkuttelemina kirkkaat pikkutimantit säihkyivät hangen valkealla pinnalla. Etäämpänä lintujen laulu leikki taivaansinessä. Jokaisessa astutussa askeleessani pieni kiitos. KOtatulen loimussa tainnutettu nälkä. KEvääntulossa oli tänään erityistä lupausta. Asettelin kissat maljakkoon. Suussa suli rakkaan paistama banaanileipä. Ulkosalla lumi hyvästelee hiljalleen. Pikkumies koki pettymystä hävitystä pelistä. Neito kokee olevansa ainut, jota rakkaudella rajoitetaan. Elämä kulkee eteenpäin.

Ystävän kanssa perjantaina kannettu kuorma keveni. Rastaan laulussa soi suuruus. Kukkien kuiskaus sulavan lumipeitteen alla on kuin kutsu kevääseen. Suljen kasvoni hiljaiseen hymyyn. Käyn lohduttamassa. Kertomassa, miten välitän. Unen tullessa luo kuiskaan oman kiitokseni.

Kajastuksia

ILo ylimpänä olen kulkenut päiviäni  pitkään. Asetellut arvoonsa usean pienen ennen huomaamattoman. Kiitoksen kaiken ylle huuliltani lausunut. HYmyn läpi tervehtinyt vastaantulevan, hyväksyen. Haavoihin hellästi sipaissut hoivan sanan kuin laastarin ja kivuille laulanut tuutulaulun. Ajatusten laineilla olen leikkinyt kohti kevättä. Huoleni puhunut pois. Ojentanut käteni koskettamaan lähellä olevan painuneita hartioita. Etsinyt ja löytänyt päivien yli , vaikka askelma olisi ollut korkea, polku pimeän alla piilossa. Päivieni pinossa jokaisella hetkellä oma paikkansa. Muistojen multaan istutettuna siementen suuri kirjo. Sydämeni silmukoista on syntynyt kaunis ja eheä kudelma. Huokaisen hennosti, kaikki on hyvin, vaikka koskisikin vielä. KAikki järjestyy kyllä.

Vaan taasko tarvitsen kaaoksen huomatakseni elämässäni sen järjestyksen . Palikatko heiteltävä sekaisin, jotta muistan muutoksen tuoman mukavuuden. Horjutettavako hetkeksi, että näkisin lähemmäs luottaen. Pelkoko otettava luokse, annettava sille sija juuri ,kun sen jalanjäljistä viimeisimmänkin pyyhki kevättuuli mennessään. Rosoisuudestani muistutettava , etten liiaksi antaisi pehmeydelle tilaa. Turvattomuuden ovi avoinna kutsuu, vaikka kulkuni käy kohti toista. Pienuus istahti suuresti itseen asti ihan. Liian lähelle. Saa ajatusteni sanat sekaisin. Hämmennyksessäni asuu huoli.

 

Olen paljaana ja katse luoksesi luotuna. Näethän sinä minuun?! Kirkasta kasvoilleni luja luottamukseni. Heijastakoon se kevään valon leikkimään silmäkulmani naururyppyyn. Näen lävitseni lähelle sinua, mutta sokaistun ellei himmene heikkouden hetki. Olen särkyvänä ja läpinäkyvänä tässä ymmälläni ymmärrystä pyytäen. Muistot kuljettavat lapsuuden kevääseen. Kun halusin kevään lähelleni, saapastelin lumen lätäköiksi keltaisilla saappaillani. Sulatin talvea, jotta saisin kesäni pian vierelleni. Taulun kasvoissa sukupolvien kulku. Juuret. VAhvasti olemassa, vaikken niitä näe.

 Juurtuneena sinuun saan luokseni lohdun ja turvan. Eilisen itkuissa välkehtii toivo. Kysymysteni kirjaimista muotoutuu sydämelle lausuttu vastaus. Sen valossa nostan pääni kuin kukka kevään kosketuksessa. Rohkaistun ja vahvistun. Näen maaliskuussani lapsuuden kevään saapumisen. Tyyneys koskettaa ja jää lähelle. Kivulle piirtyy uudet kasvot. Sydämen sekä kehon jätän vastaanottamaan sen, mikä tarkoitettu on. Mikään ei tapahdu turhaan.

 Tänään tartun kädestä onnellisuutta. Kurkistan uuteen kevääseen lapsuuden saappaissa. Astun riemuiten edessä olevaan vailla pelkoa. Aurinko sulattaa roudan myös sydämeltämme. Ilonsiemenistä heitän sinne uutta kasvamaan. "Äiti, miksi olet surullinen?", kysyy pienin. En ole, olen vain huolissani. Tänään päätän heittää murheeni. JAksaakseni olla läsnä lähelleni. YStävän kanssa puhuimme ajatuksille suoremmat viivat. Yhteisesti lausutussa ajatelmassa yhdistyy syvin. Hyvin tässä käy. Kun luottaen ottaa vastaan uuden päivän aurinkoineen ja pilvineen.

 

Rakas ojensi uuden kimpun tulppaaneja. Voi sinua, sanot ja siinä kuulen niin paljon. Annan elämän kypsyä minussa.

Pysähdyn

 

Pysähdyn. Minulla on vierelläni niin suuresti arjen aarteita. Onnellisuus keinuu kerallani ja karsii murheiden pellosta villiintyneet versot. Se avaa syliään kutsumaan luo. Saan nousta uuteen aamuun huomaamaan, miten hyvyys istuu vieressä ja odottaa, että avaan katseeni. Ilo vipeltää kintereilläni eikä kiirehdi pois. Sen kuiskauksissa on tuttuja sanoja: lapsen pehmeä poski, rakkaan lempeä käsi, ystävän sydämellinen ajatus, pihapuun oksisto, linnunlaulu, kahvikupponen, auringon kehrä... Huolettomuus viipyy hetken ja jättää taaksensa lupauksen paluustaan. Rakkaus asustaa jokaisessa päivässä ja sipaisee pois kyynelhelmeen kätketyn kaihon. Herkkyys hyräilee hennoissa  hetkieni säikeissä. Pysähdyn. Tahdon kaikellani olla läsnä tässä. Tuuditan turvallisuutta käsivarsillani ja levollisuus lepää tyynylläni. Katsahdan taivaan sineen ja laulan kevätsaapuvaisten siivekkäiden kanssa.

 Viime päivien tapahtumien edessä tunnen pienuuteni. Hauraus asuu meissä. Ymmärryksen ylittävät myrskyt riipivät ja kyynelten virrassa kulkee kärsimys. Hiljenen tavoittelemaan sanoja, joilla pyytää kaukana olevalle hädän hetkeen turvaa. Luja luottamukseni löytää ajatusten lähteen. Niissä istuu ihmeellinen voima, jonka turvin toivon toivottomankin jaksavan. "Pyydetään, että heistä huolehditaan", lausuu pyyntönsä tyttöseni. Kunpa aina säilyisi tuo herkkyys. Kyvykkyys nähdä itsestään kauas ja silti löytää läheltään suuruus. Saman auringon alla niin lukuisia kohtaloita. Kaikki Hänen käsissään.

Asetun säröineni eteesi. Sinuun minun sydämeni turvaa. Läheltäsi löydän lohdutuksen. Varjeluksessasi vaellan päivieni määrän. Uskollisuutesi on suojanani. Tunnen kipuni, tiedän virheeni. Kaipuussani soi surumielisyyden sävel. Pelkoineni en pakene, vaan nojaan sinuun. Kaikessani kohotan kiitoksen yli muun. Ojennan käteni tarttumaan ja sydämeni vastaanottamaan. Sillä tiedän, että vain sinä voit.

Olen ainutlaatuinen paikallani....avullasi

  

Olen arvokas. Jo ennen kuin avauduin minuuteeni, oli minut harkiten ja rakkaudella kylvetty kasvamaan kohti mittaani. Hiljalleen olen saanut puhjeta kokonaisuuteeni. Juuri tällaiseksi minut tarkoitettiin. KAikkineni olen ainutlaatuinen. Mikään minussa ei ole sattumaa. Ei edes virheeni, erheeni .  Ne olivat vain tuulia taivuttamassa varttani. Ei ole toista kaltaistani. Pieninkin piirto, sävy, häivähdys . Hellästi ja hoivaten paikoilleen kasvatettu. Pehmeän sateen alla.

 En osaa nähdä eheyttä  jokaisessa hetkessäni. Hiljalleen hioudun olemaan  helmi rakkauden kuoressa. Hiojani vaalii kaiken kauniin minussa säteilemään kirkkaudessaan. En ole vain palanen helmivanaan. Olen erityinen. PAikalleni asetettu taiten ja rakkaudella. Avautumiseni on ollut itseni mittainen retki. Olen saanut tarvitsemani tilan ja ajan itseni löytämiseen. Aarteeksi asti.

Ympäriltäni sulatat kivun ja kylmyyden. Valoit sisälläni sykkivään sydämeen lämpimän kehdon . Tuudittamaan uneen väsyneen. Tartun muovaajani käteen ja kuljen matkaani kohti uutta kevättä. Nousen soittamaan suloista sävelmää.  Sen nuoteissa kaikuu heleä kutsu. Siipeni kantavat. Toivo minussa kuin silmu, jonka vihreys pian kasvaa  auringon kutsumana. Lämmössäsi.

Katson itseeni uusin silmin. Ajan kanssa avatuin. Halusin löytää sisimmässäni asuvan. Huhuilla esiin kaiken sen kauneuden, jonka joskus piilotin. TAhdoin työntää sivuun usvan katseeni tieltä. Pujahtaa sisimpäni herkkyyteen kietoakseni siitä kaulalleni kauniisti raidoitetun elämäni nauhan. Kehyksestäni  minua katsoo puhdas helmi. VAloasi loistaen.

Elämäni on korurasia. RAskaana hetkenä lempeyden tuuli pyyhkäisee pölyn yltäni.Olen arvokas paikallani.Tässä ja nyt. Pienenä. Helpostisärkyvänä. VAhvempana silti kuin ikinä ennen. Hymyilen sisimpääni ja huokaisen . Olen saanut niin paljon.

Eilisen iloja ylsi tähänkin päivään

Tänään on kuunneltu ja opittu. LAulettu ja puheltu. 

Oltu hiljaa ja sanottu. Saatu ja anottu.

Hiihdetty ja laskettu. JAksettu ja väsytty.

Kiivetty ja kavuttu. Jalkasin, suksin, pulkin ja ajatuksin. Kohti kevään ojennettuja käsivarsia. 

Ilo vierellä.

 Pikkuisimpani sanoi, että eilisen yksi hyvyys oli ,kun saimme olla kauniissa ilmassa ulkona. KAtselin taivaan sinistä kantta. Auringon leikkiä hangen pinnalla. Ihmettelin jääpuikkoja, joiden iho hiljalleen suli kevään tuloon. Kuulin ympärilläni hiljalleen muuntuvan luonnon kuiskeen. Tunsin olevani lähellä kaiken kauneuden antajaa. Tässä se hyvyys oli. Aivan lähellä ja läsnä. Pienesti.

 Siivensä menettänyt rautaenkeli oli unohtunut kaivon kannelle. Auringon sylin lämpö näytti sille  päivänvalon. Rikkinäisyydessään se levollisen luottavaisena odottaa. Kuuntelee luonnon lupauksia. Uusi aamu tuo mullan tuoksun taas lähemmäs. Niin vahvana olen aistinut lupauksesi minäkin. Säröille saakka hauraaksi minut kuljetit huomaamaan lohdullisuutesi ja lämpösi läheisyyden.

 

Lauantaina tanssin huonekaluvalssia. Kutsuin rakkaankin sen pyörteisiin. Kevät viritti meille  sävelensä valossaan. Siivitti kaipuuseen uudesta, eheämmästä. KAikki vanha asettui uusiin askeliin. Illalla sytytimme kynttilät ja asetuimme tutun olohuoneen uusiin kehyksiin. Elämässäkin on joskus katsottava tutuksi tullutta turvallisuutta uusin silmin. Annettava lupa ja luotettava. Sinun voimasi ei katoa uudenkaan alla.

Miten mahdottoman suuri onkaan auringon syli. Säteillään pyyhkii pois talvea ja antaa tilaa uuden syntymiselle. Kutsuu kaiken esiin lumipeitteen alta. Tervehtii valollaan ja antaa luvan kaivata kevään värejä. Sinäkin kutsut meistä esiin puoleesi kaipaavaa. Olet linnunlaulu koivun oksiston kätköissä. Kuulen kutsusi ja kuljen kohti.

LApset leipoivat rakkaan kanssa laskiaispullia. Minä sain luvan haluta korvapuusteja. KAnelisen pullan tuoksu tuntui vielä aamulla. Se herätti uuteen päivään. Hyvään .Nyt siihen sekoittuu kahvin pehmeä aromi. Kolme opinahjoissaan. Rakas töissä. Yksi kuumeisena tahollaan. Minä tässä ajatusteni kanssa. Kiitos kuiskii minussa. Elämän pienten ihmeiden äärellä olen sydämeni ovet avoinna. Tuulessa kulkee lupaus. Kevään tuoksu tuntuu jo.

Unen puhumaa, puiden kuiskimaa

 Tämän aurinkoisen aamuni sylistä heräsin väsyneenä. Kun koti hiljeni opinsijoille lähtijöistä, annoin itselleni luvan sujahtaa takaisin lakanoiden väliin. Tyttösen hiukset oli letitetty ja liina kiedottu harteille. Pitkä mekko sai jäädä liehumaan toppahousujen päälle. Saa helmat hulmuen leikkiä perinneleikkejä vanhan ajan lapsena. Huolettomana. No, itse en pukenut helmoja ympärilleni enkä kietaissut esiliinaa vyötäisille. Vetäisin peiton poskeni lämmöksi ja suljin silmäni uusiin unikuviin.

Utuisen unimaisemani täyttivät sisimpäni sopukoihin pyörähtelevät sanat. Niiden reitti oli selkeä ja kulku vaivaton. Hiljalleen niistä muotoutui ajatus, joka sai rinnalleen toisen. Ja kolmannen. Muistui mieleeni hiljan pitämäni opetus lapsille seurakunnassa. Sen olin lopettanut pyyntöön: opeta meitäkin sanomaan, puhu, palvelijasi kuulee. Aamussani kuuntelin. Uni tuuditti huomaamaan.

 Emme ole yksin. Ei meitä ole syrjään sysätty. Osallemme on suunnitelma, joka lupaa jatkuvan huolenpidon. RAkkaudella meitä vaalitaan silloinkin, kun tuntuu, että tummat pilvet kulkevat vierellä ja estävät auringon kajastuksen. Kuinka vaikea on joskus luottaa. Kuinka luja usko hyvään hiipuu, kun osallemme kasautuu taakka toisensa jälkeen. Kun suru ja kaipaus ovat ainoat juttukaverit. Juuri silloin haluan oppia olemaan sydän ja korvat herkkänä. Puhu, kuuntelen! 

Tänään avautui eteeni sanat: Jumala, minun sydämeni on valmis.......Minä tahdon herättää aamuruskon. KAiken karun tahdon korjata niinkuin Sinä korjaat sisimpäni säröt. Satutetulle toivon eheyttävää kosketusta. Lastinsa alla taipuvaa rohkaisen: sinä kestät! Me selviämme! Sanottu saakoon sulkeutua ja uudelle löytyköön tila. Pihapiirimme suuri riippakoivu vetää minua usein puoleensa. Pyytää pysähtymään. Nyt alan ymmärtää oksiston puhuvan Sinun sanoillasi. Kulloin kuurasta kauniina, milloin myrskyn riepomana. Lumipeittonsa alla pää painuksissa, nyt surut sulaneina uutta kasvua odotellen. Keveästi keinahdellen leppeän tuulenvireen kuiskiessa kilvan auringonsäteiden kanssa. Oksan kaltaista on elämä pienen ihmisen.Sinuun juurtuneena.

KAikella on tarkoituksensa. Kulutettuko loppuun nämä sanat jo?!Vaan niin se on. KAnnettavaksi annettu kääntyy siunaukseksemme. Sinä lupaat antaa sydämiimme suuren ilon. Ammennan itseeni lupaustesi lähteestä. Sen ehtymättömyyden edessä täytyn lujemmaksi luottamaan. Lupaat, vaikka tulen läpi kulkisin, en kärvenny. Sisälläni soi surusävel. Lähellä ihan on tuskaa enemmän kuin osallani. Luotan, laitat matkaan lujan rakkautesi lämmön sitä tarvitsevan luo. Annat lohdun. Sytytät toivon. Nyt.

Nyt kuljen eteenpäin. Käännän kasvoni auringonvaloon ja annan valon leikkiä poskillani. Askellan kepeämmin uuteen huomiseen. Nyt odotan jo reippaiden reppulaisteni saapuvan. Innosta puhkuen toinen ynnää hiihtämänsä kierrokset ja ylpeänä ahmaisee kuulemansa äidin kehut. Toinen pulputtaa ilmoille jokaisen hetkensä perinnepäivästään. JA katsahtaa silmiini riemu sisimmässään. Kolmas vastaa verkkaisesti, asettelee sanoiksi tämän päivän. Neljäs toisaalla nyt, rakkaasti ajatuksissani tänäänkin. Jokaiselle askeleelle pyydän läsnäoloasi.

Päivä vain ja hetki kerrallansa..............elämämme lanka kiertyy puolaansa. Yhtenä hetkenä joutuisan vaivattomasti. Toisena tahmeammin. Solmuilta emme välty, mutta aukaista saamme niistä tiukimmatkin, avullasi. 

Kurkistan ikkunan taa. Auringon kehrästä tarttuu hymynväre. Ilmassa on kevääntulon lupaus. Tänään piti uinahtaa uudelleen, herätäkseen uuteen!  Puen lämmintä ylle ja kipaisen ulos odottamaan kotiinpalaavia. RApsutan karvaista ystäväämme. Ja kuuntelen pihakoivun kuiskauksen. Aurinko laulaa.