lauantai 28. elokuuta 2010

Syksyn suloisuus

OLimme tänään metsäisellä retkellä. Minä, rakas, kaksi nuorinta ja haukkuvaiset hännänheiluttajat. KAnttarellit välkkyivät mielessä, vaan laihanlaiseksi jäi saalis. Kourallinen kuitenkin, ja jo heti illansuussa kotavalkealla niistä saatiin herkkua kanan kylkeen makua antamaan. Metsän on kuin kirja sammalkantinen...laulu aapisen sivuilta alkoi soida säveltään ajatuksissani, kun seurasin omieni riemua metsän sylissä. Siirtolohkareiden valtavat muodot kirvoittivat mielikuvituksen lentoon. Eväät maittoivat ja antoivat puhtia askeliin. Suopursujen tuoksua ei voinut ohittaa pysähtymättä. NApsin muutaman kanervan kylkeen. Pienissä suurissa sanoissa soi kiitos: Täällä on kivaa!! Ja niinhän meillä oli. HAukahtelijoillakin. Hyvä retki.

Minulle syksy on saanut jo tulla. Sen samettinen suloisuus on saanut sijan sydämeltäni. Toki avaan itseäni vastaanottamaan auringon säteiden kajon ja tallennan niistä lämmön talveni varalle. Päivän paisteessakin silmäni halajaa syksyn sävyjä. Mieli tekee ja sormet syyhyävät kynttilöiden sytyttelyyn, vaikka aava valkeus olisi vielä vierellä. Siihen sen haluaisin laittaa valmiiksi. Kuiskaan liekin pienelle kajolle, sshhhh...ilta saapuu ja voimistaa tulesi loimun. Viipyisipä ilta ihan pikkuisen pidempään. Tykkäisin sen syliin painautua piukasti ja antaa sen soittaa kaihoisaa säveltään.
 MEtsän tuoksutuntui pitkään hiuksissani. MEtsän rauha tarttui sydämeen. Kuusen oksille naavan nuttuun ripustin kiukuttavat ja murhettatuottavat pikkuriikkiset arjenpalat. Heilautin hymysuin kättä. Sammalmattoa kulkiessa jalan alla tuntuva pehmeys otti paikan omasta olosta. Oli hyvä olla. Saunan lämmössä laulelin hyvänmielenhyrinöitä. Pienestä ikkunasta pihalle saakka!
"Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." Matt.6:21
Teen arkeeni aarteita pienistä seikoista.
TArtun tiukasti siihen kauneuteen, jonka silmä tavoittaa katsoessani tarpeeksi lähelle.
Hennon kiitokseni heitän jokaisesta, pienimmästäkin hetkestä.
Kun ehtii pysähtyä, näkee enemmän, syvemmälle. Kuulen kauneuden kaiun. 
Puen ylleni ,kierrän keralleni hyvänmielen.
Hyvää mieltä toivat myös tunnustusplakaatit, jotka luokseni tupsahtivat kauniiden kuvien ja ajatusten luota.
Kiitos
Sinkkisangon Anulle
MAmman uunin MArialle
Villa Aution Bibelotille 
Monen luo on samainen hyvänmielen hyväily tunnustuksen muodossa jo tupsahtanut. Jokainen ansaitusti tahollaan sen saanut. Minäkin ojentaisin sen mieluusti ihan jokaiselle, joka Riihipirtillä piipahtaa, vaan sepä pujahti piiloon peiton alle:)
Suloisia supatuksia
sinun viikonloppuusi!

perjantai 20. elokuuta 2010

Elokuun enkeleitä

Tämän päivän aamussa oli viileä kosketus. Lupaus syksyn saapumisesta taitaa täyttyä. Kuuden asteen vilakkuudessa oli virkistävää voimaa. Sain puhtia aamuuni. Koululaiset ahkeroimaan ja minä rakkaan kanssa kuntosalille. Itselleni annettu lupaus oli oman itsensä hoivaaminen kun on tämä vuoden vuorotteluvapaus. Kuinka helposti sitä jättää oman itsensä kaiken jalkoihin, unohtaa, sivuuttaa, vähättelee. Vaan itselle suotu pieni hetki moninkertaistaa jaksamisemme läheisiemme vierellä. Tällä viikolla olen ammentanut iloa koululaisten kotiinpalaamisen hetkistä. Kiitollisena istun, autan, vastaan, jaksan, olen. Saan olla! LÄSNÄ.
Juuri puitujen vehnäpeltojen okrassa aavassa on uskomatonta kauneutta. Tyyneys ja tuoksu antavat itsellekin osani. Etäämpänä soi leikkuupuimurin syksyn sävel. Siinä se on ollut tämä kaikki vierellä useat vuodet. Nyt ehdin huomata, haistaa ja kuulla. Enää se ei mene ohi huomaamatta. Tällainen pysähtymisen salliva aistit valpastava ja kaikelle pienelle herkistävä olotila pitäisi laittaa anomuksin vireille kaikille. Kun aika on.
YStäväni puki tämän sanoiksi: olet onnenpilven reunalla. Minä, joka olen murehtimaantaipuvainen. Kun jokin lakkaa olemasta murhe ja kääntyy ilonpisaraksi, vierii poskelle uusi huoli. Tämä syksy toi luokseni uuden tuulen. Murehdin luottavaisin mielin. Sipaisen siivilleen ja puen ilon ylle. Kiitollisuudella kuorrutan. Luottaen.
Tänään katselin tomaattia, joka vihdoin oli saanut poskilleen punan pienessä kasvihuoneessamme. Ihailin auringon antamaa rataa vasten ja suljin silmäni. Annoin lämpimän ottaa syliinsä ja h a u k k a s i n maailman kauneinta, täydellisintä ja ehdottoman herkullista tomaattia. Yksi tämän päivän antamista pienistä asioista, joille ehdin antaa iloni!
Jokaisessa päivässä on pieni pala unelmaa.
 
Toivon viikonloppuusi hurjasti hetkiä,
joissa viihtyy ilo ja onni!

maanantai 16. elokuuta 2010

Hyvänmielen hyrinöitä

Arjen rattaat kuljettavat taas eteenpäin. Kummastellen huomasin miten joistakin seikoista on tullut itsestäänselvyyksiä. Niin kuin tämä netti. Viikko runsas sitten ukonilma visiteerasi yllämme. Salama sotki tietoliikenteemme. Vierähti viikko ilman yhteyttä. Sotki koko masiinan. Lopullisesti. Nyt uuteen totutellen.
Elämän salamoilta välttymistä olen Isän puoleen kääntyen niin pyytänyt reppukansalaisilleni. Siunausta arjen askeleisiin. Ekaluokkalaisemme saa minut ihan hykertelemään hyvästä mielestä, tirskumaan ja hihittämään hellästi. Tässä istuessani aatoksia napsuttamassa kuulen viereisen huoneen suloisen höpötyksen. Opettajansanoin hoivailee opinpoluille nukkejaan ja nallejaan. Voisin viipyä tässä tuokiossa. Imeä itselleni tuota lapsenvoimaa ja luottavaisuutta, antautumista kaikellansa ja kokonaan. Kiitoksen sujautan siivilleen. Lentäköön maanääriin saakka. Kaiuttakoon kiitosmieleni sävelet korkealle kieppumaan ja keinumaan. Luojan luo.
Eilisen vierailu viipyy vierelläni. Ystävyyden syvyys saavuttaa sydämensopukatkin. Kun sanoitta saa sanotuksi enemmän. Kun hymyssä on häivähdys kultaa. Ystävyys ei saisi ikinä kääntyä itsestäänselvyydeksi. Liitän kiitokseeni eilisen. YStävät, jotka toivat tullessaan niin suuren tunteen hyvyydestä. YHteinen rukous solmi iltapäivän kauniiksi muistoksi. MAtkaevääksi arjen päiviin. Voiteluksi rattaanpyöriin.
Kun sydän turvaa Jumalaan. Kun sisin janoaa Hänen rakkauttaan. Kun valona syksyn hämärtyvissä pehmeissä illoissa on Hänen sanansa. Valaisee kynttiläkin  kirkkaammin. Soi linnunlaulussa lohtu ja luottamus. Löytyy arjen pienistä suuruus. Siivittää sydän kiitoksensa. Saa arki kirkkaammat kehykset. Suru ja murhekin, taakka tai vaiva, kipu, kivistys kääntyy ja jaksaa. Tuntiessa tuon kosketuksen voiman, vahvistuu heikkokin.
Keräilin mustikoita elokuun maanantaissa. Tässä päivässä, joka on ollut niin hyvä. Pienin huhuilee nyt luokseen. Toinen nakkasi jalkapallorepun selkäänsä ja vilahti kentälle. Kolmas yleisurheiluunsa. Neljäs omalle kentälleen. Rakas viiletti pyörällään luonnon syliin kuntoa kohottamaan. Nyt ne mustikat mukaan ja höpöttämään hyviä hyrinöitä pihakeinun syliin pikkuisen kanssa. Koiratkin otetaan rapsuteltaviksi. Elämästä löytyy murheidenkin kyljestä sijaa kiitokselle!
Iloa viikkoosi!


 

lauantai 7. elokuuta 2010

Elokuu ehti vierelle

ILmassa tuntuu vielä kesäinen lämpö. Ulos astuessa saa posken nukka suloisen pehmeän silityksen, elokuun leppeä kosketus on täynnä kosteaa kauneutta. Illoissa on uutta utuisuutta. Kuin syksyn ensikuiskaus, joka on saanut siipiensä alle uuden vireen, säveliinsä uuden soinnin. Uutta kohti. Uusiin tuuliin.
Oma sielunmaailmani on tällä kertaa erilainen. Uuden edessä avoin kirja. Tällä kertaa ei ajatuksissa viriä elokuinen ajatus pulpettien paikoista, vihkojen määristä, tuntien tapahtumista. Saan olla monen monen vuoden jälkeen vain äitinä omilleni. Saan kokea sen haikean ylpeyden, jota jokainen tuntee lähettäessään lastaan koulutielle ensi kertaa. Saan olla äitinä. San unohtaa opettajan minussa. Vuorotteluvapaa. Kokonainen vuosi.
Kiitollisuuteni määrää en kykene sanoiksi pukemaan. Silmistäni se tuikkii. Sydämeltäni sen kuulee Hän. Hymyssäni on tyyntä ymmärrystä meitä ylempänä olevan hyvyydestä.
Istuin illalla pihakeinun sylissä hiljaisuutta ympärilläni kuunnellen. Pienimmät koululaisemme pääsivät mummolaan viettämään lettukestejään, lämmittämään saunaa ja vihtomaan itsetehdyillä vihdoillaan. Voivat vielä viipottaa vapaana ja saavat paljon rakkautta osakseen. Riemuitsevat naapurin hevosista, marsuista, pupuista. Ammentavat pieniä jänniä juttuja, joista jää mukavia muistoja moneksi vuodeksi eteenpäin. KAtsellessani vehnäpellon keltaista merta, muistin Sinkkisangon Anun herkän postauksen . Tuo kaikki, mitä Anu kirjoittaa on kaikessa hauraudessaan niin kaunista ja voimia antavaa. Kunhan luotamme. KAikki järjestyy. Uusi asettuu raiteilleen ja tuo hippuja arkeemme. Ahdistus muuttuu voimavaraksi.
Unikon kukan siemenkota on kuin pieni helistin. RAvistellessa sitä voi silmänsä sulkien kuulla syksyisen sävelmän. Pienen, mutta silti vahvan. Muserran hiljaa kodan kämmenessäni ja tuijotan lukuisia pienenpieniä siemeniä. Sana saavuttaa mieleni ja ajatukseni. Vain sinapinsiemenen verran uskoa tarvitaan, laulaa tyttöseni Jippii-lauluaan......Miten suuresti pieniä ihmeitä me saammekaan osaksemme.Uskoen. Luottaen.
Sytytän lyhtyjen valot  illan pehmeään tummuuteen. 
Ristin sormeni toinen toisensa lomaan.
KAikellani viskaan kiitollisuuden siemeneni tuulen kuljetettaviksi.

Siunauksen tuulia syksyysi.