keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Hippuja♥

Kesä on jaksanut keimailla, liihotellut kuin kepeä perhonen lähellä, malttanut mielensä ja jakanut aikaansa ,antanut nauttia siitä, että ainut aika on ollut ajattomuus. Viikonlopun mittaisen kesäkeitaan ajan levähdimme kaikin aistein ja aatoksin virvoittavien vetten äärellä. Poimin palasia, hippusia lohtuhyvää ja luottamusta evääksi arjen koittoon. Siihen on vielä matkaa eikä arjen päästäminen sisimpään ahdista, ei siirrä sinitaivaan eteen edes poutapilven piirtämää lammasta! Se halaa lempeästi ja hymyilee, kehrää. Odottaa ja toivottaa minut rantaansa tähyämään toiveikkaana kohti uutta ulappaa.
Suurin siunaus kätkeytyy joskus särkymiseen. Pää oli jo painunut vaikean edessä, olemukseen hiipinyt hauraus kutistanut pikkuruiseksi, avuttomaksi kuin rantakaislikkoon juuttuneen untuvikon. Juuri silloin nousi taivaanrannasta kepein kesätuuli, maalasi pintaan tyyneyden, joka heijasti hetkiini taivaan. Usko parhaaseen huolenpitoon olikin  vahvimmillaan juuri silloin, kun usko omiin voimiin ehtyi tykkänään . Oli tilaa Isän asettua lapsensa lähelle. Kuiskata: Souda , heitä verkkosi veteen! Vaikka perusta elämässäni olisi kuinka vankka, ei se estä myrskyä nousemasta, mutta sen tukemana vellova meri tyyntyy, myrsky laantuu ja sisimpään ajelehtii rauha.
Istuin ja kuuntelin. Kertomus aikojen takaa avautui eteeni yhtä kauniina kuin aamussa hiljaa väreilevä järven pinta. Onhan niitä oman elämän Mooabilaisia tai Ammonilaisia vuosiini mahtunut. Väliin painanut huoli , ilon hetkistä vienyt vaikea tai ilmeeseen surua uurtanut sairaus. Joskus sisintä kaihertanut omien tekojen tai ajatusten sysimusta sävy. Tärkeintä näissä tuokioissa on etsiä Sinua, huhuilla puoleesi, ojentua kaikellaan suuntaasi, sillä tumman keskellä me teemme minkä voimme, osaamme taikka jaksamme, Sinä sen, mitä tahdot. Ja se on aina parhaaksemme! Synkimmän syysmyräkän keskellä juuri, kun tuntuu, ettei rahtustakaan valoa enää näy, käännän itseni pohtimaan suuria tekojasi, ehtymättömän apusi osoituksia. Asetan itseni sanasi varaan. Poimin lupauksiasi kuin makeimpia mustikoita. (Nyt hymyilen, sillä mustikasta sinisin sormin tässä istun:) Ketäpä niistäkin kiitän?!Sinua, kaiken hyvän antajaa.

♥     s.51:19    ♥    5.Moos. 33:25   ♥     Matt.28:20    ♥    Heb. 13:5    ♥    Joh.6:37    ♥

Riisuttuna turhasta asetun eteesi. Levitän katseeni löytämään luomistyösi pienimmät ihmeet. Polvistun jalkojesi juurelle nöyrin ja kiitollisuutta kantavin mielin. Viikonlopustamme poimin aarteikseni muutaman kiven, jotka vilkuttivat minulle rantahiekassa kirkkaana yllemme levittyneen aamutaivaan katsellessa puuhiamme. Tyttönen, poikanen ja rakas työnsivät kanootin peilityynen järven pintaa halkomaan. Minä uitin varpaita rantaveden viileydessä ja makustelin sanojen ja sävelten sekä monien ystävien minuun kaivertamia jälkiä, joissa kaikissa asui rakkaus. Tänään maalasimme kiviin kuvia. Nyt minulla on rasiassa tarinakivet, jotka saavat pian virittää uusien oppijoitteni mielikuvitussiivet kantamaan opin oksilta lentoon......taidan itsekin pyrähtää sadun siivin lentoon. Luotan, että siipeni kantavat.