Sanojen vahvistamana hymyilen

Sain eiliseeni lahjan. Ystävä asetteli lempeiden sanojen kudelman eteeni. Kiedoin niiden lämmöstä liinan kaulalleni. Miten voivatkaan sanat hoivata ja helliä! Herättivät minut usvaunesta. Ammensin niitä kuin janoinen raikasta vettä. Pienissä kyynelhelmissäni kimmelsi kiitos. Tuskan selkä taisi taittua. Ajatukset sanojen sisällä pyyhkivät pois  minuun kiinni pinttynyttä kipua, lohduttomuus vaihtui toivoksi, luottamus kasvoi uuden askeleen verran. Jokin äärimmäisen kaunis laskeutui kämmenpohjalle. Kuiski huulilleni heiveröisen hymyn. Pitkään piilossa olleen. Samaan päivään sain isoimman omani hetkeksi luokseni. LAusumissaan tavallisissa arjen sanoissa soi korvaani kaunein melodia. Kaipaan tuota tuttua rauhaisaa ääntä. Kerroin, on niin ikävä sinua äidillä, että ihan koskee. "Älä murehdi", sanoo ja halaa tiukasti hymyillen uusille pikkuisille kyynelhelmilleni. "Harmaissa pidetään huolta", jatkaa . Miten syvästi rakastankaan tuota mieheksi ehtinyttä.  

Aamuradion sävellaineet soittivat hiljaa sanomaansa: juuri heikkona olet voimakas. Tyttönen kertoili koulunpihan tapahtumista. Oli huomannut yhden pienen ekaluokkalaisen yksikseen seisoskelevan. "Äiti, mä menin sen luokse ja sanoin, että voin leikkiä sen kanssa. Ettei sen tarvinnut olla yksin." Oma pienimpäni kantaa rinnassaan suurta sydäntä. Suuntaani omistaa tuntosarvet, joiden tunnustelun edessä voin vain ihmetellä. Kunhan ei liikaa kerää syliinsä. Omaa mittaansa enempää. Vai voiko välittää liikaa? Voiko rakastaen kuluttaa itsensä puhki? Lämpöisten tunteiden tungos sykkii sisimmässään. TAivaan Isän lähetti on tuo pienimpäni, niin luulen, uskon. Heinän lailla pieni vielä, vaan laulelee syystuulten lailla! Vahvana.  

Isompi tyttönen kertoo hyräilevänsä huomaamattaan. Suuret siivet ovat levittäytyneet reittiensä ylle. Vaikeiden askelten rytmi on enää muisto. Nyt taittaa matkaansa uusien tuulten alla. Eilen istui pikkusiskon kanssa sohvan mutkassa. Lepuutin mieltäni kuunnellessani miten pieni kyseli englannin sanakokeeseen tulevia sanoja isommalta. Välillä nauroivat hassusti lausutuille. Touhunsa oli terapiaa itselleni. Sanat voivat hoitaa niin monella tapaa! Ja vaikka toisella kielellä, siskosten huulilla. Suloisilla.

Lukkoja selässäni aukoivat jo toistamiseen taitavat kädet. Uusi kipu taittaa selkää aiemmalta. Tervehtyminen , sitä sen jo luotan olevan. Annan sille ja selälleni kaiken tarvitsemansa ajan. Nyt jo raottuu omien aatosten arkku. Saranat naristen avautuvat ajatukset.  Huomaan pikkuisen ilon pujahtaneen olkapäilleni. Keikkuu mukana osan päivää, kunnes kapuaa taskun pohjalle, muttei enää karkaa. Ikiaikaisissa käsissä on avain kaikkeen. RAkkautta ,jonka määrä ei vähene rakastamalla. Sen hoivaavassa sylikeinussa kiikun. Kohta jo laulelen.

Syksy ympäröi jo päivämme. KAventaa kesänkokoisen ilman taivaan kaaren alla. Kotipolun molemmin puolin huojuu uusi kypsäksi kasvanut. HArmaa keinuttaa keltaista aavaa. Tänään ajattelin sanoja, joita en unohda, vaikka ne karkaisivat läheltäni tuulen mukaan. Ne jättivät jotakin hyvää ihan liki. Lähelleni.

Koivun lehti

maahan leijuva kesä

luopuu täydellisyydestä

vastaan panematta.

Koivun lehti

kuin nukkuva perhonen

levollisuudesta kirkas.

(Pia Perkiö)

Saavu pouta! Saavu!

 TArtun arjen syrjään tiukasti. Se kieputtaa ja viskelee. Sivuuttaa olemassaoloni ja työntää tylysti syrjään. Tässä olen ja pysyn, puren hammasta ja nielaisen monen kyyneleen verran. Osalle annan luvan virrata puhdistavaa puroaan alas posken painunutta kaarta. "Epistä" sanovat pikkuiset toisinaan kun oma tahto ja toteutunut ei kohtaa. Nyt ensimmäistä kertaa huokaisen lapsen sanoin:  ihan epistä. Että tahtoisi toimia, touhuta, nauraa ja viipottaa. Mutta kipu pitää kiinni helmoista ja lahkeensuista, riisuu hymyn suupielistä. Se imee iloa ja kiskoo luokseen. KAiken tämän keskellä kuitenkin kurkistan kohti hyvää. Se on siellä. Se kuitenkin aina on.

 Kun kesä ei vielä ollut vilkuttanut hyvästejään, vaan heinäkuu helmeili ihan liki, tapasin hänet. Joskus tuntuu, ettei sattumalle ole sijaa lainkaan. Kun taakseen katsettaan viedessä huomaa, että kaikella olikin tarkoitus. Tuo tunne hiipi hiljaa kipuni keskelle. TArvitsin oman poutapilven! Nyt kun myrsky riipii sydänpuitani ja harmaa taivaanranta nauraa. Mekkoni rintaan laitan sen pehmentämään askeleitani. Kujillesi kiitoksen hento helmeily, sinä suloinen olet poutapilvi myös! Oppijani ovat jakaneet minuun voimaa. Kun kerron, ymmärtävät. Siveltimensä levittivät  tänään viljavia peltoja ja syyspehmeitä taivaita hirsilatojen ympärille. Vielä ympärillenikin maalautuu sama suloinen pehmeys. Vielä, tiedän. Tämä kipu on viihtynyt luonani niin kauan. Luhistanut kuin vuosikymmenet ylleen sateet ja tuiskut  saaneen latorukan. Ehkäpä piirsivätkin opastajaansa:) Niin olivat ladot ihania, että ihan kuulin niiden ovien narinat! Kestän päivän mittaisen matkan kerrallaan. Lyhyin askelin. Onnekseni vierelläni on ymmärtäviä kanssakulkijoita. Antavat minun olla rikkinäinen, vajaa. Se tunne on lämpöinen, kun huomaa, ettei tarvitse kyetä olemaan sitä, mitä oikeasti on.

Hetki sitten taivas pukeutui tummaan. Nopeasti verhosi itsensä tummaan pukuun. Jylhä jylinä säesti rummuin  kiivasta tanssiaan tallaavia jäisiä rakeita. KAtselin niitä suljettujen luomien läpi. Herkistin aistini kuulemaan niiden kertomaa. Ja hetkessä kaikki oli ohi. Pouta otti paikkansa. Se laulelee elotuulen tahteja ja kuljettaa valkeita lampaita iltaansa painuvassa taivaanrannassa. Siellä on minullekin oma!

Arki läikkyi yli äyräiden

 Arkeni pyörteet kieputtivat minua liian lujaa. Lepään vielä kivuttomuutta luokseni odotellen. Kunnon arkea ikävöiden. Vielä se ei häämötä elokuisen  taivaani rannassa. Kuin kuohuva koski ovat aatokseni. Ainut tyven niiden joukossa: Sinä pidät huolta. Vaikka nyt sattuu, se helpottaa ja saan istahtaa nauttimaan oppijoitteni kesän ruskettamien kasvojen suloisista hymyistä. VAin vilahduksen niistä ehdin nähdä. 

 Aamulla oma kultainen pikkuisin huusi alaovelta hei, hei äiti. Aamun ensimmäinen kysymyksensä: äiti, vieläkö sua sattuu? KEitti kahvin ennen kouluun lähtöään. Nyt hitain askelin ja toiveikkuutta kutsuen olen vain, en muuta. Kuin viljapellon laonnut läikkä, jonka kesäsade kaatoi, se minä taidan nyt olla. VAin olla ja odottaa, että arki asettuu virtaamaan minä mukanaan.

Olethan luvannut pitää huolen, etten jalkaani kiveen nloukkaisi. 

Elohauraus keinuttaa

 Tuuli on tahdittanut oksistojen tanssahtelua. Elosävelet humisseet maiseman syksyyntyvissä sävyissä. Huolen viitta hulmunnut jäljessäni. Tietoisuuteni tukkeutuu oman kehon takkuisuudesta. KAtse poimii sitä, minkä tahtoisi itsessään säilyttää. Pieni pala naiseutta itkee hiljaa. Maanantaissani sain pujottautua viittani liepeiden alta ja sukeltaa ystävyyden sylipesään. Hetkeksi kaikki seestyi ja silmiin hiipi hiljainen ilo. Kyynelten virrassa uivat murheet loitommas ja luottamus rantautui sydämen poukamaan. JAoimme ja kannoimme pienin hennoin ajatuksin kaiken kuulijamme luo. Kotipolun varressa yksinäinen koiranputki tervehtii olemuksessaan haurasta kauneutta. Tänään hymyilin sille : tahdon olla kuin sinä! Seisoa luottamus varteni mitalta vahvana. KAuniina.

Kaikki elokuinen ympärilläni levittyy hehkumaan uuden kasvun ihmettä. Viljameri vierelläni aaltoilee elotuulen keinussa. Kuin suuret siivet kutsuisivat tuulta alleen levittyäkseen kaiken ylle. Puiden latvukset kutittelevat kesälle vilkuttavien pumpulipilvien poskia. KAikkeus tanssii! Suljen silmäni ja hengitän viljantuoksuista luottamusta olemukseeni. Tänään käperryn siipiesi suojiin lukuisten lupaustesi lehtoon. Hyppään tuulen käsivarsille ja annan sen tuudittaa. Lomasta luopuminen on lähellä ihan tässä kosketeltavissa. Silitän hellästi kesämuistojeni kerää. Saan jättää harteiltani kaiken liian. Tietoisuus siitä asuu ajatusteni kodissa. Kerään tahdonvoimani ja raotan oven pelon kulkea luotani. KAikellani haluan astua arkeen vahvemmin askelin. Ojennan kättä sinua kohti tietäen, että sinä kyllä tartut. KAnssasi tämän matkan jaksan taas. KAsvoin ihan pieneksi kesäpäivieni kääntyessä avaamaan syksylle tilaa tulla. Nyt katselen itseäni kuin vehnäntähkää. Sen hauraudessa on rouheaa ryhtiä, varmuutta uudesta. Sen edessä hymyän : tahdon olla kuin sinä! VArmana kasvun jatkumisesta. Vahvana.

San.3: 5-6 "Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne Hänet kaikilla teilläsi, niin Hän sinun polkusi tasoittaa." Syyspolkuni kulkee pian oppijoitteni luo. Tänään vielä on minun aikani oppia. Oppia astumaan luottaen huolenpidon ja rakkauden polkua eteenpäin kohti uutta. Uutta, jossa vanha säilyy uuden sylissä. Kaikki asettuu, järjestyy, löytää aikansa ja paikkansa. Avullasi. 

a r k i kutsuu jo.....

 

RAkkaalla arjen rattaat ottavat hiljalleen vauhtia alleen. Heinäkuun loppuun kiivennyt helle ei enää eilen kiertynyt iholle. Se antoi tuulen liikutella helpommin hengiteltävää ilmaa ympärillämme. Aloitin aamun vadelmia poimien. Poikanen jaksoi innostua vierelläni litran verran, isompi neito hieman pidempään. Tyttösellä oli tärkeä tehtävä. Karvakaveruksen kanssa vietti tunnin nurmikentällä opastaen, komentaen ja palkiten. Tuo parivaljakko saa hellän hymyn karehtimaan suupieliini ja ilon vilkuttamaan silmiin. Tyttö ja koira, joiden välillä on välittämisen valtava aava. Luottamus ja rakkaus. Sekin taitaa kertoa arkirakkauden läsnäolosta, kun lomapäivänä lasten kanssa puuhaillessa huomaan yhtäkkiä katsahtelevani kelloon odottaen, ikävöiden. Poikanen keitti kahvin valmiiksi isää odottamaan. Heinänhauraus oli vahvemmin läsnä olossamme heinäkuun viimeisenä. Suurissa silmissään tuolla 11-vuotiaaksi ehtineellä suloisuudella paljon sisimmän ajatuksia uudenlaisen arjen alla. Minä luen silmiensä peilistä avoimen kirjan rivejä. Kaltaiseni on tuo äärimmäisen ihana lapsi. Onneksi on syli, jonka lohdutukseen voi kiivetä. Ja sitten se suurin sylinlämpö, jonka toivon niin lasteni aina muistavan.

Pian vilkuttelemme menneelle kesälle. Se jakoi vähässään meille ylenpalttisesti hyvää. Uskon kasvavani ja vahvistuvani niiden kuoppien ja kipujenkin kohdilla, joita kesääni lipui. Lujemmin luottamaan on se ajatus, jonka kuljetan kanssani syksyyn. Hartaammin huomaamaan, on ohjenuora, josta koitan pitää kiinni. Tyttönen huokaisi eräänä viime viikon päivänä kykkiessämme mustikanvarpujen keskellä, että "kyllä mä äiti jo odotan, että koulu alkaisi, niin saisin oppia englantia". Ahnas uuden oppija on tuo laululintumme. Eilen iltasella sanoi rakkaalle, että "isi mä haluaisin jotain haastetta". Kun tarkemmin utelimme, tarkoitti jonkin uuden liikuntataidon oppimista. Uuden edessä olisi niin hyvä osata olla mieli ja sydän avattuna vastaanottamaan se, mitä meille on luvassa. LApsen lailla innoissaan. Esikoinen käväisi viime viikonvaihteessa. Viipyi tyttönsä kanssa jonkin aikaa ja minä huomasin kuin tankkaavani tuon minulle niin tärkeän ja rakkaan läsnäoloa. Toipuu omasta kolhustaan ja aloittelee alusta silmissään levollisuus, joka kertoo minulle, ettei enää tarvitsisi niin murehtia.

Käsissäni on vielä loma. Se jakaa isommalle tytölle leirillä  lempeää huolenpitoa, aikaa ystävien seurassa. Kulki eilen ostoksilla kanssani ja sain huomata, miten paljon iloa pisaroi katseessani, kun häntä seurailin. Poikasella vielä viikonloppu jalkapalloilevan porukkansa kanssa. Pikkuisin haluaa kulkea lähelläni. Yhteisiä uimahetkiä yritämme löytää rakkaan vapaasta. Joitakin kohtaamisia omassa kalenterissani. Etsin vielä helmihetkistä ympärilleni sen lämpimän viitan, jonka sujautan arkeni harteille. Elokuisen illan pehmeä lämpö, jossa kynttilänliekki värehtii keskittyen. Vehnäpellon laineiden leikki aamu-usvan koskettaessa maisemaa. Kesän viimeisten kukkien kimppu. KAlenterin kannen kaunis postikortti. LApsen hyräilemät sävelet, joissa kuulen suurimman toiveeni täyttyneen. Mustikkaiset suupielet ja kotipensaan vadelmista kiehautetun hillon tuoksu. Uusi ystävyys. Ilahduttanut posti. Mitä siitä, että keho temppuilee ja säikyttelee väittäen tietävänsä, ettei levollisuus asu olemuksessani. Liian monta tuokiota olen nyt antanut huolelleni. Pyydän sen väistyvän ja jään luottaen odottamaan. Nostan hyvien hetkien helmet kaulalleni.

Tänään saapui luokse elokuu ja kutsuu kohti arkea. 

Annan sen asettua vierelleni, mutten lupaa sille vielä isommin huomiota.

 Heilahdelkoon vielä lomatuulet.