♥ Toivoa voi aina♥

Kuljin tuttua tietä ja kuulin kevään laulavan maisemassa, jota aurinko jaksoi paijata pehmein ottein. Taivalsin sinisen aavan alla, tuulettelin ajatuksista niihin sitkeästi tarttunutta painavaa. Vilkutin ojan pientareella tuikkiville kevättä esiin kutsuville leskenlehtiauringoille. Pieni kaunis kuljetti loitommas mielessä liian piukasti viipynyttä. Halusin raivata tilaa kauniiden sanojen täyttämille toiveille, haaveille, joissa hyvä viimein ylittää ensinnä maaliviivan. Karsia pois ilkeydet, riipiä irti satuttaneet sanat.  Olet maailman kivoin, kirjoitti tänään eräs oppijatyttö paperiin, jota minulle näytti hymy levinneenä yli poskikumpujensa. Ei tainnut tietää, miten juuri tähän päivään tuo hassu ajatus toi vahvuutta kestää aikuisten maailman turhuutta ja vaikeaa. Pelko nujertaa toivon, sammuttaa ilon ja lakaisee edeltään toiveikkaat unelmat. Meidät on tarkoitettu riemuitsemaan, odottamaan edessä siintävää hyvää. Sitä tahtomaan, sitä kohti kurkoittelemaan, ojentautumaan. Lasken kaiken ahdistavan läheltäni niille olkapäille, jotka vierelläni jaksavat kantaa, kun nyt itse en. Kevät livertää.

Mitä odottaa kulman takana, ei ole tiedossamme tai tahtomme valittavissa. Viikossani olen huokailuin kuljettanut elämässään yllättäen hurjan vaikean eteen joutunutta ystävää. Ja läheisiä hänen vierellään. Etsinyt sanoja, joissa asuisi edes pieni, hento lohtu. Oppijatyttö halusi aamussa kuiskata korvaani jotain salaista. "Taisin nähdä perhosen" supatti sitten suu tötteröllä ja kasvoilla salaperäisen tärkeä ilme. Jäin pohtimaan ,miten tarpeellista on huomata seisahtaa näkemään pieni ihme ja rakentaa sen varaan suuri salaisuus. Uskontotunnilla luokassa oli käsinkosketeltava hiljaisuus. Pienet silmäparit seurasivat , miten Pietaria esittävä pikkuinen nukke seurasi sotilaita illan pimeän turvin. Ja miten kukon laulaessa nuotion ääreen asettuneena tämä unohti kaiken muun, kun pelko ottikin vallan. Olenko itsekin pieni Pietari? Mihin kaikkoaa luottamus, kun taakka pukeutuu pelkojen viittaan. Nurkan takana odottaa juuri se, mikä kohdalleni on parhaaksi kaavailtu. Siihen tahdon tarttua.

Ei kuormamme murehtien vähene. Miksi haaskata tuokioita antamalla ajatusten velloa vailla päämäärää. Tyttösemme täyttää tänään yksitoista. Luottamuksensa on vuoren lailla luja. Juuri eilen totesi viisaus äänessään: niin ei ollut sitten tarkoitettu. Pieni pettymys pukeutui hurjan suureen ymmärrykseen. Uskon siemen kasvattaa versoissaan viisautta, luottamusta, ymmärrystä ja valtavan suurta välittämistä. Tämä meille äärimmäisen rakas paiskii tarmokkuus olemuksessaan töitä, laulaa herkkyys äänessään suurta totuutta, heittäytyy hetkiin, rukoilee illoissaan muita muistaen, luottaa ja hymyilee auringon lailla. Kertoo, että rakastaa. Heittää kärrynpyörän ja puskee kottikärryillä syksyä pois kevään tieltä.

Ilolle annettu tila laajenee. Sanoihin istutettu hyvä itää ja jakaa lähelleen uuden kasvun ihmeen. Annan katseelle luvan nousta siivilleen, yli kaiken ikävän. Kevääseen heräävä luonto on tänäänkin ollut pienten ihmeiden näytös. Pyyhin kyyneleet ja kuiskaan: tässä ja nyt on paras.

Ihan lähellä♥

Hengitän hiljaisuutta joutilaisuuden lempeässä otteessa. Maljakossa kehrää muutama pehmoinen kissa. Kynttilässä leikkii liekki, vaikka valo keimailee ympäri huonetta. Ihan juuri se imeytyy horisonttiin laskevaan vaaleanpunervaan pumpuliin. Olen yksin. Haihtuva hiljainen valo ja minä. Levottomat ajatukset saavat tilan loitota, asettua omille poluilleen. Musiikki tanssitti huokauksiani, kepein siiveniskuin ne nousivat ja tavoittivat kuulijansa. "Hiljaisuuteen vie, lepoon ja rauhaan johda tie kuulemaan, vain olemaan, sinun kanssasi..." Viikkoon mahtui oppijankokoinen huoli, joka hiipi ihoni alle, ei irtaantunut, kulki kanssani.  Vaikeaankin piirtyi silti pieni valo. Siemen, joka taisi ehtiä aloittaa kasvunsa ennen kuin uusi valkoinen peitteli kaiken hetkeksi uinumaan alleen. Pienet sormet löysivät toisensa ja luottamus sai puhaltaa pelkoa pois. Sydämeni horisonttiinkin saa jo laskea hämärä. Se on täynnä tyytyväistä hyvää, hiljaista huolettomuutta, rauhaisaa rakkautta. Rukouksen voima on valtava.

Lumeen kirjoittuivat lähdöt tänään. Tyttönen yökyläilee ystävällä. Kikatusta, supatusta ja tiedän, että myös unen tulon hetkellä pikkuinen ikävä. Neitosen tie vei nuorteniltaan. On hurjan lohdullista tietää, ettei tarvitse puolestaan murehtia. Poikanen ja rakas jalkapalloleireilevät. Hyvänyön aikaan soitetaan ja kerrotaan, että rakastetaan. Hyväntuntuinen ikävä on tehnyt pesän minuun. Kaipuu, jonka kainalossa on lämmin olla.

Onneksi elämä jakaa ilon rinnalle huolen. Ikuisesti jatkuva paiste saattaisi näivettää, lakastuttaa kasvavan kauniin. Yksikään taakka ei paina yli voimieni, vahvuuteni vain ei ole itseni tiedossa, luulla osaan, mutten tietää. Heräävään kevääseen laskit hiljaisen valkeuden. Samoin sallit kohdallemme vaikean. Tasapaino asettuu elämäämme pettymysten kautta. Ne hiovat pois terävää, antavat pinnan sille heleälle, josta kumpuaa lempeys ja hyväksyvä ymmärrys toinen toistamme kohtaan. Tänään kipukin otti omat askeleensa, pakotti omani pysymään pihapiirin turvassa. Huomaan hyräileväni tutun laulun jakamaa: kivun kautta Jumala luo uutta. Jaksan kaiken sen, mikä osalleni suunniteltuna odottaa. En malta olla muistamatta, että pahin on jo kärsitty. Pian laajenee valo.

Siitä on aikaa. Muistan hetken kuin eilisen. Tänäänkin mahdutan sanoihini kiitoksen, on hyvä olla omasi.

Niin vahva en ole,

että voisin elää sinun puolestasi,

sinun elämääsi,

kantaa kaikkien näiden päivien,

vuosien kuorman.

Mutta tässä lähelläsi, vierelläsi

kuulomatkan päässä,

puhe-etäisyydellä,

käsituntumassa

askellan kanssasi.

Kivikkopolkujakin.

Pimeässäkin.

Tässä. Ihan lähellä.

(Maaria Leinonen)

Hyvän sylistä viikonlopun vapaaseen!

Arjen satulasta nousin tänään hyvillä mielin. Tuuppasin uutukaisen ,selälleni ystävällisemmän työtuolin pöydän taa omaan lepoonsa. Annoin ajatuksen viivähtää vielä tuokion viikon tiimellyksessä oppijoitteni kanssa. Moni hyvä oli kasvattanut itseään kanssamme, ollut liki. Lipastolle lepäämään jäivät kirjoitetut rivit, joita tyytyväisyys tunnoissani olin palkinnut kannustavin sanoin ja tarrakuvin. Muutamat pöydälleni ilmestyneet aarteet pakkasin laatikon uumeniin ja hymyilin. Miten voikaan virkattu villalankaketju kaulalleni helmiksi tarkoitettu tai omin käsin taiteiltu kuva ihan julistaa iloa ja lämpöä. Viikkoon mahtui iso annos työonnea. Monta käsi kädessä kuljettua metriä, omien ja etäämpien oppijoiden kanssa vaihdettuja hassutuksia, huomattu kurkiaura. Olen kiitollinen, että sain vahvuutta jaksaa hymyillä ja kuunnella, sopivasti vaatia ja opastaa. Kiireen keskelle mahtunut nauru oli hyvän viikon levollinen sinetti. Tuntui turvalliselta sulkea ovi ja kulkea viikonloppuun. Ei omissa voimissa tällaista varastoa ole. Mitä tarvittiin, se annettiin. Vaikean keskelle muovautui keidas!

Kevään tuntu lepää oksistoissa, jotka pitävät hyppysissään puhkeamista kaipaavaa kasvua. Valmius valon valtaan on kyykkimässä piilossaan, odottamassa. Pian se saa luvan luovuttaa voimansa vihreydelle. Auringon kehrä kutoo hentoja seittejä hetkiin. Antaa sitten tilan harmaalle, joka yhä ihmettelee puuttuvaa valkeaa, joka ei ehtinyt ottaa omaa paikkaansa. Tuulen soitossa oli tänään rivakampi tahti. Kuin herättelisi uinuvaa maalisvaloa avaamaan nuppunsa, ojentamaan vartensa. Ajatuksillanikin kiivaampi vauhti, päättäväisyys, joka jaksaa pitää pään pystympänä. Keho saa tuokioksi luvan puuhailla omiaan. Tieto lisää tuskaa, sanoo joku. Hetken vielä kuljen tietämättä ja kuiskaan  älä tule , älä vielä ainakaan. Ja tuska taittuu, taipuu tahtooni. Pelko piiloutuu, vetää verhon kaiken sen eteen, joka tekee kipeää. Ei pyynnöstäni, vaan rakkaudestasi. Koska tarvitsin sen keitaan!

Eiliseenkin mahtui paljon turvaa tuovaa hyvää. Lohjenneen hampaan, sen pähkinää illassa haukanneen, uusi ilme hioutui hyvissä käsissä. Selviydyin, hihkui sisin, joka sykkii kiivaasti ,kun askel kulkee hammaslääkäriin. Kun oli lupa olla pieni, kasvoin taas piirun verran, kuin huomaamatta. Siedätyin:) Esikko jaksoi viettää illan poikasen kanssa tekojäällä pelaillen. Kaipuuni sai toivomansa, kiersin käteni halaamaan, kerroin, miten hän on erityinen, minulle äärimmäisen rakas, tärkeä. Taisi omilla sanoillaan hoitaa vastineeksi, vakuutti, että pärjää. Ja tiedän, että selviytyy. Oli luottavainen, levollisuus oli tehnyt pesän ruskeisiin silmiinsä, joista aina luen kiitollista ja myöntyvää. Tuo ensimmäiseni on kolhuissaan kasvanut, jäänyt monesta paitsi, mutta osannut aina tyytyä saamaansa, osakseen jaettuun. Kipeytynyt kiltteydestään, mutta tervehtynyt ja vahvistunut lukuisien huokausten saattelemana, niin uskon. Heipatteli pikkuveljen äänessään hiven jotakin isällistä, välittää ja näyttää sen niin, että poikanen pakahtuu. Voimakaksikko on tuo veljespari, vaikka lähes vuosikymmen mahtuu elämänkokemustensa väliin. Käännän rattia kotia kohti ja kuivaan hiljaisen kyyneleen kämmenselkään. Rakkausikävä on tunne, josta pakahtuu. Kuljetathan oikeille poluille, kuiskaan ja jatkan oitis, että tiedän, että niin käy. Hyvää täynnä on esikkoni sydän.

Lämpöisten leipästen tuoksu halkoo hiljenneen kodin iltaa. Rakas lojuu poikanen kainalossaan kiekkoilua ihmetellen. Neitonen lukee kirjaa, josta ei innostu, vaikka kuinka koittaa. Pakon alla moni kasaantuu kiusaksi. Vaan reitti on raivattava ja monelle kurjallekin löydettävä paikkansa, jotta voi tähystää oman tulevaisuutensa  horisonttiin. Nähdä toivomansa kajastus. Tahollaan tyttönen kirjoittaa esitystä lukemastaan. Kaikessa asettaa itselleen rimaa hurjan korkeisiin pidikkeisiin. Istahti vierelleni ja kertoi, miten uskontotunnilla oli ollut määrä omin sanoin kertoa, millainen on Jumala. "Äiti ,mä laitoin 30 asiaa." Luoja, kuningas, rakastava, Isä, pelastaja, parantaja, ikuinen, suuri, mahtava, voittaja.....hymyilee ja jatkaa ja saa minussa kiitoksen soittamaan omaa säveltään. Siipisuoja on yllään. Tummuvan illan turvaisa syli , voinko muusta edes unelmoida!

Maalisvaloon♥

"Olet hyvä opetaja. Olen opinut paljon sinun ansiosta. Olet ihana opetaja" ja vielä sydäntarra oli postissa, jonka pieni oppijatyttö aamussa minulle ojensi. Ruttuun taitettu lappunen oli valon säie kiireen keskellä ja antajalleen niin tärkeä. Halasin ja kerroin, miten ilahduin. Kehuin muutamin lempein sanoin ja sain vastineeksi korvanipukoita asti kutittamaan nousseen hymyn kasvoilta, joissa asustaa jotakin ajoittain hämmentävää. Samainen pörröpää höpötti ruokailuun mennessämme vierelläni, että hän haluaa olla semmoinen positiivinen eikä negatiivinen lapsi. Koetti omin pienin sanoin tarkentaa, mitä se  oikein tarkoittaa. Sanoi, ettei valita, vaikka tuntuisi kurjalta. Ja tiedän, että kohdallaan on mutkia monessa. Teoillaan jaksaa osoittaa todeksi tahtonsa tuo suurella sydämellä varustettu taimi. Kirjat jäivät tyytyväisinä jäljiltään hyllyyn, ryhdikkääseen rivistöön, jälleen kerran, kun jo moni muu naulakolta vipelsi pihamaalle. Niin. Ettei turhasta valita.

Viime viikoissani on sisin ajoittain huutanut, möyrynnyt ja valittanut, itkenyt ja ihmetellyt. Pelolle on muovautunut pesä kehoon. Tänään tuuli on seisahtanut antamaan tilaa ja tyyneyttä maaliskuulle. Pysäytän ajatusteni epäröivän liidon, päämäärättömän lennon. Laskeudun lepäämään tyyneyteen, sillä yksikään ripsi ei tipahda tietämättään, yksikään kipu ei tuikahda turhaan. Mitä pelkäätte, miksi murehditte, nuhteli kauan sitten yön tummuudessa myrskyävän järven keskellä ja muistutti luottamaan. Nousi  ja tyynnytti vellovat aallot. Tekee sen kohdallanikin, kun on sen aika. On vain jaksettava odottaa ja luottaa. Maaliskuun valo hoitaa helmikuuta hellemmin. Niin uskon. Ja koetan kovasti olla pelkäämättä enempää. Levitän siipeni uudelleen. Ne kantavat tämänkin vaikean yli.

 Metsän tuoksun kannoin kanssani sisään. Vihreän sylissä oli helppo hengittää. Poikanen pyrähti palloilemaan. Malttoi aamun aikaisten treeniensä jälkeen lusikoida keiton, tankata ajatuksiinsa tuokion verran vieraan kielen sanoja maanantaita varten ja sitten pakkasi reppunsa. Ja aamulla lähtee rakas mukanaan pelireissuun. Neito yökyläili. Laittoi viestin:olet maailman paras äiti. Tiedän, etten ole jaksanut olla tarpeeksi viime päivinä. Kun mieli vaeltelee pelon pelloilla, on ollut vaikea seisahtaa arjen reunamilla riittämään edes tarpeelliseen. Kuuntelemaan ja kuulemaan. Jaksamaan nuoren neidon juttuja, joissa elämän isoimpina asioina viipyvät ne hyvin hentoiset ja olemattomat, silti kaiken täyttävät ja hänelle tuikitärkeät. Tietää kuitenkin, miten hurjan rakas on!

Esikon ääni puhelimessa oli levollinen. Tulevaisuus on tarkoin suunnitteilla, vihdoin oman sydämensä ääntä kuunnellen. En ole hetkeen saanut sulkea käsivarsieni sisään ja ikävä tekee omaa pesää, huomaan. Nähdään ensi viikolla, sanoo ja itse nielen äänestäni kyyneleen helähdyksen. Kodin hiljaisuutta halkoo tyttösen musiikki. Ja kohta uunista leijaileva mantelileipästen tuoksu. Reseptin antajalle suon päivässäni ajatuksen: kiitos, ihana olet. Maaliskuu saa alkaa. Tartun sen tarjoamaan hyvään ja päätän nostaa väsyneen, maata nuuhkimaan painuneen nuppuni avautumaan kasvavaa valoa kohti. Kuin oksaltaan tipahtava linnunpoikanen, nousen oksalleni uudelleen. Voimani on sinussa.