Ihan lähellä♥

Hengitän hiljaisuutta joutilaisuuden lempeässä otteessa. Maljakossa kehrää muutama pehmoinen kissa. Kynttilässä leikkii liekki, vaikka valo keimailee ympäri huonetta. Ihan juuri se imeytyy horisonttiin laskevaan vaaleanpunervaan pumpuliin. Olen yksin. Haihtuva hiljainen valo ja minä. Levottomat ajatukset saavat tilan loitota, asettua omille poluilleen. Musiikki tanssitti huokauksiani, kepein siiveniskuin ne nousivat ja tavoittivat kuulijansa. "Hiljaisuuteen vie, lepoon ja rauhaan johda tie kuulemaan, vain olemaan, sinun kanssasi..." Viikkoon mahtui oppijankokoinen huoli, joka hiipi ihoni alle, ei irtaantunut, kulki kanssani.  Vaikeaankin piirtyi silti pieni valo. Siemen, joka taisi ehtiä aloittaa kasvunsa ennen kuin uusi valkoinen peitteli kaiken hetkeksi uinumaan alleen. Pienet sormet löysivät toisensa ja luottamus sai puhaltaa pelkoa pois. Sydämeni horisonttiinkin saa jo laskea hämärä. Se on täynnä tyytyväistä hyvää, hiljaista huolettomuutta, rauhaisaa rakkautta. Rukouksen voima on valtava.

Lumeen kirjoittuivat lähdöt tänään. Tyttönen yökyläilee ystävällä. Kikatusta, supatusta ja tiedän, että myös unen tulon hetkellä pikkuinen ikävä. Neitosen tie vei nuorteniltaan. On hurjan lohdullista tietää, ettei tarvitse puolestaan murehtia. Poikanen ja rakas jalkapalloleireilevät. Hyvänyön aikaan soitetaan ja kerrotaan, että rakastetaan. Hyväntuntuinen ikävä on tehnyt pesän minuun. Kaipuu, jonka kainalossa on lämmin olla.

Onneksi elämä jakaa ilon rinnalle huolen. Ikuisesti jatkuva paiste saattaisi näivettää, lakastuttaa kasvavan kauniin. Yksikään taakka ei paina yli voimieni, vahvuuteni vain ei ole itseni tiedossa, luulla osaan, mutten tietää. Heräävään kevääseen laskit hiljaisen valkeuden. Samoin sallit kohdallemme vaikean. Tasapaino asettuu elämäämme pettymysten kautta. Ne hiovat pois terävää, antavat pinnan sille heleälle, josta kumpuaa lempeys ja hyväksyvä ymmärrys toinen toistamme kohtaan. Tänään kipukin otti omat askeleensa, pakotti omani pysymään pihapiirin turvassa. Huomaan hyräileväni tutun laulun jakamaa: kivun kautta Jumala luo uutta. Jaksan kaiken sen, mikä osalleni suunniteltuna odottaa. En malta olla muistamatta, että pahin on jo kärsitty. Pian laajenee valo.

Siitä on aikaa. Muistan hetken kuin eilisen. Tänäänkin mahdutan sanoihini kiitoksen, on hyvä olla omasi.

Niin vahva en ole,

että voisin elää sinun puolestasi,

sinun elämääsi,

kantaa kaikkien näiden päivien,

vuosien kuorman.

Mutta tässä lähelläsi, vierelläsi

kuulomatkan päässä,

puhe-etäisyydellä,

käsituntumassa

askellan kanssasi.

Kivikkopolkujakin.

Pimeässäkin.

Tässä. Ihan lähellä.

(Maaria Leinonen)