Blogitunnustuksia kaksin kappalein:)

 Kirjoitan sydämelleni laskeutuneita ajatelmia. Napsin kuvia ja sujautan joukkoon. Blogini on aikojen saattelemana muuttanut muotoaan omanlaisekseen. Nyt se tuntuu olevan niinkuin tarkoitettu on. Ei sattuman kautta, ei väkisin väännettynä. Sen teksteissä kulkee vierellä elämäni kanssakulkija. Mieltä lämmittää huomata, että löytyy ihmisiä, joille sanani avaavat tuokioita , joissa istuu hyvyys.

Aamunkukka sekä Maria ilahduttivat niin suloisilla tunnustuksilla♥ Kylkiäisenä tuli kumpaisestakin haaste julkaista kolme vanhaa kuvaa, joita blogiin ei ole aiemmin laitettu. Vilautan neljästäni kolmea. 

Juuri tänään koen suuresti helpotusta ja huojentuneisuutta pienimpämme toipumisesta. Hiljalleen jaksaa jo taas. Eilen illalla sanoi: jalkani tuntuvat kovin heikoilta. TAuti oli raju ja vei voimat. Äidin ja isän sydämemme herkistyivät, kun tuo suloisuus jaksoi pitkin yötä kuiskata : kiitos, kun sai puhtaan oksennusvadin eteensä. Tänään ehkä uskaltaudumme jo hetkeksi ulos aurinkohoitoon!

TAitavainen, oppivainen. Herkkä, isosti tuntevainen. HAlaa ja rakastaa lämpimin sydämin. Kysymystensä edessä herkistyn. Pohtivainen, nauravainen. Laulullaan sulattaa suurenkin! Äidin tunteiden paras tulkki:)

Tulisielu, pippurinen on isosiskonsa. Tahdonlujuudestaan ja uskalluksestaan riittäisi annettavaksi asti. Miettii, pohtii, tuumailee.  Apu korvaamaton kotosalla! Elämän isojen ihmeiden äärelle hetkeksi hiljenee.  Empii ja ihmettelee. Hymynsä taakse kätkeytyy äärettömyys.

 

Oman polun kulkija on veljeksistä pienempi. Loikkii, pomppii, juoksee, pelaa, nauraa, vimmastuu, keksii, oivaltaa, vipeltää, viilettää. Elämäänsä askeltaa jalat irti maasta! Huolettomuudestaan ottaisin osan itseeni, jos voisin. Sinne ja tänne rohkeasti. Silti illan tullen löytää syliin.

 

 Vielä ei tarkene paljain varpain tässä keväässä. Silti vuokkojen valkeat lammet kutsuvat vierelleen. Eilen iltasella kuljin niiden kauneudessa ja kiitin Taivaan Isää. Monesta.

VAloja ja varjoja häivähdyksin

 

Pikkuiseen hautaansa laskimme suloisen turrikkamme tuhkauurnan. Kyyneleet kimmelsivät ilta-auringon kajossa. Hetkemme oli hauraan kaunis. Unskin oloinen:) Muistoilla kullattu. KAipaus kiipesi hetkeksi luoksemme ja annoimme sille sijan ja tilan. Oli ilonamme, nyt sydämiemme kätkössä.

 

 

 Yhteinen ateria terassilla on aina mukava hetki. Yhdessäolo omien kanssa tuo tunteen turvallisuudesta ja huolenpidosta. Kiitollisuus sisälläni on hetkittäin kuin siivilleen juuri hamuava linnunpoikanen. Pyrkii päästä pois pesästään kevättuulten kannateltavaksi, eteenpäin.....LAsken sen levollisin mielin avaraan maisemaan. Kotikin on sellainen pesä, josta poikaset aikanaan kukin lähtevät omille siivilleen. HAikeus on vahvasti minussa. Läheisyys muuttaa muotoaan kohti etäisyyttä. Silti matka sydämestä toiseen on aina yhtä pieni.

Miksi pitäisit

rakkaimmistasi kiinni?

Avaa kätesi

ja annan heidän lentää

minne siivet kantavat.

(Anna-Mari KAskinen)

Tiedän, että annat suunnan ja kuljetat siiveniskuin heitä läheisyydessäsi. VAin sinne, mihin siivet kantavat!

 Toukokuu kuiskii tulostaan. Se laittaa tullessaan pisteen erityiselle vuodelleni. Astun kesään uusilla mielin. Vuodessani on ollut niin paljon valoa! Niin paljon läsnäoloasi! Olen saanut astella Luojan eteeni asettamia polkuja sydämeni ovet ammollaan. Monituisten ihmeiden edessä olen ollut kosketettu. Suljen kaiken tiukasti sisimpääni. Avoimen taivaan alla kohotan hymyni sinua kohti ja kiitän! Kevät vierelläni kutsuu iloitsemaan antamastaan. TAivaan hento sini heiluttaa kättään. Tervehtii eikä vielä laula hyvästejään. PAljon on edessäni vielä. Ihan tässä.

 

 

 

 Tänään olen kuunnellut lintujen kevätsoittoa ikkunan läpi. Pikkuinen sai rajun vatsataudin ja saa kaiken huomioni. VAhva suloinen tarmonpesä meni nopeasti kovin hauraaksi. Hentoinen kauneus  viipyy ulkosalla. Odottaa vierelleen eikä väisty. Tänään on varjojen vuoro kuljettaa.

 

Sunnuntain tyhjyydessä sydän täynnä valoa

 

 Heräsin auringon hymyyn. Eilinen pääsiäisnäytelmä sadan näyttelijän toteuttamana viilenevän ja hiljalleen tummuvan kevätillan sylissä Tuomiokirkon portailla jätti minuun levollisuuden. Tässä aamussa valonheittäjiä ei tarvita. Auringon hyväily tulee luo pyytämättä. Tänään  sen valossa on valtava voima. Se leikkii säteillään ja saa nauramaan kanssaan. Sen käsivarsille heittäytyessä tuntee vapauden. Se on täytetty. Hauta on tyhjä. Hän elää! Hän kulkee kanssani tätäkin kevätpäivää. Sunnuntaita, jonka aamussa kauan sitten itku muuttui riemuksi.

 Huomenna laskemme rakkaan koiramme tuhkat maan multaan. Ikävä on muuttanut muotoaan. Se ei ole joka hetki enää läsnä, vierellä. Muistot kulkevat mukana ja jokin pieni hetki nostaa surun pintaan. KAipaus kulkee kuin tuulenvire ohi ja koskettaa kasvoja. Kuiskaa menneen hetkeksi lähemmäs. Itku ottaa itselleen tilaa. Tyttönen laulaa LAsken matkaan leijan kauneimman, se saa lentää tuulien teitä....

Kevättuulen lempeys kutsuu ulos. Tämän päivän kauneus ottaa kädestä ja kuljettaa luontoon. Kohottamaan kiitoksen saadusta vapaudesta. Annetusta elämästä. RAkkauden lahjasta, jonka tänään haluan nähdä tuhannessa pienessä ohikiitävässä hetkessä.

Pitkäperjantai

 

 

 

 Tänään olen kosketettu pienistä ihmeistä. Uuden nousemisesta esiin. Olen kulkenut oman tieni ristin juurelle. Suurimman ihmeen luo. Kiittämään. Ansaitsematon ympärilläni ylistää suuruuttasi Jumalani! Luomasi kauneus siintää silmänkantamattomiin. Se lepää avautumiseen keskittyvässä  vuokon nupussa. Se on asettunut kaikkeen, mitä silmäni poimii. Saan olla osana, palasena paikalleen asetettuna ja rakastettuna. Koska kärsit puolestani. Kannoit vikani, virheeni, kipuni. Tänään olet lähelläni sammaleen pehmeydessä. Kiipeän syliisi kallion laelle ja katseeni hamuaa kättesi piirtämää koivun latvaoksaa, joka kämmenellään kantaa pientä livertäjää. Asetun kauneuteesi ja sydämeni laulaa sen siipien alla. Tässä hyvyydessä yritän löytää hauraat sanat. Huokaisuksi puen elämän hetken, jossa viipyessäni ymmärrän enkä silti kykene ikinä täysin käsittämään. Kyynelpolku kostuttaa nuhaisen nenäni vierustan. Tässä on hyvä olla. Tätä elämää kulkiessa löysin paikkani. Luotasi. Lunastuksestasi.

 Niinkuin tiedät polkuni nyt, tiesit jo omasi silloin. Omaa ristiäsi kantaen astuit Isän tahtoon. Kuolit, jotta saisin elää. Kestit tuomion vailla kohtuutta. Kärsit ivan, pilkan, huudot ja iskut. Sinä puhtoinen! Tänään kohotan käteni, ojentaudun tahtoosi. Muiden itkevien kanssa olisin tuolloin surrut. Nyt saan riemuita ikuisuuden äärellä. Vuodatit veressäsi ikuisen rakkauden kyyneleet. Kevättuuli heittää lämmön ylleni. Sen kuiskeessa sulan kuin viimeinen kinos auringon kosketuksessa. Syvyyteesi.

Aamussa avautui tyhjyys. Pimeän väistyttyä loisti ikuinen valo! Astuit ylös ikuisuuteen, johon olen kutsuttu uskossa sinuun. Täyttymykseen, joka sinussa toteutui. Kuljetan sydämeni ajatusta kohti pois vieritettyä. Siirrän sivummalle turhan, kuin kiven hautasi suulta. Istun alas kanssa surevan. TAivas laskeutuu luokseni. Miksi etsit elävää kuolleitten joukosta, kysyit. Olet vierelläni, lähelläni. Mullan pehmeässä tummuudessa, aamukasteen pisaroinnissa poimulehden nukassa. Miksi murehtisin! KAuan sitten täytetty tyhjyys piirtyy kaikkeudeksi elinpiiriini. Pienenpienissä pisaroissa. Kyynelveressä.

Pääsiäinen. Pääsen läheisyyteesi. Päästit ikeestä. Tänään saan kiittää. Ikinä en ehkä käsitä. Lähelläsi on vain niin hyvä olla.

Tuulesta aurinkoon

 Kevätlämpö väistyi hetkeksi. Viileä tuuli eilisessä päivässä ryhditti rakkaan ja tyttösten pihapuuhia.  Minusta ei  niihin ollut. Nuha ja yskä saapuilivat vierelle, vaikka sinnittelin miten ja taltuttaa koitin. Peiton alla oli paikkani poissa perennapenkeistä. Suunniteltu terassiateriointi siirtyi sisälle. Kala kypsyi yksinään grillin kannen alla. Sisään tuotaessa levitti taivaallisen maukasta tuoksua. Tänä aamuna aurinko tervehti kaikella lämmöllään ja asettui kirkkaudeksi taivaan sineen.

 

 Minulla on ollut aikaa seisahtumisiin. Pääsiäinen pysähdyttää ilon äärelle. Ei sen rakastamisen syvyyttä voi käsittää, jota ilosanoma levittää. Siitä voi vain riemuita ja kiittää! Saamme nauttia elämän lahjasta. Pyyteettömästi annetusta. Luen tutut jakeet Raamatustani ja tunnen kyynelvanan kostuttavan posken väsyneen pinnan. Täydellinen suunnitelma toteutui. Kunpa jokaisessa päivässäni muistaisin, mitä olen saanut. Kunpa jokaisen huolenkin hetkellä kykenisin kiittämään. Liikutus ottaa itselleen sijaa ja pehmentää oloani. KAtseeni osuu ilmavirran heilauttamaan pääsiäisketjuun, jossa kauniinkirjavat kukot keinahtelevat kilvan värikkäiden munien kanssa. Sain postilaatikosta pääsiäisyllätyksen. Antajalleen pyydän paljon ilon hetkiä! Yllätys oli tyhjä hautakin. Kätki sisälleen tyhjyydeksi puetun täydellisen rakkauden. Ylösnousemuksen ihmeen. Hän elää! Kulkee vierellämme ja kuulee huokauksemme. Näin uskon. Tänäänkin.

NUhainen olo ehkäpä herkistää ihmettelemään tuoksuja. Tuulen kuivattamat pyykit jakavat omaa pehmeyttään tuoksuna ja tuntona. Pyykkikorin pursuilu kertoo keväästä! Trampoliinin kasasivat porukalla eilen ja pomppiessa lentelevät vaatteet yksi toisensa perään sinne ja tänne! Huolettomuus ja hyvä olo lapsissa laulaa kevään tulleen! VAin taivas on kattona. MAisema nauraa kilpaa pomppivien, polkevien, potkivien ja kirmaavien kanssa! Ajatuksissani lennän mukana. Suureen syliin saakka!Tänään jo vointi antaa myöten ulkopuuhiin uskaltautumiselle. KOhta hipsin tervehtimään sinivuokkomätästä kallion kupeessa. Niiden suloisuus houkuttelee hymyn suupieliin:)

Pitkälle iltaan jaksoivat linnut laulaa ja aamuvarhaiseen ne virittävät sävelensä. Tänään valo otti sijan maisemassa. Annan sen ottaa paikan sisimmästänikin. Ovi paukahti pienten perässä, kun viipottivat ulkosalle. Minä lähden myös. Ihmettelemään täydellisen kaunista maisemamaalausta, jonka sisään saan astua:)

Auringon valoiloa

 Aurinkopäivän vietin eilen. Valo helli koko lämmöllään ja kirkkaudellaan. Sisällä käytin aamuhetken houkuttelemalla pääsiäistä näkyville. Sydämestäni sitä ei tarvitse maanitella näkösälle. Se pyrkii päästä lauluksi huulille alituiseen. Kevään etenemisen myötä olen ymmärtänyt, että erityinen vuoteni kulkee kohti loppuaan. KAikellani olen nauttinut ja kaipuu opettajanpöydän äärelle on pysynyt piilossaan. Pääsiäisen ajatteleminen tuo pintaan hennon haikeuden. Koulullamme on tapana pitää kaunis ja koskettava pääsiäishartaus. Sen tunnelman kutsun hetkeksi vierelleni silmät sulkien.

 Ei pääsiäistä vietetä, jotta saa syödä paljon suklaamunia, tietää pienellä viisaudellaan nuorimpamme. NAutin kuunnella puhettaan siitä, mistä sitten oikeasti on kyse. Itse hiljenen ilosanoman edessä. "TAhtoisin ymmärtää, tahtoisin käsittää...." kaikuu niin useasti lasten kanssa lauletun laulun sanat. Luulen, ettemme ikinä täysin voi. Voimme vain nöyrinä yrittää. Valo ja ilo kohoaa siivilleen. KOhottaa suupielet hymyyn ja tyytyväisyyteen. Huomiseeni tuo värinsä tyttösen kuoron esitys. Kun lasten riemulla ja luottamuksella laulavat Vapahtajastaan. Siinä hetkessä kaikki tuntuu mahdolliselta ja ymmärrettävältä!

 

 Äiti oli tehnyt meille pienen nurmen:) Asettelin kivimunat sen syliin. Niiden pinta on kovan karhea ja sisin ontto.  Omistani haluaisin onnistua kasvattamaan pinnaltaan herkän pehmeitä ja sisimmältään rakastavia ja tuntevia. Liian paljon on kovuutta tässä maailmassa. Liian paljon kiirettä ja ohittamista kohtaamisten sijaan. Liian usein välinpitämättömyys synkistää sydämiä. Oman kuoren särkymättömyyteen luottaen astutaan päivien polkua eteenpäin. Minä en riitä itselleni. Tarvitsen auttajan rinnalleni. Kuoreni on saanut lukuisia säröjä. Niiden heikentämänä kuitenkin vahvistun. Jumalaani turvaten. Häneen, joka antoi poikansa edestämme.

 Mustaherukkapensaan karsituista oksista muutama pääsi sisälle maljakkoon. Kun kuljetan kasvoni tarpeeksi lähelle, tunnen tutun tuoksun. Uutta puhkeaa esiin. Kevään vihreät lehdykät työntyvät kohti ikkunasta kajastavaa valoa. Valo kutsuu niitä. Minuakin. Valo, jonka haluan jakavan askeleilleni turvallisen pohjan. Valo, jonka haluan paistavan jokaiseen hetkeeni. "Minä olen maailman valkeus, joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus." Joh.8:12

Aurinkopäiväni päätteeksi laskin vanhan haravani nojaamaan vasten pihakoivun runkoa. OLin kuljettanut sitä kerallani ja rapsutellut vihreää esiin. KArvakaveri kulki mukana ja jaksoi noutaa potkaisemaani palloa uudelleen ja uudelleen. Hännänheilautukset kertoivat riemustaan ja tyytyväisyydestään. Minä istahdin tuolin syliin ja annoin hymyn kohota väsyneille kasvoilleni. Suljin silmäni ja kuuntelin. Lintujen konsertti jatkoi esitystään. Sisimmässäni soi ilo. Kiitollisena osalleni jaetusta annoin lihasteni levähtää ilta-auringon lämmössä. Nyt odotan autoa saapuvaksi pihaan. RAkas läksi hakemaan isää juna-asemalta. Aurinko kurkistaa pilviverhon takaa ja lupaa valonsa ja lämpönsä päivämme ylle.

Kevään valo kätteli päivääni

 Päivääni on mahtunut valoa. Auringon säikeissä se tuikki ja sai silmäni siristämään ja otsan painumaan uurteisiin. Tyytyväisyydessäni se säteili aamusella antaen hyvyyden lähelleni. Viisaissa sanoissa se valaisi meitä ymmärtämään lapsenkaltaisuuden tärkeyden. Se täytti sydämen sopukat ja kutsui lähelle antajaansa. Valoonsa, voimaansa.

 

 Istuin eilen ystävän luona. Puimme sanoiksi syviä tuntoja. Hauraina saviruukkuina kirkkauden aarre sisällemme kätkettynä loistimme valoansa toisillemme. Yhdessä kannoimme eteensä silmut, joista kasvua odotamme. Ojensimme kämmenellä luoksensa siemenet, joista versoja toivomme. Kuin on kulku kyynelen kohti posken nukkaa, kuin kevään esiinkutsuma puro, niin on taival ja askel eteenpäin. Ajallaan ja reitillään. Paikallaan ja tavallaan. Jättäen kosketuksestaan jäljen, jonka pehmeys nostattaa hymyn väreiksi suupieliin. Silmätkin sulkien valo paistoi syvälle sisimpään.

 

 

 Mieleni halajaa konserttiin. Niin vielä eilen. Eteen suuren valtaistuimen korottamaan , ylistämään. Vaan valo, joka loisti päivääni , kuljetti minut keskelle Luojan suurta konserttia. Auringon avoimessa kevätsylissä kuljetin haravaani. Rakkaat ympärilläni omiaan. Löysimme uudelleen tutun metsäpolun, rapsuttelimme näkösälle vihreää. Liekkien leikki nuotiossa nieli kuivat risut ja kiitti laulullaan. Kurkien huuto kaikui metsäsaarekkeen takaa kuin fanfaarina, jossa soi Luojan viisaus ja voima. Tuulen huminassa helisi hyväily. Saappaiden alla askeleissani kaikui kiitos. Tämä sunnuntai antoi minulle kevään, jonka valossa koin heräämisen uuteen.

 

 

 Tutuksi tullut lasten laulama viisaus "valo voittaa" piirtyi illaksi taittuneeseen päivääni . Sisimpäni valo kajastaa kuin tähtenä tummuneella iltataivaalla. Valo olkoon aseenani, kevät kulkekoon kädestäni kiinni pitäen. Tukena, apuna, turvana. Iloiten vyötän itseni kirkkaudellasi, puen ylleni valosi hohtamaan rakkauttasi läheltäni etäälle asti. Sinussa on rukiini. Sanassasi elämäni leipä.

 

 

Tämän päivän tuokioissa sain astua pintaa syvemmälle.

Tästä on hyvä jatkaa jakamaasi kevääseen. 

Sinun kanssasi, sinua seuraten.

Kanssasi iloiten. Valoasi säteillen.