Tasaisen tyyni harmaus laskeutui kosteana utuna maisemaan. Kuin värit olisi riisuttu. Minä istahdin sydän avoinna laulamaan ja kuulemaan. Hetkeksi riisuttuna arjen kulusta. Lohdullisuus lämmitti. Jonain hetkenä hauras ja hento. Toisena oksiaan riiputtava tumma hahmo harmaassa, joka kutsuu valoa jo lähemmäs. Se olen. Mutta aina yksin silmin katsottuna kaunein kukka. Täynnä väriä. Suloisista suloisin Isän oma. Kun huoli tekee pelkoa tutummaksi tahdon kääntää pään ja nähdä vain lohdun ja luottamuksen. Pyytää pelkoa piirtymään pois horisontista. Voiman kukkia minulle nämä tämänviikkoiset tulppaanini. Niin pienesti ja herkästi vaaleanpunaisia. Unelmia, jotka uskon todeksi vielä. Haaveita, joista tuli totta jo joskus. Kauan sitten.
Väreistä puolestaan täyttyivät harmaan linnan käytävät eilen. Kymmenen suloista ja sädehtivää hovineitoa mekoissaan huokaili ihastuksesta ja ihmetyksestä kuunnellessaan tarinoita vuosisatojen takaa. Oma kahdeksanvuotiaamme sai kutreilleen kruunun viestimään, että oli hänen juhlapäivänsä. "Niinkuin kevät, joka pajunkissat herättää, sinun rakkautesi sydäntäni lämmittää...." laulaa tuolla nyt värejä päiväni harmauteen.
Olen riemuinnut pienistä kosketuksista. Hyvistä uutisista ystävältä. Levollisuudesta isomman lapsen lausumissa sanoissa. Hymyistä. Halauksista, joissa rakas sanoo paljon vaikkei puhu. Runoista, joiden äärellä täytyn herkkyydestä. Äidin kutomista palmikkopolvisukista, joissa kylmät varpaat peittyvät lämpöön auringonlämpöä odotellessa. Pimeästä päivästä, joka valoisan jälkeen antaa luvan sytyttää kynttilän. LApsen lauluista, joissa harmaus alkaa vihertää. Kivuista, jotka kestän tänään paremmin kuin eilen.
Menen nyt sateen suukotettavaksi. Kun sanon sen noin, siinä soi ilo. Siksen sano, että koira pitää viedä pissalle, vaikka ulkona sataa harmaus kipeään niskaan. Maalaan harmaani vaaleanpunervaksi pehmeydeksi. Luja luottamukseni huolenpidostasi piirtyy sateenkaareksi harmaalle taivaalle.
Haukan hiljaisuus
taivaan sineä vasten
aukaisee portin
asenteen ahtaudesta
mahdollisuuden maahan.
(Anna-Mari Kaskinen)
Ihanan värisiä ovatkin tulppaanisi.
VastaaPoistaVoin sieluni silmillä nähdä, nämä pienet ihanat hovineidot ja tämä pienenne, kruunu kutreillaan.
Pitää, myös vielä mennä sateen suukoteltavaksi... niin ihanasti sanottu arkinen asia..D
Rukoilen, että huolesi terveydestäsi, ovat turhia.
Ajattelen sinua paljon, ystäväni!
Irmastiina,
VastaaPoistakiitos.♥♥
Kiitos taas niin kauniista hengähdyshetkestä postauksesi parissa. Kuvat vaaleanpunaisine sävyineen henkivät lempeyttä ja hyvyyttä. Kiitos!
VastaaPoistaVoikaa hyvin, annetaan sateen hyväillä maata ja herättää kevään!
Aamunkukka,
VastaaPoistaaamulenkki ystävän kanssa oli sateen hyväilyä kerrassaan:) Pisarat pesivät poskia uudelleen ja uudelleen:) Oli ihna huomata monen viimeviikkoisen lumikinoksen pienentyneen tutuilla reiteillä!
Pian luonto herää kevääseen ja saamme värejä ympärillemme!
Voihan hyvin, toivottavasti tautipahanen pysyy loitolla ainakin yli sen keskiviikon...:)
Jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa. Siitä sananparresta pidän kovastikin!
VastaaPoistaHeitin siulle valokuvahaasteen blogissani.
Jos todella kaipaat vastaan kävelevää meikkipussukkaa, niin kerro värit, niin semmoisen teen sinulle!
Upeita kuvia... astuin hetkeksi kauniiseen keväiseen päivään, täältä harmaudesta.
VastaaPoistaHarmaata vasten raikkaat ja pastilliset värit on parhaimmillaan ja niin se on elämässäkin.
Surun ja vastoinkäymisten vierellä ilo ja lepo näyttäytyvät selkeämmin <3
Kiitos hetkestä kanssasi <3