Heijastuksia.....

 VAtsani täyteen,

sieluni pullolleen

olen ahminut syksyn ihanuutta,

heijastuksia heleitä, kuvia kuulaita.

Aamun vilakka utu hyväilee posken nukkaa

ja pakostakin pukkaa kiireen nurkkaan. 

 

  Tuttavuutta on jo pitänyt hieroa 

villatakin kanssa,

sateenvarjo saa keikkua korin pohjalla

odotellen

valmiina levittämään

siipensä sepposen selälleen!

Löysin ihanat puolikäsineet, mustat,

joissa harmaa kudottu kukka

keimailee kämmenselällä:)

Peukulle oma kolo,

IHANAT!!

 

Pimeneviin iltoihin laskeutuu hämy.

Se pyytää keralleen liekin valoa,

kajastusta

lämpöä

ihanuutta.

Supatusta suloista saapuvasta 

JOULUSTA

kuuluu kutkutuksena korvan takana....

 

Voisipa olla

kuin lapsi pieni.

Lätäköissä lampsia

saappaissa pikkuisen liian suurissa.

Laatia suunnitelmia

vailla 

vääjäämättömiä tosiasioita.

Huolet heitettyinä

tuulten kuljetettaviksi.....

Toisaalta.

Kaikki on mahdollista!!

KAikki on kiinni meistä!!

Saakoon syksy sylimme

avoimeksi

vastaanottamaan

sitä,

mitä tulossa on.....

Mukavaa alkanutta viikkoa!!

Pienestä iso ilo!

Miten onkaan painanut taakka harteilla.

Miten onkaan syvällä sisälläni soinut mollissa sävel.

Miten olenkaan murtunein mielin laahustanut.

Eikä polkuni pää edes häämöttänyt!?! 

 

Miten pieni voikin tehdä suuresti osansa?!

Ilo pienestä saa suuren roolin .

Mieli karkeloi ja iloitsee.

Riemuhuuto.

Soitto sydämeni  sävelten käy duuriin.

Kiitoksen kohotan paikalleen.

 

 Päivieni taulu piirtyy pilviin.

Kokoan kauneuden katseeni kiertoon.

Elämä .

Tässä ja nyt.

Hetki hento muutti mustan 

ruskaksi.

Iloitsen niin!

 Kiittämisen kulutushysteriaako?

EI!!

Kiitosta riittää riittää ja riittää.

Sitä ei voi tuhlata liikaa!!

Se pitää siepata pienestä.

Antaa pienelle suuruus!

 

Kiitos.

Hetkessä

 Olen viime aikoina monessa

kääntynyt Jumalan puoleen.

Kiitos pienestäkin saa tahollaan niin

suuren sijan.

Pyyntöni vaimea

kantautuu

taholleen

ja saa tuulta alleen, voimistuu.

Mikään ei ole pienuudessaan

taikka

vähäisyydessään

vailla huomiota,

sijaa,

tärkeyttä. 

Lapsen kädet

sormet sormien lomassa.

Suuri kuva vain täynnä tästä pienestä.

Videotykin vaimea surina.

"Mitä sinulle tulee mieleen tästä kuvasta?",

kysyn.

23 oppivaista seitsenvuotiasta hiljaa,

mietteissään,

kynttilä valaisee aamu-utuisen luokan.

"Siitä tulee se mieleen, kun voi puhua TaivaanIsälle."

Liikutun.

Riemuni kasvaa sisälläni.

Juuri näin.

Näin minä sen haluan olevan.

Olet niin oikeassa.

(Uskontotunnin aiheena RUKOUS)

Hän kuulee.

Hän ymmärtää.

Hän lohduttaa.

Hänellä on aikaa.

Hän jaksaa.

Hänelle olet tärkeä.

...ehkäpä Hän oli läsnä tuossa hetkessä....

KIITOS.

Tämän päivän tuumailuja.....

Painaa raskaana ajatusten taakka,

kuorma

liialla pähkäilyllä päällystetty.

PAinuu pää

näkemään, omien jalkojen juureen,

pienuuden puutarhaan,

oivaltamattomiin onkaloihin.

VAan paljonpa poimivat väsyneet silmät,

kauneutta kurkkivat 

kulmiaan nostellen.

Sittenkin. 

  

Nousee kohti korkeutta

ajatus,

kapuaa, kiipeää

nälkäisenä

KERRO!!

Anna ymmärrys!!

KOhota ajatukset siivilleen

takaisin tuuppaa tuttu tunne,

hetkeksi hiljaisuuteen hävinnyt...

KIITOS!! 

  

Karu voimattomuus

olen paljaana aivan.... 

kAikesta kuoriutunut 

kadottanut itseni.

 Kehotan käsken

koitan kovasti kaikellani.

Kiittää.

Aiheita riittää.

Nyt.....

Näen ne taas kukkaan puhjenneina!!

  

 VAloni, iloni.

KAIKKENI.

Sain olla hetken , olla vain.

Sinä olit läsnä silloinkin.

Pienuuteni perustana.

KIITOS.
 

 

Tuli...meni....jätti hetkeksi rauhaan....uudestaan tullakseen!!!

Ei auttanut vitamiinien popsiminen.

Vetäydyn apaattisin aatoksin potemaan uutta tautia,

joka kahmaisi minut suureen syliinsä.

Väsynyt, mutta onnellinen-

niinhän sitä tavataan sanoa.....

Nupullaan on tämän pöpön visiitti,

kurkkuuni loikkasi jostain,

yllätti

ja selätti.

MOKOMA!!

Kuumeen oli matkalaukkuunsa pakannut,

sen toi tullessaan.

Roikun reporankana

reppana

ja 

venttailen.

PAlanen pienoinen sieltä ja täältä

Nips ja naps.
Antibiootti voimat vei.

Pää painuu pehmoiseen tyynyyn
ja antaa aatosten soljua
h i t a a s t i

Kurkkii tirkistelee
miettii pähkäilee
kulkeeko
ajatus

Syttyykö
ajatuksen liekki?

Siellä

täällä

...jossain....

HAloo!!
Nyt en kuule...
...enkä nää

Raottaa olemustaan
muistuttaa olemassolostaan
huhuilee hanakkaasti
läsnä päästäkseen...

L a a h u s t a n

Istun ikkunan viereen.
Ja odotan.

Tyhjyyttä kolisivat tynnyrit tänään.

Myllerryksen keskellä ymmärtämistä.....

Aatoksissani on tämän päivän majaillut
mietteitä mukavia.
Tukkoisen nenuni ja jolkottavan päänuppini
toivottomuuden ohittaen
olen lojunut positiivisten ajatusten nojatuolissa.
Miten pienet asiat voivatkaan saada
omaan oloon nostetta,
kiitosmielen kohottelemaan kätösiään,
kurkottautumaan latvuksiin saakka!!

Meistä pidetään tavattoman hyvää huolta.
Sen ymmärtäminen,
itsensä luovuttaminen kannettavaksi
vahvimmilla käsillä,
mitä olla voi!!
Siitä saa lusikoitua lohtua suruunsa,
iloa murheen keskelle,
toivoa toivottomuuteen,
lämpöä palelevaan sydämeen,
siinä on
kaikki
<3
Ja vielä enemmän!

Luottamus hyvän paremmuuteen
ja usko siihen, ettei kaadu kokonansa,
vaikka kompastelisikin,
nyökyttely hyvyydelle
kaiken taakkakuormankin alla
saa pienuuteemme
uskomattoman voiman.

VAloisassa sydämessä
kasvaa
siemen
uuteen
hyväätekevään
taimeen...

Vaalikaa ystävyyttä!
Loikotelkaa kauniita sanoja,
heitelkää halituksia,
jaksakaa
luottakaa
ymmärtäkää
<3

Kiitän.