VAnha vaihtuu uuteen

Olen kulkenut pienet askeleeni. Saanut valmiiksi vuoteni kulun. Tänään taivas tuntui lepäävän lähellä maata. Se suukotti sateellaan valkeutta, joka yhä viipyy maisemassa, jonne pehmeä harmaa teki itselleen pesän. Kuurakyyneleet sulivat puiden oksista ja paljastivat ne odottamaan uutta. Kuulin niiden itkussa liikuttuneen kiitoksen. Menneen vuoden tuokiot juoksevat ajatusteni läpi. Vilkutan niiden iloisille ihmeille. Hymyilen hauraille säikeille, jotka kasvoivat voimakseni. Nyökytän ymmärtäen ylipääsemättömiltä tuntuneille mäille. Lupaan luottaen astua uuteen ,joka jo kuiskii kulman takaa.

Pidän pienuuden helmasta yhä kiinni. Tarjoan käteni hauraudelle. Huomaanko kaiken suuren keskeltä pienimmät elämän helmiäiset? Ainakin haluan. Pysähdyn hyväksymään ,vaikken ymmärtämään yletäkään. Kuin lapsi lupaan luottaa. Edessä on  ainutkertaista elämätöntä elämää. Puhdas sivu kääntyy pimenneen illan painuessa mailleen. Mitä siihen piirtyy, on vain kirjoittajansa tiedossa.

Lasten riemu, karvakaverin ihmetys, on pian eriväristen pienten kiteiden räiskyvä tanssi tummuneella taivaalla. Vähäisin raketein toivottaa rakas lasten kanssa hyvästit vanhalle vuodelle. Tähtisadetikkujen loistolla toivotan uuden tervetulleeksi sulkemaan meitä syliinsä. Kuin kylmään veteen sukeltava sula tina ,olen valmis Valajani käsiin itseni luottamaan. Uskollinen on rakkaudessaan Hän, joka tuntee tieni, jolle itse vasta nostan jalkani tapailemaan askeleita.

VAnha vaihtuu uuteen. Mennyt kättelee seuraavaa. Siunaus saakoon siivittää kulkuamme. Isä, annathan rakkautesi sateen koskettaa. Annathan tarttua käteesi tiukasti. Annathan valosi viitoittaa polkuni. KAikellani kiitän jokaisesta vuoteni murusesta. TÄssä olen, valmiina jatkamaan. Voimassasi. Olethan vahvasti läsnä silloinkin, kun itse kuljen harhaan. Sinä olet. Ja siksi minä olen onnellinen.

Hyvän sylissä♥

Joulusta jäi hyvä mieli. Tänään tunnistin haikeuden haeskelevan osoitettaan luotani. Jonkinmoinen luopumisen tuska nostaa päätään. Vaellan kodin jouluasua yhä kosketellen, hennosti hipaisten ja hymyten enkä haluaisi ollenkaan vielä ajatella eteenpäin. Esikoinen saapuili eiliseen ja vielä tähänkin aamupäivään. Illalla pelailivat veljekset wii-jalkapalloillen ja tänään menivät kaikki neljä omaani sekä esikon armas ulkokentälle luistimet ja mailat mukanaan. Ilo poikasen silmissä säkenöi . "Mä voitin!" Olivat pelanneet ja viilettäneet peräkkäin, vierekkäin ja sylikkäin! "Mä pääsin kolan kyytiin!" hihkui tyttönen, kun isoveli oli kyytinyt välillä neitoa vauhdilla pitkin kenttää. Neitosen silmissä ihailu itseään isompaa kohtaan. "Ovat ne aikamoisia aarteita, lapsesi." lausahti äiti aattoillan päätteeksi. Ovathan nuo. Kaikki neljä. Pian kääntyy vuosikalenteriin uusi puhdas, alkava lahjaksi annettu vuosi elämässä. Yksi pyyntö nousee yli kaiken muun. Pidä jokaisesta huolta. Levitä siivet suojiksensa. Jokaiselle.

Sylienkelin sain kokoelmiani täydentämään. Esikko se minulle antoi. Myhäili tänään lähteissään, kun tiukasti halattiin. Tuntee äitinsä. Halauksen voimaa olen pohtinut. Kun itsensä avaa sulkeakseen toisen ihmisen läheisyyteensä, mahtuu pieneen hetkeen suunnattoman suuri huolenpito, hellyys, lohtu. Joskus mietin kyyneleitä. Miten niissä virtaa monia tunteita. Liikutuksen läikähdyksen tuntee ensin sydänalassa ,kunnes se tihkuu hiljaisina kyynelpuroina pintaan. Suru ja kaipuu viiltävät sisimmän poikki haavan, joka hiljaa vuotaa kasvavaa kyynelvanaa. Jokainen kyynel puhdistaa, pyyhkäisee pois jotakin, jonka tilalle jää täyttymistään odotteleva uusi tunne. Uuden enkelini edessä tiedän vuodattavani vielä monta hyvää kyyneltä. Olet minulle rakas ,kuiskasin sen saadessani ja sitä katsellessa kuulen pojasta mieheksi kasvaneen halauksen sisältä :niin sinäkin.

Rakas läksi kyytimään poikasta yökylään mummolaan, josta pääsee helpommin aamusella kiekkoiluunsa. Neitosen kyydin bussipysäkille, josta nousi kulkemaan yökylään ystävän luo. Uusi pipo keikkui päässä ja uuden takkinsa alla hyrisi tyytyväisyyttä tuo ihan kohta 16-vuotias tulisieluinen , mutta niin suloinen neito. Kohdallensa on osunut hurjasti hyvää kuluneen vuoden saatossa. Tähtituokioita valtavasti! Asioita, joiden uskon lujasti olleen johdatusta sekä kuultuja huokauksia. Itsekin kääntyy asioitaan asettamaan kantaviin käsiin. Pikkuisin hääräilee ja hyräilee. Tuo kaikessa hyvää huomaava lausahti viisaita äidilleen. "Hymyile, äiti" vinkkasi, kun erehdyin huokaisemaan ääneen, että näytänpäs kamalalta:) Suklaa sulaa suussa ja iltaan mahtuu villasukkastelua. Äiti oli puikotellut jokaiselle uutukaiset joulupakettiin. Taidan kuiskia erityisen kiitoksen korkealle läpi tummuvan iltataivaan. Lausahdan luottavani kaikessa viisauteensa. Ristin sormeni kertomaan, että rakkautensa näkyy halauksissa, kyynelhelmissä ja taivaanrannassa tuikkivissa tähtösissä.

Levollisuuden lempeys♥

 Kaikki ympäröivä nukkuu lumiuntaan. Lapset telmivät aamupäivän lumileikeillään poskensa joulunpunaisiksi. Eilisessä askelsimme paksun lumivaipan halki ympärillämme koskematon metsän syli. Aamussani hymyilin joulukodin kauneudelle. Arki on kaukana yhä. Levollisuudella on lupa olla.

 Aattoaamuna kaikki oli valmista juhlan asettua tupaan. Olin pukenut kotia hiljalleen, nauttien ja iloiten. Kulkien pehmein askelin ja päässyt seimen luo. Lumimetsämme keskellä kotatulen vaimean rätinän säveltämää laulua kuunnellen nautimme joulupuuron. MAntelin löytämisen riemu, illan odottelun jännitys ja omat hiljaiset pyynnöt, joissa sain kuljettaa montaa tärkeää, läheistä. Joulukirkossa kaikki omani. Lähelläni. Kiitollisuus ja rakkaus ottivat sijansa kyyneltimanteissa.

 Poikanen ja esikko, nuo ruskeasilmäiset veljekset, iso ja pieni, seisoivat vieretysten ikkunassa valoaan jakavan suuren tähden alla. Lukivat ilosanomaa, evankeliumia Raamatustani. Tuossa tuokiossa tarttui äidin käsi tyttären käteen, omaani. Kummankin silmissä kiitollisuuden kyynel. Hetkeen tulvahti jokin syvä hyvyys. Sitten ruokailuvälineiden kilahtelu säesti levollista puheensorinaa. Yhdessäolo täytti joulukodin.

Sain niin paljon. Tärkein tuikahteli tähtien sakaroissa. Sädehti kynttilöiden liekkien leikeissä. Kuulsi liikutuksen kostuttamissa silmissä. Keinui tyttösen laulussa ja soitossa. Tuntui lämpimissä halauksissa. Välkkyi mekkojen kahisevissa helmoissa. Lepäsi koskettavissa sanoissa. Läikähti sydänlämmössä. Kimmelsi lumivaipan alla lepäävissä jouluvaloissa. Maistui tyttösten koristelemissa pipareissa. Lämmitti joulun syvimmässä salaisuudessa.

 Ei tarvittu kultapuitteita, riitti tallin pahnojen lämpö. Ei kuljettu loistokkain askelin, jaksoivat väsymättä aasin kaviot. Eivät soineet pasuunat ja rummut, raikui enkelkuoron riemusanoma. Ei kutsuttu kuninkaita , saapuivat vähäisimmät yössään paimentaen valvovat. Ei lähettänyt vaurauteen, vaan vaatimattomuuteen . Ei yhäkään tarvita kuin lämmin sydän, syvä usko ja rakkaus. Joulu saakoon jatkua ja ulottua arkeen asti. Jokaiseen päivääni kutsun seimen lasta. Tänä vuonna sain paljon. Jaksoin sen, mitä annettiin, en uupumatta, väsymättä, kivuitta. Mutta jaksoin. Joskus jotakin suurta osaa huomata, vasta kun itse asettuu pieneen hiljaiseen ja vaatimattomaan. Arkeensa. Silloin siitä kasvaa juhla!

 Ulkona talven taika, sisimmässä riemun ja kiitollisuuden aika. On hyvä olla ja lupa levähtää.

 

 -klik- Mary did you know?

Tänään arkeni askeleet hiljenivät. Tahti taukosi. Nuhaisen pikkuisimman kanssa leivottiin pipareita.  Huomenna kootaan pipariseimi. Pikkuinen pala taivasta laskeutui lähelle maata. Jouluvalon tuike sädehtii ja ilo ystävän osalle lausutuista kuulluista huokauksista kasvoi tähdenlennoksi iltataivaalle. Poikanen jutteli upseerioppilasveljen kanssa ja kasvoiltaan poimin kirkkaita ilonsäikeitä. Ihan pian saa isoveljen vierelleen. Luistelemaan suuntaavat kunhan ensin on hiljennytty seimen lapsen äärelle. Tuo laulu jaksaa koskettaa. Uutta elokuvaa odotan. Klikkaa ja koe suuren rakkauden kosketus. Riihipirtti hiljenee ja ihmettelee joulun salaisuutta, armoa ja rakkautta. Huomisessa kuusen tuoksu.

Ps. Kuva on pikkuisen oppijani käden jälkeä.

Suru suuren juhlan alla jossain...

Kaikki lumiviittansa alla huokaa : älä kiirehdi, nauti askelten alla narahtelevan lumen vaimeasta soitosta. Kuuntele joulun kutsua tuulen huminassa. Näe tähti ,joka vie ihmeen luo. Lumikuuset kuin enkeleitä , jotka jaksavat väsymättä vartioida kulkuamme. Vaan jossain oli nuoret jalat, joiden kulku pysähtyi. Eiliseen sain viestin : olen kunnossa äiti. Ei muuta. Ensin huoli kiipesi kiristämään niskaa, sitten toinen viesti kertoi tapahtuneen. Äidin rukouksissani olen kantanut tuon ylivoimaiseksi kasautuneen taakan alla romahtaneen pojan äitiä. Jossain itkee lastaan. Itse itkin huolen , huojennuksen ja sitten välittämisen kyynelvirtoja. Joulun alla ei saisi pahalle löytyä tilaa. Vaan pieniä olemme me lunta yllemme laskevan taivaan alla.

Omani muiden ohella kuljettaa kysymyksin viereltään poistunutta nuorta. Pakkasmajassaan jo nyt, metsän huokauksia kuunnellen. Laitoin viestin, joka kertoo, miten valtavasti rakkaudenlämpöä sydämeni suuntaansa sykkii. Miten tärkeä on. Miten usein kannan ajatuksen siivin korkeimman eteen. Varjelusta pyytäen. Näkee sanani, kun palaavat talvitaivaan alta kattojen ja seinien suojiin. Iltaani mahtui liikutuksenkin kyyneleitä. Oli tyttösen ja poikasen juhla-ilta. Olin omistani niin ylpeä. Pikkuinen palanen joulutaivasta kosketti sulalla sisintäni. Kämmensyrjään pyyhkäisin ilovirran palasen. Miten monenlaisia kyyneleitä elämässään saakaan vuodattaa! Tänään kuiskaan: suurin kaikista on rakkaus. Ja avaan sylini vastaanottamaan jotakin syvää, joulun sanomaa puhdasta ja hyvää.

Tähtituokioita

Pieniä ilon tuokioita on mahtunut päiviini. Kalenterivillasukasta työpaikalla löytynyt pikkuinen kori sekä yllättävältä kanssamatkaajalta saadut vilpittömän kauniit sanat. Joskus kovin pieni ilo kasvaa määräänsä suuremmaksi. En silti uskottele edes itselleni, etteikö kiire olisi ehtinyt vierelleni myös. Tänään huomasin, miten etukäteen raskaaksi ajattelemani rupeama, monien tuokioiden ketju olikin osalleni tarkoitettu levollisuuden kehto. Iltaa luokse kutsuva pimeys istui jo maisemassa, kun palasin tyttöjen kanssa aamulla aloittamaltamme matkalta. Keidashetki , jossa istuin kiitos olemuksessani vahvisti juuri uuteen viikkoon tarvittavan verran. Iltapäivä vilahti paimenten, enkeleiden, aasin ja matkalaisten paikkoja pohtiessa, sanoja sovitellessa ja pikkuisimman laulun äärellä lumoutuessa. Meitä oli monta suurta ja pientä ja yhdessä saimme aikaan jotakin valtavan koskettavaa.

 Ystävä sanoi kauniisti siitä, mitä olin ympärilleni asetellut oppijoitteni ja itseni iloksi. Kotona kutsun joulua verkkaisemmin lähelle. Jokainen paikalleen päässyt tonttu saa vuorollaan nostattaa jouluhymyävää mieltä. Jokainen syttyvä valo kasvattaa sen valon määrää, joka pian saa paistaa kuin pyhän yön kirkkain tähti. Sisimmässäni syttyvä Beetlehemin tähti on jouluni taivas. Vaatimattoman tallin tapahtumat ovat jouluni mielenmaisema. Muistelen lapsuuteni jouluja ja huomaan kaipaavani jokaista rakastani lähelleni, jotta voin kuiskata, miten tärkeitä ovat ihan jokainen. Siinä jouluni ydin. Rakkaus, joka syntyi ja rakkaus, jonka turvin kuljen.

Hetkien matka on lyhyt. Jokainen kuin kämmenen lämpöön hiljalleen sulava hiutale. Jokaisella niistä oma tarkoituksensa. En halua hukata yhtäkään kiireen helmoihin.  Joulustani haluan riisua joutumiset, työntää syrjään täytymiset. Yhtäkään pientä tähtihetkeä en halua päästää karkuteille. Syttyköön jokaiseen joulua kohti kuljettavaan tuokioon oma tuikkeensa. Kiireisimmälläkin päivällä on kultaiset reunat!