Suru suuren juhlan alla jossain...

Kaikki lumiviittansa alla huokaa : älä kiirehdi, nauti askelten alla narahtelevan lumen vaimeasta soitosta. Kuuntele joulun kutsua tuulen huminassa. Näe tähti ,joka vie ihmeen luo. Lumikuuset kuin enkeleitä , jotka jaksavat väsymättä vartioida kulkuamme. Vaan jossain oli nuoret jalat, joiden kulku pysähtyi. Eiliseen sain viestin : olen kunnossa äiti. Ei muuta. Ensin huoli kiipesi kiristämään niskaa, sitten toinen viesti kertoi tapahtuneen. Äidin rukouksissani olen kantanut tuon ylivoimaiseksi kasautuneen taakan alla romahtaneen pojan äitiä. Jossain itkee lastaan. Itse itkin huolen , huojennuksen ja sitten välittämisen kyynelvirtoja. Joulun alla ei saisi pahalle löytyä tilaa. Vaan pieniä olemme me lunta yllemme laskevan taivaan alla.

Omani muiden ohella kuljettaa kysymyksin viereltään poistunutta nuorta. Pakkasmajassaan jo nyt, metsän huokauksia kuunnellen. Laitoin viestin, joka kertoo, miten valtavasti rakkaudenlämpöä sydämeni suuntaansa sykkii. Miten tärkeä on. Miten usein kannan ajatuksen siivin korkeimman eteen. Varjelusta pyytäen. Näkee sanani, kun palaavat talvitaivaan alta kattojen ja seinien suojiin. Iltaani mahtui liikutuksenkin kyyneleitä. Oli tyttösen ja poikasen juhla-ilta. Olin omistani niin ylpeä. Pikkuinen palanen joulutaivasta kosketti sulalla sisintäni. Kämmensyrjään pyyhkäisin ilovirran palasen. Miten monenlaisia kyyneleitä elämässään saakaan vuodattaa! Tänään kuiskaan: suurin kaikista on rakkaus. Ja avaan sylini vastaanottamaan jotakin syvää, joulun sanomaa puhdasta ja hyvää.