Levollisuuden lempeys♥

 Kaikki ympäröivä nukkuu lumiuntaan. Lapset telmivät aamupäivän lumileikeillään poskensa joulunpunaisiksi. Eilisessä askelsimme paksun lumivaipan halki ympärillämme koskematon metsän syli. Aamussani hymyilin joulukodin kauneudelle. Arki on kaukana yhä. Levollisuudella on lupa olla.

 Aattoaamuna kaikki oli valmista juhlan asettua tupaan. Olin pukenut kotia hiljalleen, nauttien ja iloiten. Kulkien pehmein askelin ja päässyt seimen luo. Lumimetsämme keskellä kotatulen vaimean rätinän säveltämää laulua kuunnellen nautimme joulupuuron. MAntelin löytämisen riemu, illan odottelun jännitys ja omat hiljaiset pyynnöt, joissa sain kuljettaa montaa tärkeää, läheistä. Joulukirkossa kaikki omani. Lähelläni. Kiitollisuus ja rakkaus ottivat sijansa kyyneltimanteissa.

 Poikanen ja esikko, nuo ruskeasilmäiset veljekset, iso ja pieni, seisoivat vieretysten ikkunassa valoaan jakavan suuren tähden alla. Lukivat ilosanomaa, evankeliumia Raamatustani. Tuossa tuokiossa tarttui äidin käsi tyttären käteen, omaani. Kummankin silmissä kiitollisuuden kyynel. Hetkeen tulvahti jokin syvä hyvyys. Sitten ruokailuvälineiden kilahtelu säesti levollista puheensorinaa. Yhdessäolo täytti joulukodin.

Sain niin paljon. Tärkein tuikahteli tähtien sakaroissa. Sädehti kynttilöiden liekkien leikeissä. Kuulsi liikutuksen kostuttamissa silmissä. Keinui tyttösen laulussa ja soitossa. Tuntui lämpimissä halauksissa. Välkkyi mekkojen kahisevissa helmoissa. Lepäsi koskettavissa sanoissa. Läikähti sydänlämmössä. Kimmelsi lumivaipan alla lepäävissä jouluvaloissa. Maistui tyttösten koristelemissa pipareissa. Lämmitti joulun syvimmässä salaisuudessa.

 Ei tarvittu kultapuitteita, riitti tallin pahnojen lämpö. Ei kuljettu loistokkain askelin, jaksoivat väsymättä aasin kaviot. Eivät soineet pasuunat ja rummut, raikui enkelkuoron riemusanoma. Ei kutsuttu kuninkaita , saapuivat vähäisimmät yössään paimentaen valvovat. Ei lähettänyt vaurauteen, vaan vaatimattomuuteen . Ei yhäkään tarvita kuin lämmin sydän, syvä usko ja rakkaus. Joulu saakoon jatkua ja ulottua arkeen asti. Jokaiseen päivääni kutsun seimen lasta. Tänä vuonna sain paljon. Jaksoin sen, mitä annettiin, en uupumatta, väsymättä, kivuitta. Mutta jaksoin. Joskus jotakin suurta osaa huomata, vasta kun itse asettuu pieneen hiljaiseen ja vaatimattomaan. Arkeensa. Silloin siitä kasvaa juhla!

 Ulkona talven taika, sisimmässä riemun ja kiitollisuuden aika. On hyvä olla ja lupa levähtää.