torstai 28. huhtikuuta 2011

VAloja ja varjoja häivähdyksin

 
Pikkuiseen hautaansa laskimme suloisen turrikkamme tuhkauurnan. Kyyneleet kimmelsivät ilta-auringon kajossa. Hetkemme oli hauraan kaunis. Unskin oloinen:) Muistoilla kullattu. KAipaus kiipesi hetkeksi luoksemme ja annoimme sille sijan ja tilan. Oli ilonamme, nyt sydämiemme kätkössä.
 
 
 Yhteinen ateria terassilla on aina mukava hetki. Yhdessäolo omien kanssa tuo tunteen turvallisuudesta ja huolenpidosta. Kiitollisuus sisälläni on hetkittäin kuin siivilleen juuri hamuava linnunpoikanen. Pyrkii päästä pois pesästään kevättuulten kannateltavaksi, eteenpäin.....LAsken sen levollisin mielin avaraan maisemaan. Kotikin on sellainen pesä, josta poikaset aikanaan kukin lähtevät omille siivilleen. HAikeus on vahvasti minussa. Läheisyys muuttaa muotoaan kohti etäisyyttä. Silti matka sydämestä toiseen on aina yhtä pieni.
Miksi pitäisit
rakkaimmistasi kiinni?
Avaa kätesi
ja annan heidän lentää
minne siivet kantavat.
(Anna-Mari KAskinen)
Tiedän, että annat suunnan ja kuljetat siiveniskuin heitä läheisyydessäsi. VAin sinne, mihin siivet kantavat!
 Toukokuu kuiskii tulostaan. Se laittaa tullessaan pisteen erityiselle vuodelleni. Astun kesään uusilla mielin. Vuodessani on ollut niin paljon valoa! Niin paljon läsnäoloasi! Olen saanut astella Luojan eteeni asettamia polkuja sydämeni ovet ammollaan. Monituisten ihmeiden edessä olen ollut kosketettu. Suljen kaiken tiukasti sisimpääni. Avoimen taivaan alla kohotan hymyni sinua kohti ja kiitän! Kevät vierelläni kutsuu iloitsemaan antamastaan. TAivaan hento sini heiluttaa kättään. Tervehtii eikä vielä laula hyvästejään. PAljon on edessäni vielä. Ihan tässä.
 
 
 
 Tänään olen kuunnellut lintujen kevätsoittoa ikkunan läpi. Pikkuinen sai rajun vatsataudin ja saa kaiken huomioni. VAhva suloinen tarmonpesä meni nopeasti kovin hauraaksi. Hentoinen kauneus  viipyy ulkosalla. Odottaa vierelleen eikä väisty. Tänään on varjojen vuoro kuljettaa.
 

7 kommenttia:

  1. Enkulin käsityöt,
    kiitos. Aurinkoillassa oli haikeutta sunnuntaina. Tyttönen sanoo, että siellä nyt tähtenä taivaalla heiluttaa meille häntäänsä:)

    Hanna,
    ♥ Lämpöisiä haleja sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Niin arvokkaita hetkiä ja tunnelmia jälleen kuvaat, valoineen, varjoineen. Lämpöisen ajatuksen ja halauksen lennätän luoksesi♥ Toivottavasti pikkuinen on toipumaan päin!

    VastaaPoista
  3. Kauniin haudan Unski sai. Kaunis muisto lapsille.

    Teranssinne on ihana.... jatkuu kalliona...
    Anne-Mari Kaskisen ruonot ovat koskettavia....niin kauniita.

    Olet paljon ajatuksissani ystäväni!

    VastaaPoista
  4. Piti vielä sanoa, että oikein pikaista paranemista pikkuisellenne. Toivotaan, että te muut säästytte tältä ikävältä taudilta.

    VastaaPoista
  5. Voi, halauksia minultakin Unskin poismenon vuoksi. Ihanan sympaattisen näköinen koira.
    Kauniita kuvia, kaunista tekstiä.
    Kauneutta tuleviin päiviinne ♥

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥