Tämän aamun kokoinen onni

Kerään aamuun mahtuneet ajatukseni. Uni haihtui jo varhain. Aamuvalo laveerasi sateen pesemää maisemaa. Olen huolista hiljaa huuhtoutuneena kuin kesäsateen kastelemat koivujen oksistot. Raukea hyvänolon tunne tekee pesää kehoon ja mieleen. Havahdun huomaamaan, että vaikea väistyy, jättää jälkeensä enää utuisen muistovanan, pienen säikeen, josta tiedän, ettei mikään ollut vain unta. Eilinen ukkonen, joka jylläsi yllämme nostattaa ymmärryksen hymyä poskilleni. Pimeydestä piirtyy esiin valo, raskaan jäljiltä löytyy keveys, kivusta hioutuu uuden jaksamisen helmi. Sateen jälkeinen paiste on tänään uuden alun sateenkaari, lupaus.

En etsinyt mitään, silti löysin enemmän kuin mistä osasin haaveilla. Haikeus silitti olkapäätä, kun vilkutin taakseni, suljin oven ja huokaisin kiitokseni kuljetusta. Hengitän kesäilman puhtautta, jossa viileys viipyy yhä. Huolenpitosi on kesälämpönä päivissäni. Elokuun ehtiessä vierelle, levitän siipeni ja annan tuulen kuljettaa osalleni suunniteltuun, varalleni valmistamaasi. Tarvittava voima ja viisaus on pala rakkauttasi, jonka päästän päiviini.

Mummolapäiviin on lapsille mahtunut hemmottelua ja huoletonta hyvää. Itse muistan lapsuuden kesistä isovanhempien luona vietettyjen tuokioiden tärkeyden. Erityisyys piirtyy pieniin hetkiin. Joutilaisuus tekee juhlan, jossa huolettomuus heilahtaa helmoissa. Tavallisuus on parasta rakkautta. Tänään ajelen hakemaan tyttösen ja neitosen. Poikanen palasi jo. Vaikka kesäkuu etsii lämpöään, löysin omani tähän aamuun mahtuneesta onnesta. Poimulehden pieneen mutkaan tekee sadepisara lammen, sen lähteestä minua katsovat tänään kiitolliset kasvot.