lauantai 10. syyskuuta 2011

Kosketettuna vahvistuin tämän päivän sylissä

Hengitin hiljaisuutta. Hauraassa kosketuksessa kohtasimme. Hyvyyden vaimea virta löytyi sydämen rytmiksi. Saapui takaisin ja täytti kaipauksen kovertaman kolon. Tässä syyspäiväksi kasvaneessa hetkessä on ollut monta hellästi kämmenellä ihasteltavaa tuokiota. Kuin perhosen siiveniskuja kesän viimeisillä kukinnoilla. Tyttösen jalkapallon aikana jaksoin kulkea metsän viertä. Nuuhkin pehmeyttä, kuuntelin ja hengitin sisääni vahvuutta vihreästä hiljaisuudesta. Toipilaasta kasvoin lähemmäs itseäni takaisin. Aurinkoa riitti valaisemaan askeleita. Nyt jo sade tanssittaa puiden oksia. Kuin kyyneleitä takaa hymyn.
 Kesästä muistuttavat viimeiset hennot kukinnot. Pehmeästi puhuttelevat ja saavat seisahtamaan vierelle. Hymyilemään. Ovat kuin muistoja menneen kesän valosta ja voimasta. Tänään tarvitsin niitä. Muistuttamaan siitä kaikesta pienestä hyvästä, joka ympäröi ja täyttää päivieni kulun. RAkas piirsi sanoiksi eteeni todellisuutta. RAvisteli kuin syystuuli pihakoivuni oksistoissa. Tiesi itseäni paremmin, että sitä tarvitsin. Kutsui kasvoilleni hymyä täyttämään murtuneita uurteita, joissa jo välillä virtasi lohduttomuuden syvät virrat.
Ei tarvittu ihmeitä. Vain pieni pala valoa. Se tuikki pieninä tähtinä aamun utuisesta kajosta illan tummuvaan usvaan. Aamu-uni, joka riitti kantamaan yli väsymyksen. Yhteinen kulku luvattuun lauantaipuuhaan. Askeleet , jotka jaksoivat kantaa metsän viertä muutaman hiljaisen rukouksen mitan. Sateen alta kotiin kuljettu matka. Kiireettömyys. Toisen tyttösen riemu maaottelun humussa. Sohvan syli ja rakkaan lämmin kylki omani vieressä. Huomiseen huokailen hyvillä mielin.
Nyt on tyyntä. Nukkuvat untaan kohti sunnuntaita. Minä asettelen sormeni toistensa lomaan. LAsken matkaan sanat, lyhyet rivit, kuin polut läpi metsän. Perille asti.

11 kommenttia:

  1. KAUNISTA!♥
    Pieniä asioita elämän hetket ovat täynnä, mutta niin rakkaita ja niin isoja meille ihmisille!:)
    Levollista sunnuntaita!♥

    VastaaPoista
  2. Voi kun kauniisti kirjoitat tekemisesi ja ajatuksesi sanoiksi.
    Niin lohdullista.
    Niin sydämmellistä.
    Kiitos ,ja levollista yötä.

    VastaaPoista
  3. Sinunkin sydämellesi hoidoksi Keith Greenin "Holy, Holy, Holy".
    Linkki löytyy lauantai-illan tekstini alusta.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, voit paremmin! Toivottavasti oikeasti;-)

    'Metsä minun kirkkoni on', totesi Saima Harmaja. Ei hän siinä väärässä ollut...ja siihen kuuluvat sade, tuuli, linnut, veden musiikki...kaikki. Koko luonto.

    VastaaPoista
  5. MArge,
    pieni on suurta♥
    Itseäni joudun aika ajoin tuuppimaan , jotten kompastele liikaa ja unohda tätä tosiasiaa:)
    Aurinkoa sunnuntaihisi!

    Sylvi,
    kiitos kauniista sanoistasi♥
    Lempeää lepopäivää!

    Sirkku,
    Kiitos linkistä♥
    Pyhä, pyhä, pyhä....kaunista ja hoitavaa.
    Levollisuutta ja huolenpitoa tähän päivääsi!

    Leena,
    kiitos. Suuri viisaus Saima HArmajalta. Kohdallani se on kovin totta. Luonnon sylihoito parantaa sisäisesti ja omalla kohdallani fyysinen vointi alkaa olla parempi myös. Olen kovin iloinen, että palasit käymään ja jätit sanoja jälkeesi. Olet kulkenut ajatuksissani, sinä ja ystäväsi. Oikeasti toivon vaikean yli kulkemiseen voimia♥

    VastaaPoista
  6. Niin kauniisti taas kerroit päiväsi askareista....mietteistäsi.

    Tekstiäsi lukiessa tulee itsellekin rauhallinen ja seesteinen olo...kiitos siitä ystäväni.♥

    Ihanaa, että voit jo paremmin!

    Aurikoa ja lämpöä syksyiseen sunnutaihisi.♥

    VastaaPoista
  7. Lämpöisin ajatukseni sinulle sinne juuri nyt♥

    VastaaPoista
  8. Täällä on niin rauhaisaa.

    Kurkkaapa kaikenkirjavia puuhiani,
    satuttavatko ne silmää vai saavatko ne levottomaksi mielen.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa,että voit jo paremmin! Jaksamisia ensi viikkoon.
    Tänne tuli sade...voi miten nautin, kun saan painaa pääni tyynylle, kuunnellen luonnon omaa musikkia!
    <3

    VastaaPoista
  10. Kyllä osaat kirjoittaa ihanasti. Mukavaa viikkoa Sinulle.

    VastaaPoista
  11. Voi sinua ihanaista, kosketat ja vahvistat sanoillasi myös meitä kanssakulkijoita.
    Lämpöisin ajatus luoksesi♥

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥