Tyyntä myrskyn edellä, sanotaan...

Tänään töissä oli avoimet ovet. Oppijoitteni isiä ja äitejä odotteli aamusella luokan takana. Tuntui, että luokan oven lisäksi avasin itseni. Olin ennakkoon tuumaillut , että päivä olisi jännityksen ja epäluulonkin täyttämä. Olin tarmokkaasti huikkaillut  Isän luo toiveen levollisuudesta, viisaudesta, onnistumisesta ja seesteisyydestä. Sain astua aamuhämärään luokkaan, jossa sytyttämäni kynttilät tuikkivat kaikkea hyvää ympärilleen. Lasten kasvoilta luin viestin: tää on meidän päivä! Tunsin heti, että olin saanut pyytämäni ja paljon enemmän. Päivä kulki tavanomaisten touhujen kanssa lempeästi eteenpäin. Opittiin, koettiin ja saatiin paljon aikaan. Nyt taskuni pohjalla on arjen aarteinani lämpimiä sanoja, kannustavia kannanottoja, ihastunutta ihmetystä ja kiitollisia lausahduksia. On upeaa saada tuntea tekevänsä sitä, minkä puolesta oma sydän sykkii iloa!

Ehkäpä opastajani viisaudessaan ja rakkaudessaan jakoi päivääni niin monenmonta ilon ja onnistumisen hippua. Tiesi, että niiden antama voima olisi kotiin palatessa tarpeen. Täällä kaikki ei ollutkaan suloisesti järjestyksessä, pinossa ja ojossa. Ei. Tyttö koko murrosikäisen tarmokkuudella ja energialla puki tuntonsa kapinaksi, joka kiiri luokseni heti ulko-ovelle. Kulki ukkosrintaman lailla vierelläni eikä ottanut asettuakseen. Lauantain viisaat sanat unohtuivat, jäivät jonnekin matkan varrelle. Olin kumoon tuupattu. Ojaan ajettu. Neuvoton. Äiti. Huokaisen ja annan kaiken asettua. Itku pyrkii pintaan. Ehkäpä annan sille sijan. Kyyneleet pyyhkiköön osan huolesta mennessään. Elämisen rikkaus on tyyntynyt myrsky. Sitä odotellessa kyhjötän kynttilän lämmössä ja ihmettelen.

Kävellessäni haavanlehdillä vuorattua polkua aatokset seuranani, havahduin. Niin. Huolet ja murheet, ristiriidat ja hämmennykset havisevat ympärillämme aikansa. Sitten ajallaan tipahtavat harteiltamme kuin lehdet annettuaan itsestään vihreänsä. Ristimme kullakin kannettavanamme. Mutta ristin juurelta löytyy myös turvasatama ja lohdun syli. Ja vielä paljon enemmän.