VAloa!

  Aamusade jäi viipymään luoksemme pisaroineen ja pyyhki pois maahan asettuneen valkeuden. Silti valo jakaa säteitään tähän hetkeen.  Me saamme vihdoin nauttia oman kodin valoisasta ja lämpimästä sylistä. Väliaikaisjärjestelyin saimme sähkön tupaan. Ilo pisaroi. Tämä loma sai erityisen paikan ja aseman muistoissamme. Ehkäpä joskus jaksan jo nauraa koko sähköttömyyden mukanaan tuomalle selviytymisseikkailulle.

 Kynttilöiden suurkulutus saa päättyä. Joulukuusen sähköisten tuikkivien lumossa haluan viettää vielä aikaani. Oksilla pyörähtelevät punaiset huopasydämet muistuttavat ystävistä, jotka kantoivat kanssamme vaikeita hetkiä ja kutsuivat lähelleen. Valkoiset huopapallot ovat kuin kämmenelle hiljaa leijailleet lumihiutaleet myrskyn jälkeen. Kuiskivat tyyneydestä. Korkealla latvuksessa tähti lupaa ikuisen rakkauden turvaa. Jokainen kynttilä antaa valon, joka tuikkii pimeässäkin. Lasienkelten joukko laulaa lohtua. Pienet valkoiset siivet kynttilöiden tyvessä muistuttavat suurista siivistä su ojanamme.

 Poikanen istuu keittiön ikkunan ääressä ja raportoi tuulen suunnasta ja voimakkuudesta. Pisaroista ja kaikkoavasta lumesta. Kertoo puiden latvusten liikkeistä, irtoilevista oksista. Suhtautuminen säähän on nyt erilainen kuin ennen. Ymmärrys siitä, miten hauraita olemme, saa olemaan varuillaan. En halua , että alkavat pelätä. Mutta luonnon kunnioittaminen on hyväksi. Huomaan yhden omassa sängyssä nukutun yön vahvistaneen minua fyysisesti, mutta tunnen henkisen heikkouden asettuvan kaihoisana tunteena sisimpääni. TAitaa olla helpotuksen huokaus. Tänään käperryn pieneksi keräksi sohvan mutkaan ja ihmettelen lamppujen loistetta.

Arki asettuu raiteilleen ja jatkaa kulkuaan verkkaisesti. Kuin koetellen, kestääkö maa. Isommalla tyttösellä on syntymäpäivä. Viisitoistavuotiaan elämä on mielestään lopullinen hyppy pois lapsen kengistä. On juuri lähdössä lenkille. Vesisateen läpi. Elämän sateissa toivon osallensa hyvän kosketusta. Ja lapsensielun säilymistä. Niin tyynellä kuin myrskysäällä.