Uskon päivä kalenterissa tänään, sydämessä joka päivä

 Sairastellessa on ollut aikaa antaa ajatusten nousta siivilleen. Ovat lennelleet rakkauden tuulien kuljettamina. Kevättuulen huminaa olen saanut nyt ihmetellä vain ikkunan takaa. Viikko sitten huomasin lähipellon ruskeaan mereen laskeutuneet joutsenet. Havahduin pohtimaan, mistä saavat vettä, kun jokijäät vasta narahtelivat lähestyvän lähdön merkiksi. Nyt joen laineiden leikki nostaa niitä korkealle piennarten ylle. Huikeaa suunitelmaa ja upeaa näytäntöä saamme joka kevät seurailla. Kaikki luodut löytävät paikkansa tuhansien kilometrienkin takaa. Vettäkin, kun aika on. Tänään olen janonnut elävää vettä. Selvitellyt nuhaista oloani hunajahöyryävällä ja ravinnut sisäistä janoani lukemalla. Uskon päivä hymyilytti allakan sivulla. En tunne yhtäkään onniteltavaa, mutta itseäni olen saanut onnitella omastani. Mihin olisinkaan kulkenut muualle kuin hukkaan ilman sitä! Ehtymätön elävän veden pullo! Suunnannäyttäjä ja lohdun jakaja on osalleni ollut siemen, jolle tarjosin kasvualustan sydämeni pienestä pellosta.

 Poikasella oli tänään uskonnonkoe. Maailman luomisen kulkua. Ensimmäisten ihmisten harha-askeleita. Iltasella kysäisin, oliko koulussa puheltu pääsiäisen tapahtumistakin. Joo, luettiin me itte vuorotellen ryhmissä, vastasi. Tyttönen huudahti ilo äänessään: helppo juttu! Tiedän ne kaikki tapahtumat, kun luin omasta raamatustani. Juuri 9- vuotiaaksi ehtineen viisaus kulki huoneen poikki ja heitti riemusäikeitä kuin laskevan ilta-auringon kajastuksia. Tuo pienin on lapsenuskossaan niin vankkumaton. Hänessä näen, mitä tarkoitettiin lapsenkaltaisilla, jotka taivasten valtakunnan perisivät. Horjahtamaton uskossaan ja luottamuksessaan. Jakaa omaa pienen sydämentäyteistä rakkauttaan ympärilleen. Kulkee käsi Isän kädessä. Ja sädehtii kuin kevääseen päätään nostava pieni kukka.

 Tänään kiitän ystävästäni, joka kantoi minua niin monet vuodet pienin huokauksin eteen suurimman rakkauden antajan. Jaksoi ja luotti, ettei mikään mene hukkaan. Koputuksia sydämen ovella nakuteltiin vuosikaudet. Vaan, kun saranat narahtivat ja salpa avautui, alkoi uuden taipaleen viitoitettu kulku. Jotakin oli pitänyt särkyä ennenkuin kuin voi muovaantua uutta. Uusi luomus. Entinen kuori oli saanut sisälleen uutta valoa ja lämpöä. Tänään pysähdyin miettimään ja sain kasvojen täydeltä hymyn nipistyksiä! Näillä käsivarsilla ylittyvät pauhaavat kosket. Tämän sylin lämmössä ei pure viimat aikä hallat. Jokainen kompasteltu askelma avaa portaat parempaan. Näin on ihan paras!

 

 Pyydän osalleni rohkeutta pukea sanoiksi ympärilleni Hänen rakkauttaan. Jotta osaisin kertoa lempeydestään, pehmeydestään. Kosketa pientä itsensä juuri avannutta pajunkissaa. Niin pehmeää ja vielä enemmän! Sitä jakaa tämän päivän kalenteripaikan itselleen saanut♥