Seitsemän Isän sylilasta

Meitä oli seitsemän. Naiseuden erimittaisiin vaiheisiin yltänyttä. Saman Isän lapsia jokainen. Iloinen puheensorina reunusti pöytää, jonka antimiksi ystävä oli loihtinut hyvää syötävää. Laulun hoitavilla laineillakin levähdimme ja istahdimme jakamaan tunteita, kokemuksia, ajatuksia, naiseutemme haavoja ja laastareita. Kuin vuoripuron vesi virtasivat sanat vuorollaan meistä, vuolaina, jotakin tärkeää mukanaan kuljettaen. Monella oli tuomisinaan runo tai muutama. Rivit antoivat niin paljon. Liikutus ja lämpö, läheisyys ja hyvän läsnäolo lepäsi huopana harteillamme. Siunaus soitti säveltään.

Luopumisen tuska äidin rinnassa, kun pesästä lennähtävät lapset omille siivilleen. Aikuisiksi jo ehtineiden elämän seuraaminen, kaipuu. Ensimmäinen Luojan lahjaksi antama pieni ihme, avuton ja täysin riippuvainen kahdesta ihmisestä, joille tulollaan ojensi vanhemmuuden haastavan tehtävän. Uudenlaisen rakkauden. Työelämän pitkän taipaleen taittuminen loppuunsa. Ikäjuovat sisimmässä ja oman kehon kuoressa. Ja  toisella kaikki tämä vielä edessäpäin. Elämänmittainen matka, jonka aikana ehtii olla toisinaan  niin pieni. Suuren keskellä. Nainen vain. Välillä hukassakin olennainen. Olen nainen, hauras, hento.  Siipisulalla omalla lähelläolevaa hellästi lohduttaen.

 

 Viisas on valolämpömme lähde. Ehtymätön. Antaa isommin, jotta voisimme rinnalla kulkevaa kädestä tarttuen kuljettaa. Jakaa haurauden, jotta nöyrä sydän ymmärtäisi, vähässä on voimani. Ylenpalttisesti lahjoittaa rakkauttaan. Astuu sisimpäämme, kun sen portailla viitomme:tulethan! Hiljaa asettuivat sormet toistensa lomaan. Pienten kyynelhelmien vana posken nukassa muistoksi kotimatkalle, voimaksi arkeen. Kiitos. Ystävät ovat enemmän kuin aarteita. Ne ovat käsi, jonka saa tuntea omassaan juuri silloin, kun sitä tarvitsee. Kaiken yllä suuruus, jossa meillä on lupa olla kovin pieniä.

Lohduta minua

nosta minut Isän käteesi

kuin lumeen pudonnut lintu.

Sivele minut lämpimäksi

paina minut sydämellesi.

Hengitä minuun.

Niin aukaisen taas silmäni

ja viserrän ylistystäsi Lumen maassa

siivet pakkasesta kimaltaen

niin kauan kuin minulle

päiviä annat.

(Raakel Liehu)