Tähän päivään osalleni jaettiin Taivaan Isän timantteja! Eilinen harmaus oli kuljetettu yön tunteina syrjään. Se oli väistynyt ja sinitaivaalle aamutuimaan kiivennyt aurinko heitti kirkkaita säikeitä sulattamaan talven selkää. Ulos astuessa tuoksui kevät! Tyttösen flunssakin oli saateltu teilleen. Luulenpa, että saamme kumpainenkin, minä sekä tyttö, vinkata toisillemme lempeästi silmää. Tässä sunnuntaissa oli yhteistä tärkeää. Kuuntelijamme taisi vastata tervehtymisen tarpeeseen. Kiitollisuus kimalteli silmissämme. Äidin sydämen syke napsutti jännityksen nostattamaa vauhtia. Saimme osaltamme tehdä Isän työtä. Tyttönen lauloi taivaan tuokioksi lähemmäs. Minä kuljetin aamua eteenpäin. Sanat apunani. Ja Sinun rakkautesi lähteenäni. Osa autuas on....

 Kotiin palattuamme kiiruhdimme aurinkotaivaan alle tarttumaan valonsäikeisiin! Terassille katolta pudonnut lumi sai lapiokyytiä. Itse rehkin sydän iloa laulaen! Kiitollisuus kapusi tikapuita pitkin taivaaseen! Voiko yksi sunnuntai jakaa niin paljon. Voiko yksi päivä avata kevään? TAlvi talletti taskuuni ajatuksen, jonka kannan kanssani lämpenevään kevääseen. HAnki kantoi kuin Sinä kannat! Voimasi ei sula keväthankien kulkiessa puroiksi multavaan maahan.

 Puhelimessa pojan äänessä jotakin, joka sai huokaisemaan hymyn poskille. Kaikella aikansa, paikkansa, tarkoituksensa. Uusi ehtimässä esiin hänenkin lähellään. Valon valta on vahva! Pihapiirin puissa oksien kyljissä hentojen silmujen tiukat helminauhat. Pian puhkaisee uusi vihreä itsensä esiin. Luojan kuiskauksessa lupaus huolenpidosta. Ottaa pian värinsä ja maalaa maahan sateenkaaren sävyt. Samat, joiden edessä häkellyn joka kerta uudelleen, isommin. VAlkeus antaa tilaa niiden asettua iloksemme.

 Eivät varjot häviä, mutta tänään väistyivät ilovalon alta. KAjastus rakensi sillan yli kaiken tumman. Huomiseen vien mukanani hipun tätä päivää. Hymyilen hyvälle, jota sain ammentaa. TArtun kädestä kaiken antajaa. Sipaisen tuoksukseni  rakkaan antaman Angelin. Laitan kevään kynsiin. Arjessakin saa olla ripaus juhlaa.