Huhtilumen kuljettamia ajatuksia

Sairaspäiväni aamussa oli hurjasti uutta valoa. Ulkona heräämistään venyttelevä maisema oli muuttunut puhtaaksi. Eilisen taivas oli levitellyt hentoja lumiuntuvia kaikkialle. Takatalvi sai kuitenkin suussani pehmeän ja lempeänkin kaiun. En harmitellut, vaan katselin ikkunan takana olevaa toiveikkain silmin. Hiljaisuus on hoivannut ääntäni. Aamuuni mahtui lohdun säveliä. Ammensin musiikista puhtia paranemiseen. Uusi puhtoinen päivä avasi tyhjät lehtensä eteeni.

Huhtilumen yllätys lepää pihakuusen vahvoilla oksilla. Minä olen loikoillut väkevillä käsivarsilla. Tutun laulun sanat soittavat olooni tunnetta, jossa asustaa hyvyys ja vahvuus. "Sun läsnäolossas mun sydän huokaisee, ei kaltaistas oo.Ja arkuus, pelko vaihtuu Sinun täyteytees...."  On ollut hyvä olla. Vain olla.

Tyttönen soittaa huoneessaan lastenlevyään. Pääsiäisriemu on yhteinen, soimaan se saa sydämen, soljuvat oppijoitteni luotakin tutuksi asti harjoitellut sävelet. Laulaa kaikellaan . Annan itselleni luvan vaeltaa riemun alkulähteille. Ajatusten siivin. Mietteissäni istahdan yhteiselle aterialle. Kavahdan yllättäviä uutisia. Kuulen hennot lintujen liverrykset tummuneen taivaan alla puutarhan oksistoilla. Vaivun raukein silmin uneen puiston viileässä pehmeydessä. Aistin hetken lähestyvän. Haistan palavan öljyn soihtujen halkoessa pimeään polkua vangitsemaan tulijoille. Havahdun tähän huhtikuun valopäivään takaisin. Hymyilen sisäänpäin. Jarrutan ajatusteni virtaa.

Kunhan flunssan selkä lopullisesti taittuu ja ääni kulkee. Kunhan minun takatalveni sulaa kevätaurinkoon. Kunhan. Puen kodin pääsiäiseen. Pienesti ja harkitusti. Äidiltä saadut kiviset munat ovat jo esillä. Niiden sisältä ei löydy yllätystä kuin suklaisista lasten eilen naapurin mammalta saamista. Mutta ne muistuttavat siitä iloyllätyksestä, joka löytyi kerran kauan sitten. Poisvieritetyn kiven takaa.

Nyt keittiöstä hiipii kahvin tuoksu. Tyttönen keitti. 

Hiljainen viikko. Sydämellä ja ääneen sanomattomina sanoina.

Voi hyvin♥