Kiire kipaisi kintereille

Kevään valoisuus ja kasvun ilo kulkevat taskussani. Arkeeni on raapaissut naarmun vain kiire. Aamukupposeni äärellä hiljenen hetken. Annan katseen poimia ikkunan takaa heräävää kevättä. Tänään pujotin itseni uutukaiseen kevättakkiin. Se löytyi etsimättä tutusta mukavasta kaupasta. Juuri minunoloiseni ja ryppyisen rosoisen rento:) Muuten rentous on leikkinyt kanssani kuurupiiloa. Kevätkiire oppijoille hankittavien materiaalien kimpussa imaisee luvattoman paljon vuorokaudestani. Kun vielä viikonlopussa kurkistelee koulutuspäivä, on huokauksessani syvyyttä, jolta pohja piiloutuu. Hymyilen jo nyt sunnuntaita tervetulleeksi päättämään vikkelää viikkoani. Silloin pikkuisella kuorolaisella on esitys ja saan herkistyä ammentamaan laulujen lempeistä tuulista. Ilosanomasta, joka ei pääty pääsiäispyhiin!

 Kun vaatimusten verkko kiristyy ja ajan kanssa saa juosta kilpa-askeleita, huomaan miten tärkeää on hetkiin tarttuminen. Ajan virta nappaa kavalasti kyytiinsä. Kiire on vaarallinen vihollinen. Vie voimat ja tukkii aistit aivan liian vikkelästi. Huomaamatta. Päivä saattelee itsensä illan syliin ja huomaan, että väsymys on ottanut paikan viereltäni. Tänään hymyilin paljon. Oppijoiden hauskoille oivalluksille. Oman lapsen lähettämälle suloiselle tekstiviestille. Itselleni. Muistutan, ei saa antaa kiireelle sijaa. Ystävälle, jolle kuiskaan lohdun sanan. Toiselle tervehtymisen toivotuksen. Nyt toppuuttelen ajatusten lentoa. Ohjailen niiden reittejä elämässä tärkeiden ääreen. KAikkein suurimman ajatukseni tahdon antaa kiitoksena kaiken antajalle.