Kevätlämmön läikähdys

Pihakeinu sulki minut ja rakkaan  keinuntaansa eilisen illansuun kevätlämmössä. Huhtikuu taisi laulaa ensimmäisen kevätsäkeensä. Lämpö helli ja leijaili ympärilläni kepein siiveniskuin. Aurinko kutitteli leuan alta ja nauroi kilpaa trampoliinihyppijöiden kanssa. Jalkapalloviikonlopusta kotiin palanneella pikkuisella heilui kaulassa kirkas mitali, joka hehkussaan ylsi melkein hymynsä rinnalle. Minun sunnuntaini kimalsi kultaakin kirkkaammin. Siihen mahtui paljon pientä ja kaunista elämän tavallisuuden juhlaa. Ja paljon rakkautta. Ympärilleni annettuna armon murusten muurahaiskeko:) En lakkaa ylistämästä Luojan siveltimen jäljiltä maalautuneen maailmani ainutkertaista kauneutta.

 Avaan kuin uutta kirjaa. Kasvun puhkeamista esiin. Se kaikki viisaasti asetettuna odottaa juuri oikeaa hetkeä avata nuppujaan näkösälle iloksemme. Elämän siemeniä. Viipyvät uinuen kunnes on aika herätä uuteen aamuun.Tunnustelen arjen uudessa päivässäni saamaani rakkauden sadepisaraa. Jokainen pienikin siemenenä jonkin koskettavan kauniin syntyyn. Olen kosketettu. Luojan ympärilleni maalaamassa en saa kyllikseni. Kuuntelen oksistojen konserttia, aamun pikkutunneilla alkavaa. Tässä aamussa soi kanssani, kun yksin tuijotin unesta heränneenä yön pimeyttä. KAtselen hämärtyvää sumuiltaa tänään. Kun kevät piiloutuu hetkeksi. KAiken yllä lepää lempeä rauha. Tyven. Hymyilen, kun huomaan ahnehtivani Isän rakastavan sylin yltäkylläistä lämpöä.

 

Perjantain touhussa hetkeksi pysähtyi yhden oppijapojan touhu. Nosti kätensä viittaamaan ja mietteliäänä kertoi:" Pienenä luulin, että ihmiset on Jumalan nukkeja." Kun kyselen, mistä moinen ajatus hiipi häneen kesken äidinkielen tehtävien, kohauttaa reippaita hartioitaan ja sanoo verkkaisesti, että tuli vain mieleen. Jäin miettimään sanojaan. Jäivät viipymään ajatuksiini. Tänään oppijat istuivat hiljaa kuunnellen, kun vihreän kangasvuoren rinteiltä kapuaa yksitoista nukkea. Opetuslasten joukko hiljenee kuuntelemaan opettajansa sanoja. Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni. Kertokaa ilosanomaa. Yksi työ sai päätöksensä. Toinen alkoi eikä ole loppunut. Minäkin haluan kulkea askelissaan ja kertoa tuon rakkauden suuruudesta. Mahdottomuuksien muuttumisesta mahdollisuuksiksi. Epäilyn kasvamisesta luottamukseksi. Siitä ja niin paljosta muusta. Hyvästä. Parhaudesta.

 Tapanin myrskyn jäljiltä pihapiiri täyttyi kaatuneiden puiden rungoista. Nyt valtaosa niistä on pilottu odottamaan ensi talven viileitä takkailtoja. Myrsky särki ja riipi. Mutta se jakoi myös paljon hyvää. Elämän myrskyjenkin keskellä muistan, ne raivoavat aikansa kasvattaen kaikellaan jotakin. Salliessaan tuulen riepottamaan pientä kulkijaa, näkee jo määränpään. Jokainen tuuli kuljettaa mukanaan jotakin hyvää. Jokainen irti repäisty oksa päätyy jakamaan rungolleen tilalle jotain, minkä arvoa ei ehkä heti huomaa. Kun ajatus ja katse kantaa taakse, voi sylinsä avaten saada lähelleen paljon rakkauden siemeniä. Kasvattamaan uuden kevään. Minä kohotan varteni kohti kevätvaloa kiittämään. Niin paljon hyvää jaat.