tiistai 11. lokakuuta 2011

Tyyneen tuulee

Joskus ihan pikkuisen on olo haalea ja heilahtelevat tunteet kuin aallokossa vene. Kohti tuttua rantaa, mutta voimiavieden. Puhaltelee tuuli vaikka juuri oli tyyneys tiukasti vierellä. Heleän vihreä ja vahvasti voimissaan oli olo kun ilo sunnuntaissani oli niin suuri. Ensin kuljetti tyttösen laulu kuoronsa kanssa pehmeästi loitommas kaikesta, minkä paino harteilla tuntuisi liiasti. Hymynsä ja silmiensä tuike kutsui esiin liikutuksen kyyneleitä. Niistä heijastui oma hymyni, jossa istui tyytyväisyys. Illassa anteeksianto pitkien kuukausien jälkeen sinetöityi lämpimään halaukseen. Jotain, mikä joskus särkyi sai uudet kehykset. Uuden alun polulle, jota niin mieluusti lähden taas kulkemaan. VAroen, etten särkyisi, lakastuisi. Nyt silmissä toisenlaiset pehmeät kyyneleet.
Tässä päivässä kulutin  itsestäni.  Hyvällä lailla kuljin voimien rajoille ja huomaan nyt, että näin ei voi arkea kulkea. Itselleni kuiskaan nyt, saan olla hauras. Sunnuntain sanoista poikaseni muisti iltarukouksensa jälkeen,  että kun on heikko, onkin väkevä. Sen on oltava suuri viisaus, kun tuo kymmenvuotias, joka juoksee kilpaa itsensä kanssa, sen poimi sisälleen. Löysin kirppikseltä ruostuneen soikon. Sen elämäänähnyt rosoisuus oli silmissäni kaunista, hauraalla lailla. Asettelen kynttilät sen pohjalle. Saavat loikottaa lämmintä valoaan ja kullata sen  ruosteisen kyljen. Toisen hylkäämä on minulle aarre. Itsekin saan olla arvokas ruttuineni ja säröineni.
Vähän vielä, hetki tai kaksi. Sitten riisuutuu pihakoivu viimeisistäkin lehdistään. VAhvistuu syksyn puhureissa ja ojentautuu ottamaan vastaan lumisen hunnun. Tänään töiden lomassa istahdimme ajattelemaan joulua. HAssu hetki. Lämmin ja hyvän olon jakava tuokio, jonka voimin hymyilin itseni kohti luokkaa, jossa 20 oppijaa odottivat minua. Jaksavat aina yllättää. Ovat tänä vuonna lahja, vastaus pyyntööni saada olla lempeästi arjessani kiinni. Saven muovaamista tänään siilien muotoon, elämässäni itse muovaan omaa arkeani helpommin kuljettavaksi. Vaan aina välillä kompastelen tai väsähdän. Silloin hengitän sydämen huolenpidosta vahvuutta ja taas jaksan.
Iltoihini syttyy takkatuli ja kynttilöitä. Niiden valossa tunnen kiitollisuutta siitäkin, että jokainen myrsky, joka sisimpääni keinuttaa, saa tyyntyä ajallaan. KAunis punainen haavanlehti kortissa pikaisella postireissullani tänään sytytti sydämelleni kiitoksen lähellä päivissäni kulkevasta. Huomiseen aamuunsa asettelen sen häntä varten. Kertomaan, miten iloni hänestä on aallokonkin yli kuljettavan suuri.

6 kommenttia:

  1. Elämässä tuuli aina välillä puhaltelee ja koittelee voimiamme.
    Toivon päiviisi, ystäväni, tyyntä ja hyvää mieltä.♥

    Ihanaa, että saitte ystäväsi kanssa uuden alun.

    Kiitos kauniista kirjoituksesta.♥

    Halauksin
    Irmastiina.

    Olet ajatuksissani!

    VastaaPoista
  2. Oi miten kauniisti sinä kirjoitatkaan! Ulkoinen ja sisäinen elämä on niin helppo hahmottaa postauksestasi.
    Kaunista syksyä sinulle sisäisesti ja ulkoisesti

    VastaaPoista
  3. Hui kuinka kylmän väreet silittelivät ihollani. Miten ihmeessä saatkaan sanat noin kauniiseen muotoon- ja asiat niiden sanojen sisällä kuulostamaan helmeilevän kauniilta!!!

    Halauksia loppuviikkoosi ja blogissani haaste sinulle jos haluat sen ottaa vastaan!

    Mari

    VastaaPoista
  4. Sinulle on annettu ihana lahja; kirjoittamisen lahja. Tänään tekstissäsi oli paljon sellaista jonka omakseni tunsin. Tuli rauhoittunut ja luottava olo, kiitos Siu:)

    VastaaPoista
  5. iRMASTIINA,
    tuntuu hyvältä kuulla, että saa olla toisen ajatuksissa, kiitos:)Lempeitä tuulia sinun päiviisi!

    Fred,
    Sanoit niin kauniisti, kiitos♥

    Mari,
    ♥ läikähti lämpö sisälläni, kun sanasi luin, kiitos!Nappaan haasteen matkaani riemumielin!

    Jaana,
    ♥ kiitos.

    MArika,
    voi, miten saan nyt niin kauniita lauseita lahjakseni, kiitos! Haaveilen toisinaan kirjoittamisesta, mutta itse tuntuu, etten saa sanoiksi asti kaikkea mitä sydämelleni on asetettu. Sinun syksyisiin tuokioihisi paljon lämpöä ja siunausta♥

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥