Aamu kylpi vielä hämärässä, kun koti lähetti luotaan muut. Minä jäin. Ja koira. Ihmetteli, miksei saanut minusta ulkoiluseuraa. Kuljetin villasukkiani hitain askelin. Olin päättänyt kääntää tämän seisahduksen hyväksi. Kaipuu oppijoiden luo kolkutteli koko aamupäivän. Hiljalleen tyyntyi, vaimenivat koputukset. Onnistuin jossain, jossa olen ollut taitamaton. Sanattomuudessa on jotakin hämmentävän hankalaa. Kuuntelen itseäni äänettömyydessäni.
Eilisen illan lämpö liikkui luonani pitkälle päivään. Kuljetti vaimeita ajtuksiani ympäri kodin hiljaisuutta. Sytytin usvan vielä viipyessä pellon yllä lämpimän keskelle kynttilänliekin. Hymyilin hyvyyttä lähelleni. Sanomattomuus kuin kääntäisi jollekin selkänsä. Lueskelin sanoja, joista pidän. Niiden voima tuntui vahvemmalta, kun itse oli sanoja vailla. Tomaattimozarellaleipäni sai minulta hyväksyvän hymyn nyökkäyksineen. Tein vielä toisenkin. Vedenkeittimen vaimea kohina on säestänyt päivääni. Äänimaisemalle herkistyneenä äänettömyydessäni tunsin jopa viihtyväni. Odottelin murtumista, mutta säästyin.
Luvattoman useasti suli suklaa suussani. Muutama löytyi rakkaan piilottamana. Minua varten silti. Osa purkissaan muistuttamassa lauantain läheiseksitulleista, joiden vierailu jättää aina lämmön läikähtelemään lähellemme pitkäksi aikaa. Tuon illan sanat saattelivat meitä syksyssä eteenpäin. Lujittivat luottamustamme huolenpitäjään. Tyttösen laulu soi korvissani. Nyt tuolla touhuaa. Taisin tartuttaa sanattomuuttani huomaamattani. Poikanenkin vilkutti sanoina paperille. Jätti sanomatta ja silti sanoi niin paljon. Nyt jo joukkueensa kanssa saunan lämmössä.
Muistan tunteen erityiseltä vuodeltani. Sen kun huomaa jonkin aina siinä olleen kuin ensi kertaa. Tässä päivässäni tuo tunne on ollut kanssani. Seisahtumiseni on jakanut satoaan. Huokaisussani on toivo. Kun tämä on ohi, laulan sanani syyspilviin saakka! Nyt poimin päivistäni sen, mitä niillä on annettavanaan. Hyvää se on kaikki, luotan.
Hei! Blogisi on ollut pitkään suosikeissani mutta en ole kommentoinut, paitsi aikoja sitten. Kirjoitan nyt siksi kun en ole myöskään pitkään aikaan käynyt Katinkaisen blogissa. Sinne aikoinaan kommentoin usein ja hän vastasi minulle niin kauniisti, että olen tallentanutkin jonkun kirjoituksen.
VastaaPoistaEilen kävin siellä ja kuuntelin kauniin laulun, joka helpotti ahdistunutta oloani. Tänään kävin ehkä puolen päivän aikaan ja näin kalan kuvia a ja b. Myöhemmin menin uudestaan kuunnellakseni saman kauniin laulun, mutta blogi oli suljettu ulkopuolisilta. Olen surullinen.
Minulla ei ole omaa blogia, mutta seurailen kauniita, varsinkin kristillisiä blogeja.
Kirsti,
VastaaPoistailahduin kovasti siitä, että jätit sanoja luokseni. Minunkin polkuni usein kulkevat Essuntaskulle KAtinkaisen sanojen lähteelle. Siellä janoinen saa juodakseen ja etsivä löytää...Hänen sanoissaan soi lohtu ja lämpö! Tänään huolestuin huomatessani taskun sulkeneen reunansa. Laitoin KAtille sähköpostia, mutten vielä ole saanut vastausta. Muistan häntä huokauksin Isän puoleen kääntyen. Meistä kukin tarvitsee välillä auttavaa kättä ja rinnalla kulkijaa.
Sinulle toivon syystuulahdusta, joka hälventäisi huoliesi taakkaa,Avaisi ahdistuksen säikeet ja kuljettaisi luoksesi lohtua ja voimaa!
Luottaen astu uuteen päivään, tuleviin viikkoihin ja uudeksi kääntyvään vuoteen.
Jos vain kuulen keltaisen talon ihanasta emännästä, voin huikata sinullekin tätä kautta...
Muistathan ystäväinen, että meillä on rukouksia kuuleva ja niihin viisaudessaan ja rakkaudessaan vastaava Jumala!
Sinua lämpimästi ajatellen ja siunauksen yllesi pyytäen♥
Minut on syksy yllättänyt, muttei onneksi vienyt ääntä. Joskus niinkin on käynyt, ja se on kummallista. Yhtä aikaa ahdistavaa ja helpottavaa. Ja opettavaista myös, kun joutuu keksimään muita keinoja itsensä ilmaisemiseen.
VastaaPoistaKauniit, lämpimät sukat kuvassa. Ehkä olisi taas aika tarttua puikkoihin... :)
Kiitos ihanasta vastauksestasi ja rohkaisevista toivotuksistasi!
VastaaPoistaSiunauksen toivotuksin Kirsti.
Mikä rauha ja onni sanoistasi taas huokuukaan.
VastaaPoistaTulee itsellekkin hyvä olo.
Kiitos ystäväni.♥
Ajattelen sinua.
Irmastiina
Niin hyvä on viipyä Riihipirtin lämmössä. Sanoista huokuu tyyneys ja lämpö.
VastaaPoistaVoi kunpa tuon itsensäkuulemisen taidon osaisikin! Se on sellainen kasvun ihme.
Juuri nyt syksy riisuu luontoa ja meitäkin riisutaan voidaksemme kehittää tulevan kevään silmuja jotka muutaman hetken päästä puhkeavat kukkaan.
Ansku,
VastaaPoistatämä on mulle entuudesta tuttu tunne taikka tauti:) tällä kertaa se vaan yllätti saapumalla semmoisella rytäkällä kuin taivaista ois tipahtanut. Ääni vain lähti. Naps. Hiljaisuus on ollut ihmeen helppoa ja lempeää tällä kertaa. Olisinkohan oppinut jotakin?!
Nyt kyllä pikkuisen ahistaa, kun ei tunnu yhtään helpottavan. Tahtois töihin....
Nuo polvarit on äidin kutomat♥
Kirsti,
♥ tulehan taas käymään...
Irmastiina,
toivon oppineeni olemaan itselleni armollinen. Ajatukset poikkeavat välillä töihin, mutta tupsahtavat sitten takaisin luokseni lämmöksi ympärilleni. Olen fiilistellyt joulumietteissä tätä päivää:)
Voi hyvin♥ Toivotaan, ettei syysflunssa osu kohdallesi vaan saat nauttia terveenä hämärtyvien iltojen suloisesta sylistä!!
Fred,
olen viime vapaavuoteni aikana tullut hyväksi ystäväksi luonnon kanssa:) Se on hyvin viisas. Silmuna se on sinussakin vahvana sellaisena, itsesikuulemisen taito...paistakoon valo ja jakakoon taivas sadettaan sen silmun kasvuun!!♥
Pitkästä aikaa olen blogi kierroksella!
VastaaPoistaKaunista tekstiä, ihania kuvia!
Kiitos!♥
Mukavaa viikonloppua!