lauantai 15. lokakuuta 2011

Lahjoja ja haasteita piipahtaneilta♥

Riihipirtin elämä kulkee arkeaan täällä metsän siimeksessä, peltojen keskellä, kallioiden suojissa. Päivät kiertyvät iltoihinsa ja rakentavat muistoiksi tuokioita ja tuntemuksia. Tämä toinen Riihipirtti kulkee omia askeliaan, vauhtiaan ja tarinaansa vailla kiirettä mihinkään. Monasti sydämelleni rantautuu ajatus laittaa portit kiinni, ovet säppeen. Juuri silloin joku piipahtavainen jättää jälkeensä niin koskettavat sanat, että tunnen sanojeni saaneen joitakin pieniä väreitä matkaan. Ne ovatkin saavuttaneet jonkun etäisen rannan ja jakaneet sinne jotakin, josta tarttua kiinni. Ja jatkan. Kuulostellen, mitä sydämelle jaetaan, jotta jakaisin eteenpäin. Joku on jättänyt luokseni lahjojakin, haastaen samalla jotakin kertomaan tai muuten vain ilahduttamaan. Kiittelen niistä lämpöisesti!♥

Sukkasillaan-blogin Mari, Ruususuun äiti, ALppihovin MAri ja Anna. KIITOS♥
Kuka minä olen?Olen äiti neljälle, opettaja kahdellekymmenelle tänä vuonna, ystävä monelle, vaimo yhdelle. Pienessä minussa asuu suuri sydän. RAkastan vanhaa ja rosoista. Runoja ja mietelmiä. Toinen koti seurakunnassa. USko Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon on maaperänä juurilleni. Ikuinen lapsi. Haaveita ja unelmia taskussani pieniä ja suuria. Itselleni armollisena olemisen oppipolulla. Nautin sanoista. Niiden jakamasta lempeydestä. Ikävistä itken. Elämä on jakanut kohdalleni paljon. Monenlaista. Hyvääkään ei aina. Kasvoni näkyvät vain todellisessa elämässäni. Niiltä on helppo lukea minusta tärkein. Oma itseni. Jumalan muovaama.
Lempiasioitani? Lautaseltani löytyy kalaa,  mozarellaa, aurinkokuivattua tomaattia, salaattia....kesällä rakkaan tekemää pinaattikeittoa. MAkeiseni nyt kun viikon mittaiseksi kutistunut juhlallisesti joululle asti lupaamani namilakko tuli tiensä päähän on tumma suklaa, laku ja salmiakki. Lukemiseni Anna-MAri Kaskisen sanat, Raamatun sanat, Pia Perkiön sanat. Käsityöni äidin puikottelemat villaiset. Elokuvani romanttisia komedioita.
PAljastuksia? MEtsä on toinen kirkkoni. Enkeleitä ei luonani ole koskaan niin montaa, etteikö tilaa olisi seuraavalle. Kyynel vierähtää herkästi. Pikkuisena tyttönä suunnittelin meneväni naimisiin intiaanin kanssa, kertoo äiti. En tykkää silittää vaatteita, mieluummin pehmeää posken nukkaa. Haravointi tuo mielenrauhan. Kohta lähden kyytimään tyttöä seurakuntaan. Ajelen keltaisella Beetlellä:) Tuliko 8? Niin niitä piti paljastaa.
Eilen yksi sydämen lämmössä asusteleva ystävä pyysi kävelylle. Viilenevän ja hiljalleen hämärtyvän illan kulussa reippailimme ja rupattelimme. Ajatuksissamme tuikki valo. Hihoissa heilui heijastin. Sisimmässä välkehti kirkkaus. Kotiin saapuessa hymyilin hiljaa tyytyväisyyttä. Jokin pieni kasvaa toisinaan suuruuteensa kuin huomaamatta. Kiitoksen kokoiseksi saakka. Olen saanut paljon.
Jokaiseen aamuuni laskeutuu usvan tieltään pois pyyhkäisevä hetki. Kupponen höyryää. Kun lasken sen huuliltani, käännän katseen poimimaan ikkunan takana siintävää kauneutta. Vuodenkierron vaihtuessa se piirtyy uusiin väreihinsä. En kylläänny sen edessä. JOkaista päivääni saan aloittaa sen sylissä. Tuuppaan silmälasit nenälleni ja tartun kirjaan, jonka alkulehdiltä luen rakkaani kynän jäljissä viestin. Rakkaalle vaimolleni. Kirjan lukuisilta sivuilta ammennan elämääni tienviittoja, opasteita, lohdutuksia ja kannustuksia. Vahvistun, oivallan, ymmärrän ja ihmettelen. Lujasti luottaen.
Erityisen vuoteni jäljiltä olin epävarma. Olenko oikealla reitillä kulkemassa tarkoiteetuja polkuja. Ensi kertaa ammattini suhteen mietiskelevä. Rukoillen käännyin Jumalani puoleen. Kerro! VAhvista! Avaa ja näytä! Järjestä ja valaise! Ja nyt ensi viikon syyslomapäiviini askellan hymyillen ja ihmeissäni. Opettaja minussa riemuitsee. Oppijoitteni edessä olen täynnä vilpitöntä ihastusta. Tämä on se, mitä haluan. Tähän riitän ja tämän taidan. Olen täynnä uutta ja viisasta vanhaa. Kuulen kiitoksen vanhemman sanoissa, kun ymmärrän. Se soi korvissani kuin kaunis laulu. Näen suuren innon oppijani silmissä. Se heijastaa jotakin suurta, joka kuljettaa eteenpäin vahvistaen. Olen tyytyväinen ja ymmärrän kenelle kiitos kuuluu.
Ruosteen rinnalla valkeus kasvaa. Pienuudessa suuruus. Vähässä paljon. Pienessä isosti viisasta. Olen aina lapsi. SYdämessäni. LApsenkaltaiseksi toivon osaavani kiivetä. Suureen syliin, joka kutsuu luokseen jokaisen. Ilta tummuu. TAkkaan syttyy tuli ja taas on yksi kaunis elämän hetki ehtinyt ja riittänyt, antanut ja jakanut. Ei mitään ihmeitä ja silti niin valtavan paljon.
Poikanen vielä jalkapalloilemassa. Pieni tyttönen pyyhkinyt jo kasvojensa suloisuudesta kissanviiksensä, jotka venyivät synttärijuhlissa hymyyn. Isompi neito odottaa, että se keltainen kärry kuljettaa kohti nuorteniltaa seurakuntaan. Suurin lopettelee työpäivää ja jatkaa elokuviin valittunsa kanssa. Tähän päivään mahtui niin mahdottoman paljon.

18 kommenttia:

  1. Ymmärrän, että rakastat runoja...omatkin sanasi ovat, kuin runoja... ihanaa soljuvaa kerrontaa.
    Aina yhtä ihanaa luettavaa...Kiitos.♥

    Ihanaa viikonloppua sinulle ystäväni. ♥

    Olet ajatusissani.

    VastaaPoista
  2. Voi,toivon ettet koskaan lopeta kirjoittamista tänne blogiisi,tää antaa niin uskomattoman paljon mulle...Tulee hyvä olla <3 Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Minä ahmien luin ja iloitsin kaikesta kirjoittamastasi. Ihana kuulla rukousvastauksestasi. Pienet oppijat ovat niin siunattuja, kun saavat huomassasi kasvaa.
    Toivon iltaasi lempeitä hetkiä ja erityistä rauhaa.
    Ystävyydellä tämä yksi Isän oma

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tinttarus, tätä oli mukava lukea ja jäi hyvä rauhaisa mieli. Kauniita tunnelmallisia kuvia myös.

    VastaaPoista
  5. Kiitos. Itselläni on ollut tänään raskas itkuinen päivä, kun sattelimme setäni haudan lepoon. Sinun sanasi antoi taas vahvistusta ja nosti mielialaani. Tämä blogisi kirjoittelu on kuin Jumalan sinulle antama tehtävä, autat varmaan monia muitakin sanoillasi. Toivotan sinulle rauhaisaa sunnuntaita. Siu:)

    VastaaPoista
  6. Se on niin kaunista, mitä tahansa kirjoitatkin. Minua koskettaa hyvin syvältä nämä sinun tekstisi, kiitos niistä!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa aloittaa päivä lukemalla näin kiitoksen kukkuraista tekstiä, totuutta. ♥

    VastaaPoista
  8. Irmastiina,
    kiitos kiitos kiitos, sinä ihana♥
    Joskus kaipaan uusia sanoja, ajatus laskeutuu sydämelle, mutta sanat puuttuvat....
    Muuttoloppusuorallenne jaksamista!!

    Nina,
    nyt huokaisen hiljaa ja hyvillä mielin sanojesi lämmössä!!Sanoit vahvistavia sanoja♥
    Sunnuntaillesi paljon lempeitä ajatuksia ja siunauksen tuulahduksia!

    Anu,
    rukousvastaus ovat oppijani totisesti! Ammennan päivistäni uudenlaista voimaa. On upeaa saada tehdä työtä sydämenkyllyydellä!!
    Toivottavasti ehdimme tavata vielä ennen kuin lumi leijailee maahan.....tai viimeistään silloin:) Voi hyvin!♥

    MAria,
    sinä kultainen♥

    Sari,
    kiitos♥ Korttisi ovat ihania!!

    MArika,
    vahvaistava ajatus luoksesi! Hyvästien jättäminen on aina vaikeaa. Muistot jäävät ja aika hioo kaipausta helpommin kestettäväksi. JOsksu koean samoin, että tämä kirjoittelu on jotakin, mitä minun on tarkoitettu tekevän. Silti joskus tuntuu, ettei enää mitään sanottavaa ole, vaan olen jo kaiken pukenut riveiksi Riihipirttiin. Kiitollisena sanoistasi jatkan♥
    Halaus!!!Siu♥

    Minttu,
    kiitos♥ KAnnustavat sanat saavat minut jatkamaan....syyspäiviisi paljon valoisia ajatuksia!!

    HAnna,
    ilahduin kun piipahdit ja kiittelen sanojesi lempeydestä♥
    Iloa luoksesi!!

    VastaaPoista
  9. Hei Tinttarus.♥

    Tulin sinulle tännekkin vastaamaan.
    Naapurissa edelleen pysytään... ei muuteta , kuin muutama satametriä....omakotitaloon.

    VastaaPoista
  10. Kauniita sanoja. Joillakin se vain on, taito koskettaa ja parantaa matkojen takaa. Ihanaa kun olet olemassa.

    VastaaPoista
  11. Kauniita sanoja ja kiitos ihanasta viestistäsi ♥ Mielenkiinnolla oottelen uusia kirjoituksia :)
    Ja sun kuvat... ei voi muuta, kuin ihailla...UPEITA!

    VastaaPoista
  12. Niin kauniisti taas kirjoitettu ja sanottu! ♥

    VastaaPoista
  13. Jossain syvällä sisimmässä tuntui suloinen ilo ja rauha kun ammensin kirjoituksestasi sitä tyyneyttä ja rauhaa jota se huokui.

    VastaaPoista
  14. Kiitos ihanasta päivityksestä!
    Minulla on ollut hieman huono päivä tänään, mutta kun luin tämän niin oloni on paljon parempi! Ihanaa lämpöä!

    Älä lopeta koskaan! :)

    VastaaPoista
  15. Ihana sinä siellä, onneksi olet! Kiitos kauneudesta, sanoista, siitä, miten kerrot itsestäsi. Voi hyvin.

    VastaaPoista
  16. Voi miten verbaali ihminen olet.
    herkkänä ihmisenä melkein kyynel poskelle pyrkii, niin kauniisti kirjoitat.
    KIITOS ajatuksistasi!

    Upeaa syyslomaa Sinulle!

    VastaaPoista
  17. Minäkin toivotan hyvää lomaa
    ja kiitän sanoista,
    etenkin opetusmietteistä - sattumoisin...

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥