Lempeä lauantai

 Leppoisassa lauantaissani on ollut monta tuoksua. Aamussa suloinen liinavaatteiden puhtaus. Viivyin unikuvien jakamassa kiireettömyydessä pitkään. Ojentauduin kohti aamukahvin kutsuvaa aromia. Nuuhkin raikasta lauantai-ilmaa ja sain hymykseni sen jakaman lempeyden. Kätkin punaiset kynttilät laatikon uumeniin ja kutsuin vaaleat, roosat ja vihervät näkösälle. Silmät sulkien tunsin joulutuoksujen tulvan vilkuttavan. VAloisuus kutsuu kevätajatuksia hiljalleen esiin. Pian jo helmikuu heilauttaa kättään! Tyttönen viihtyy keittiössä. Pienemmän palloilusta palatessamme koti otti vastaan tuoreen pullan ja sämpylöiden tuoksuin. Kiitos taitava tyttöseni! Neito, joka hetkessä on vallannut keittiön äitiään taitavammin käsin. Tummuneen illan tuokioihin jakaa tuoksunsa takassa loimuavien liekkien puita kutitteleva lämpö.

VAloisuus heräilee ja tanssii kepein askelin. Uusille tulppaaneille olisi ollut tila, vaan lähikaupan kukkivaiset olivat nuutuneita ja liian väsyneitä. Ehkäpä huomenissa nappaan iloksemme uutukaiset seurakunnasta palatessa! Kukkien kaipuu on istahtanut minuun. Pikkuruisia neilikoitakin hypistelin, mutta valkeiden puuttuessa en punaisille halunnut paikkaa kotoa tarjota. Pupupariskunta sai paikan puusohvan mutkasta. Kaihoavat kevättä kohti. Itse jaksan vielä viipyä talvivalkeuden jakamassa kauneudessa. Eilisiltana saapuilin iltamyöhäisellä pikkuisimman kanssa lastenillasta ja ihastelimme hangen yllä kilvan kimaltavien timanttien tuiketta. Auton valokiila tuntui kuin yllättävän ne karkeloimasta tummenneessa illassa. LAuantain päivässä leikkivät valonsäteet. Kurkistelin niiden liikehdintää huoneissa. Kiitollinen iloni yhtyi niiden kuurupiiloon.

LAuantai antoi paljon. 

Vähässään.

Lumiuntuvainen päivä

Lumiuntuvainen valopäivä kääntymässä päätökseensä. Oppijat tutkivat innoissaan lumihiutaleita luupin alla. Timantteja ja tähtiä näkivät. Aika kiva tähtihetki se oli minullekin, kun taas sain huomata, miten pienestä lasten ilo irtoaa. Ajattelin siinä, että mekin olemme Taivaan Isän suurennuslasin alla kuin arvokkaimpia jalokiviä. Kukin omanlaisemme, mutta äärimmäisen kauniita ja Hänelle tärkeitä. Ainutkertaisia mestariteoksia! Kiirekin kopsotteli kantapäissäni tänään. Kuiskin sille kotiin tullessa, että saa huomisen loikoilla loitompana. Toppahousujen kahina saatteli minut pirteän pakkasillan valkoiselle polulle. Astuin hymy myssyn alla ja höpötin omia tärkeitäni. Jalkojen alla kuului lumihampaiden narsku. Metsätie hämärtyi hiljaiseksi illaksi ympärilleni. Laulelin kulkeissani. Haalea purppura vaihtui taivaanrannan sävyksi. Kirkas pohjantähti kutsui tuhannet tuikkivaiset taivastanssiin kanssaan. Iloni syttyi tuikkimaan kilvan taivasvalojen kanssa!

Pieni kuoroneitonen oli laitellut omia sanoja sanojen tanssiksi. Äiti, kuuntele, minä tein oman laulun. Pieni suolainen kimmeltäväinen löysi paikan silmäkulmastani. Liikutus läikkyi äidin sydämessä. Oli laulellut itsekseen säveletkin sanojen ylle. "Matkaa mä teen, ja mietiskelen, ei aina tarttis kiusata, vois joskus nauttia...", kertosäe jakaa viisaita neuvojaan laulun pienelle pojalle, joka lähti kävelemään ja miettimään maailman suuria asioita, miks toiset vaan kiusaa, vaikka toisesta tuntuu niin pahalta...." Huokaisen ja puen ylpeyteni kannustavaksi kehuksi. Hieno laulu. Ensimmäinen itse tehty. Mistäpä sitä tietää, vaikka vuosi sitten tyttösen kertoma topakka haave täyttyisi. Tuolloin ilmoitti, että tahtoo tehdä levyn. LAulellen. Tuon laululintusen taivaan rajaan katselen ja näen paljon kauniita sävyjä. Ja paljon luottamusta. Vain taivas on rajana.

Tähän kauniiseen lumipäivään syntyi ystävälle tyttö. Pieni lumipäivän keiju. Pieni ihme. Enkeleitä pikkuisen poluille toivon. Voikaa hyvin siellä! Kuljetin uutta pikkuista elämää askeleissani pyynnöin hiljalleen aukeavan tähtitaivaan alla. Äidillensä ja isällensä iloa ja viisautta, onnen  aavaa.

Puuterilumi suukotti

 Eilisen lumilauantain pienet hyvät hetket kuljettivat kohti sunnuntain suloisuutta. Sain ystävän vierelleni. Yhdessä avasimme itsemme kertomaan lauluin kiitostamme ja kaipuutamme. Lähelleni laskeutui vahvana ajatus, jonka poimin kotimatkalle mukaan. Hädän hetkellä, taakan alla, kivun kourissa, epätoivon ehtymättöminä tunteina tai pienenkin lohduttomuuden laineilla. Juuri silloin on jaksettava huutaa puoleesi lujan luottamuksen sävelin. Sinä kuulet ja saavut lähelle. Hellin käsin tartut ojennettuun käteen  ja rohkaiset. Sinä et sivuuta, et kulje ohi, et kiirehdi. Aikasi ehtymättömyys on vahvuuden lähde. Kämmenkuopan pohjalla kimaltelee sille sataneen lumen sula kirkkaus. Pieni lähde. Tuokio sulattaa sen  kämmenlämpöön. Se jättää muistoksi pehmeän suudelman. Sinun kosketuksesi jäljiltä sulan lämpöösi.

 Kolme reipasta lähtivät luistelemaan oltuaan kukin tahoillaan jo tuhlaamassa jaksamistaan. Poikanen jalkapalloillen. Tyttönen futsalpalloillen. Neito juosten ensimmäistä sisäkisaansa tänä talvena. Tyytyväisiä saamme olla liikkumisestaan. RAkas ja karvakaveri seuranani astelimme me hiljalleen hämärtyvään horisonttiin. Pehmeä sini maalasi taivaanrantaa hitain keskittynein vedoin. Kuin levitellen eteemme paperia, jolle kirjoittaa sanoiksi tuon hetken jakama hiljainen kauneus. Puuteriaaltojen aava valkeus oli kuin pysähtynyt huokailtavaksemme . PEllon kellervät oraat rasahtelivat piiloissaan askeltemme alla. Lumi lausui runojaan. Lyhyitä, keveitä, kuin talven siipien sipaisuja.

Siinä missä  rakkaan kanssa puimme näkemäämme pieniksi ajatuksiksi, viipotti yksi meistä nauttien vapaudesta. Loikki läpi koskemattoman valkoisen. Jänisten ja peurojen lumeen uponneet tuoksujäljet jakoivat onnentunnetta kuonon päähän:) Nyt ulos laskeutunut tummuus peittelee alleen muistoksi kulkeneen kävelyretkemme. Suupieliini piirtyy hymypolku. Poskien omenoissa tuntuu vielä viileys. Onnenlähde. Illan tullen saan tuudittaa tyytyväisyyttä tykönäni. Ehkäpä se kulkee kanssani huomiseen.

Lumilauantai

 Lumilauantain aamulepoon ei ollut tänään lupaa. Herätyskellon vaativa soitto katkaisi unikuvieni lempeän kulun. Uutta ammentamaan oli määrä kulkea osaksi kollegojen rivistöä.  Koulutus on se  sana, jolla tämä päivä oli otsikoitu allakkani sivulla. Pakollinen sellainen.  Minä pikemminkin samaistuin oppijoihin, joilla aloillaan olemiseen tarvitaan energiaa enemmän kuin omasta takaa löytyy. Kun ei millään jaksaisi. Maanantaina muistan ymmärtää enemmän:) Liian paljon on liikaa ellei välillä pääse liikkeelle. Vapaalle naurullekin on löydyttävä sija. Ajatusten vuolaaseen vaihtoon tila. Konkreetisti minuun tarttui vain vatsanseudulle hyvän ruuan ähky. Kiukuttikin pikkuisen.

 Kotiin saapuillessa oli tarve ahmia ulkoilman kuulasta kosketusta. Lumimaailman kauneuden kaipuutani sammutin astumalla läpi lumotun maiseman. Taivas raotti värejään. Hiutaleiden sijaan sain monenmonta lumisuukkosta. Oksistot vilkuttivat lumikätösin. Hymysin ympärilleni. Saunan lämmön odotellessa syliinsä, astuin monta lumilauantain askelta, jotka avasivat eteeni menetetyn aamun tilalle hyvää. Raukeus raotti silmiään. Neito leipoo nyt pullaa ja sämpylöitä lohduksi. Kun en jaksanut lupautua kuljettamaan enää iltamyöhäisellä. Iltaansa. Keittiöstä kuuluu siskosten supina ja laulelu. Munakkaankin lupailivat vielä laitaa muhimaan. Tuoksujen tulva tuntuu tarttuvan hymyksi suupieliin.

 Omille oksilleni odotan huomisen aamun leppeää sadetta. Lumivalkeaa ja rakkauden koskettamaa. Huoli ja pelko ovat olleet läsnä päivissäni. Hälvenevät hiljalleen. Lähelle löytyy lohtu ja lupaus huolenpidostansa. Siipiensä suojassa on lupa levätä. Tarvitsen huomiseeni lähellesi pääsyä.

 Ilta asettui peittelemään päivää päätökseensä. Usva piirtyi pehmeäksi huokaukseksi ja sai haukkomaan henkeä. Tyyneys takertui hihansuuhun ja toiveikkuus takin liepeeseen. Kallistan poskeni kämmenen hyväiltäväksi. Hyväksihän tämä kääntyi. Lumilauantai, jossa ojensin rakkaalle synttärilahjan kuukauden etuajassa. Niin innoissani olin löytämästäni. Löytyy se levollisuuskin. Sunnuntain sanat saakoon sijan sisimmästäni. Hoitakoon osaltansa.

Ei tämä lumilauantai ihan tyhjyyden täyttämä ollutkaan. Täynnä pientä hyvää.

Tyyneenkin tuulee

 MAisemassa lepäävää rauhaa etsiskelen itseeni.Aamusella poimin kuusen oksilta valot. Koristeensa tuo komistus luovutti jo viikko sitten. Tuikkivaisista tahdoimme nauttia pidempään, sillä sähköttömyys piilotti niin monta tunnelmatuokiota. Jokaiseen oksan nipukkaan oli jo kasvanut vaaleanvihervää uutta kasvua. Ihmettelin niiden suloista pehmeyttä ja hymyilin. Miten voivatkaan puut puhutella minua taas. Ilonamme seissyt kuusi jätti jäähyväisensä luvaten jotakin uutta. Luopumisen tuskaan elämässäkin pitäisi lohduksi löytää uuden alun ihme. Eilen pääsin visiitille alokkaani luo. Äidin tunteiden vilkas kirjo kulki kehossani ja kuljetti niin lukuisia ajatuksia lävitseni. Komea poika, jonka sain sulkea lämpimään halaukseen. Olin omastani enemmän kuin ylpeä. Kotiin kuljin liikutus ja kaipaus kerallani. Tänään ne jo kasvattivat uudet versonsa, ilon pehmeät kasvustot.

 Ilon sieppaaminen pienestä on keino selviytyä isommistakin esteistä elämässä. Hauraana olen vahva. Tuon ajatuksen turvin seison pystypäin isommankin tuulenvireen alla. Mutta kun ylle leijailee huolen lumihuntu, kasvan pieneksi ja värjöttelen viluissani. Sain kertoa lastenillassa perjantaina Isän huolenpidosta ja rakkaudesta. Suuren aina avoimen sylin lämmöstä ja turvasta. Etuoikeudesta olla Isän lapsi. KAikkialle ulottuvasta ja aina aikansa antavasta suojasta. Levitän omat rohkaisevat sanani eteeni ja nyökkään niiden kertomalle. Tässä ja nyt tarvitsen tuota syliä. Kun yön tummina tunteina kipu kiipesi uusin askelin luo ja vei unikuvat loitommas. Kun aamuauringon kirkkaassa katseessa oli häivähdys harmaata. Kun hento oksistoni vaivoin kantaa taakkaansa. Silloin tiedän. Omin voimin ei tarvitsekaan jaksaa. Tyynessäkin tuulee joskus. Hento väre. Uudenlainen.

 Rakas saapuilee kohta poikasen kanssa. Aamutuimaan jo läksivät jalkapallon pariin. Kymppivuotias , joka saunan jälkeen eilisiltana lauleskeli suihkun alla: vasen, vasen, vasen kaks kolme. Lauleli isoveljen kaipuuta omalla tavallaan. Rakas, jonka askeleet alkoivat kulkea kanssani samaan suuntaan tarkalleen 12 vuotta sitten. Poimivat matkalta mukaan isomman tyttösen armaan:)Pian kuuluu alakerran uumenista suloista hihitystä. Rakkauden monet kasvot. Yksi vielä tuolla omassa huoneessaan koulua leikkimässä. Minun rakkauteni riittää jokaiselle. Sinun rakkautesi avulla.

 

Ulkona kutsuva kauneus. Kohta pihapiirissä monta punaposkista, joita kotatulen lämpö kutsuu vierelleen. Minä viluinen ja tänään pikkuinen.Ympärilläni lumiuntuvainen pehmeys. Ja niin monta rakasta. Lumisuukkosia ja sylihoivaa. Huoli on polku takaisin isommaksi muuttuvan ilon luo.

Uusi ja puhdas

Uusi lehti arjen kirjassa kääntyi. Raottui kevään valoa kohti kuljettava ovi.  Kodin väki kulki ovesta päiviinsä. Minä viikkasin tämän maanantain nurkan hiirenkorvalle ja jäin viipymään tähän. Ihan hetken vielä saa uusi luku osaltani odottaa. Toipilaana käänsin sivun sijaan kylkeä ja vedin peiton tiukemmin ylleni. Nukuin murheita loitommas. Tunsin kelluvani ajattomuuden käsivarsilla. Itkemättömien itkujen ja keljujen kipujen päivässä vetäisin karvalakin pään lämmöksi ja askelsin muutaman tuokion verran ihmettelemään kaatuneiden puunrunkojen rujoutta tutussa maisemassa. Tyyneys myrskyn jäljiltä tuoksui pakkaspirteässä ilmassa. Hymyilin väsyneen hymyni kohti oksistoja, jotka kylpivät kirkkaassa päivänvalossa. Tahdoin koskettaa niiden lumihuntuja.Ja ojentaa omat sormeni sinitaivaan tartuttaviksi. Kättä päälle, sanotaan. Tästä alkaa hyvä matka kevääseen.

Tyhjyyteen on hyvä alkaa rakentaa uutta. Puhdas paperi ottaa vastaan uusia sanoja kertomaan jotakin, minkä kukin kokee oman kokemusmaailmansa kautta. Olen pohtinut sanoja. Yksinäisiä pieniä kiteitä valkeassa aavassa. Keveitä kaikuja, joiden sointi heijastuu sielun peiliin. Haluaisin oppia astumaan eteenpäin kuin jokainen askel olisi se ensimmäinen. Haparoiva ja ainutkertainen. Elämä on lahjaksi annettu. Täytän omaani harkiten. Eilisestä jäin pohtimaan aikaa. Jokaisella meillä sitä on yhtä paljon. Kukaan meistä ei voi sitä tallettaa kasvamaan korkoa. Se on katoavaa, käsistämme lipuvaa. HAluan käyttää omani oikein. HArkiten ainakin, ellei taiten.Yksin se ei onnistu, mutta kanssasi kulkien.

Potkaisen arkeni vauhtiin vahvistuttuani. Ihan pian. Monta suuntaa on edessä, takana muistoiksi puetut. Saunan lämmössä sulattelin ajatusten pakkasta. Odotettu lumivalkeus saapui ja kirkasti horisontin. Saapuu se selkeys luoksenikin. Kiitoksen kanssa kuljen huomisen luo.

Sanojen soljuntaa

 Mursin leivän. Join viinin. Avasin sydämeni kertomaan kiitokseni.  TAlletin monta vahvaa sanaa, joissa on arkeni virta. Voima, jolla askel kuljettaa eteenpäin aloittamaan uutta. Valo, joka kajastuu tummuvien tuntien tuokiokuviin.  Tänään katselin valkeaksi pukeutunutta maisemaa. Sen herkkiä pieniä ihmeitä, joiden kanssa yhdessä olen huurteisen haurauden koskettama. Sanat soittavat lempeää melodiaa. Se soi ja soi. Kuin pieni valkeapukuinen balettityttö soittorasian kannessa, pyörii kaunis ajatus sisimmässä. Saat saapua säröinesi. HAavoinesi, arpinesi. VAillinaisuutesi on vahvuutesi. Nimeltä olet kutsuttu. Kuuntelin vanhan heikoksi kasvaneen lujan luottamuksen pyyntöä. Jaa ajastasi pieni hetki. Se ei vie, se antaa. Astun askeleen verran lähemmäs nähdäkseni kuvasi kaltaisuudesta välähdyksen. Hämärtyvän illan horisontissa siintää puhdas lumi.

 Koen tänään jotakin, joka ei hahmotu sanojen virraksi. Kuin itkemättömät kyyneleet tai sytyttämätön lyhty. Pysähtynyt ottamaan vastaan herkän kosketuksen. Kuulen laulamattoman laulun kaiun kaukaa jostakin. Pumpulinen pehmeys hyväilee hellin sormin. Tältäkö voisi tuntua juuri ennen ensimmäisten sanojen sukeltamista lapsen suusta? Näinkö virittyy säveltäjän sormista uusi laulu? Piirtyykö kuva kankalle tämänkaltaisen herkkyyden kautta? En osaa sanoa mitään ja silti luen itsestäni kuin uuden kirjan ensilukua. "Astu sinne, mistä kuulet kutsun." Sitäkö tämä on? Sielu säröilee kuin kuuran kosketus ikkunaruudun pinnassa. Pitsi piirtyy sen ruutuun. Siinäkin siintää puhtaus.

Jotakin aivan uutta puhkeaa kukkaan. KAntaakseen hedelmää. Odotan. Monenlaisin tuntein kulki tämä päivä. Aamuun valkeaan astuin väsynein jaloin. Iloksi puhjennut hetki lähelläsi vahvisti askeleita. KAipaus katsoessani huomenna armeijaan lähtevää, jolle halauksessani jaoin rakkautta, ylpeyttäkin. Tyytyväisyys tuon seesteisen nuoreni elämän käänteistä. Pienestä heikosta niin vahvaksi asti jo elänyt. Minusta irtaantunut. Uuden edessä kohti kevättä kuljen luottavaisin mielin. Ystävän ikävä kurkistaa kulman takaa. Muistan erityisin pyynnöin. Voi, miten tunnen sinun puhuvan.

Löysin taannoin kirpputorilta pienen kirjasen. MAija Paavilaisen "Kukkia". Poimin tähän hetkeeni sieltä kaksi ajatelmaa:

USKALLANKO AVAUTUA HYVYYDEN VASTAANOTTAMISEEN?

ja

TULEVAISUUDEN KUKASSA ON NUPPUJA HUOMISEEN.