keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kukkien jakamaa

Hyvä mieli hipaisi. Juhlaa pehmensi ulkosalla sadetihkuinen taivas. Tunsin lämmintä hyvää sisimmässäni. Hän, jota juhlimme iloitsi päivästään. Sain seuraavaan päivään sanansa, että tämän muiston turvin taas jaksaa. Osalleen toivon onnen viipyvän liki ja saattelevan läpi lämpimäksi muuttuneen kesän. Oman puutarhansa taimista jaksanut kasvattaa hienoja versoja! Yksi iso ja kaksi pikkuista uutta tainta tässä arkeni aarteina joka päivä.
Iloa pulputtivat myös pikkuisimmat Pirtin ihmiset. Ovat kaukaa keväältä odotelleet retkeä naapurimaahan eläinpuistoon äitini seurana. Vaan itki lohduttomia kyyneleitä laululintusemme, kun maanantaihinsa heräsi oksennellen ja kuumeillen. Oli levätessään sänkypesässään kirjoittanut paperille rukouksen, jossa pyysi lapsensanoillaan parantumista. Toipilaana saattelimme satamaan illalla. Aamuuni sain viestin:kaikki hyvin ja riemu rajaton! Äidinsydän minussa kohottaa kädet kiittämään pikkuisen pyynnön kuulemisesta . Niinhän se on, Sinä tiedät, mikä kulloinkin on suurensuurta ja tärkeää. Tämä oli yhdelle pikkuiselle omallesi.

Iso tyttönen kotiutuu taholtaan huomenna. Ilon puutarhassani kasvaa ihan kukkamaa! Tuo pienen lapsen mitoista omaansa ennättänyt tarttui opastajaansa kädestä jättäen taakseen kaiken vanhan. Hiukset vettä valuen kapsahti syleilyyni. KAhdet kyyneleet sekoittuvat suolaista merivettä valuviin vanoihin ja kostuttivat sylini. Onnellani ei tuossa illassa ollut reunoja. Kiitollisuus kaartui kirkkaaksi taivaaksi yläpuolelleni.
Tänään kesätuuli on kutitellut poskipieltä. Tarttunut paidan helmaan ja paijannut. Tuuditellut lomatunnelmaan. Tahditti lempeästi pensseleitämme, kun rakkaan kanssa sudimme uutta pintaa suuren terassin lautoihin ja kaiteisiin. Aikainen herätys tuntuu punnuksina olemuksessa. Satamasta kun haimme onnea nauravan seurueen anivarhain. Olen astunut pihapiirin kesäkauniin keskellä levähtäen touhujemme lomassa. Kun sisin täyttyy hyvyyden jyväsillä, jaksaa uusin voimin.

Maija Paavilaisen ajatus: "Osaisinpa kuin kallio kasvaa kukkia kaikista haavoistani" saa minut antamaan sijan mietteliäisyydelle. Kupissani höyryää päivän ties monesko taukokahvi. Annan katseeni viivähtää terassin vierellä aaltoilevan kallion pinnan uurteissa. Samaan viikkoon mahtui juhlailo, matkailo ,mutta myös askel kauas taaksepäin, josta saapui viesti yhden elämän määränpäähän ehtimisestä. Jokin syvä vanha haava tuijotti takaisin kallion auringon lämmittämiltä kasvoilta. Haava, josta olin aikojen saatossa oppinut kasvamaan pienenpientä kukkaa. Avullasi. Edessä pieni matka kohdallani, jossa ilo on piiloutunut. Haavasta päätään nostava nuppu hymyilee rohkeutta minuun.

Taisivat kukat puhua minuun monta ajatuksen siementä kasvamaan nupuista loistonsa mittaan!

10 kommenttia:

  1. Kuinka kauniisti iloitset noista elämän lahjoistasi, lapsistasi! Olen miettinyt pihalla puuhastellessa, miten sinut tavoittaisin, nyt kun on loma. En tiedä vielä... Olisi kuitenkin mukava tavata kasvotusten!

    VastaaPoista
  2. Ihana pienimmäisesi, miten kirjoitti rukouksen.♥

    Nautitaan kesästä, lämmöstä, kauneudesta.

    Olit ihana, kun järjästit sankarille juhlat.

    Halauksia sinulle ihana.♥

    VastaaPoista
  3. Hitunen,
    minulle voit laittaa s-postia "kotoiseen " osoitteeseeni mikontiina@gmail.com
    Mielelläni sinut tapaisin!Jään odottelemaan viestiä sinulta♥
    Kesäilon tuulahsua luoksesi!

    Irmastiina,
    tänään kesä on auliisti jakanut lahjojaan!
    Valoa ja iloa ja linnunlaulua, kukkien kauneutta!
    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita sanoja, herkistäviä. Ihanaa kesäkuuta sinulle, nautitaan lapsista ja kukkasista ja kaikesta kesän kauneudesta.

    VastaaPoista
  5. Niin kauniisti taas kirjoitit....Siunattua ja aurinkoista kesää sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  6. Mukava kuulla että lapsen toive ja pyyntö täyttyi ja pääsi retkelleen!! Kesä asustaa kuvissasi, valo ja lämpö :) Saakoon nuo hyvät täyttää runsaasti päivämme!

    VastaaPoista
  7. Ihana tunnelma täällä, sanoissasi. Lempeää eloa toivon sinne, kesätuoksuja!

    VastaaPoista
  8. Kesän lämpöä ja juhannusyön taikaa sinne Riihipirttiin toivottelee
    Pajupirtin Kaisa

    VastaaPoista
  9. Piupau,
    kesä jakaa paljon kaunista iloksemme. LAsten lomailo tarttuu hymyksi omiin suupieliin.
    Ihanaa kesäkuuta sinulle!!

    MAmmeli,
    Kiitos♥ Sinulle myös toivon monia siunattuja kesätuokioita!

    -T,
    tuossa Tukholman matkan onnistumisessa sairastamisesta huolimatta oli jotakin koskettavaa. Tyttö oksensi vielä kotiin tullessaan kerran, vaikka puolentoistavuorokauden reissu sujui parhaalla mahdollisella tavalla! Taisi rukous kantaa....

    Kesän kauneinta perheellesi!!

    Satu,
    sinun päiviisi paljon pieniä iloja ja tuokioita, joissa istuu isosti iloa ja lempeyttä!!Minä niin tykkään Sivukujien sanoista ja kuvista!!!

    KAisa,
    kiitos. Sinunkin luoksesi kesä jakakoon kauneintaan!!
    Juhannus jo ensi viikolla, voi että! Kukkataikoja!

    VastaaPoista
  10. Voi, ihanaa ettei matka jäänyt pieneltä väliin! Se olisi ollut kurjaa.

    Juuri eilen pyöräillessäni ajattelin, että pitäisi kerätä jättimäinen kimppu luonnonkukkia terassin pöydälle. Näiden kuviesi jälkeen taidankin tänään tehdä niin. :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥