Aamun hellä henkäys

Aamumeren aaltojen liepeistä kohotti kallio poskensa uuteen päivään. Lintujen leikki piirtyi nuoteiksi sinisenä auenneelle taivaalle. TApailin niiden laulua, jossa merituulen humina tuuditti meitä. Siinä istuimme me kaksi. Jos osaisin punoa uuden kauniin sanan kertomaan siitä lämmön määrästä, joka soittaa sykettä sisimmässäni, sen tekisin. Jos voisin. Se sana kätkisi sisäänsä kiitokseni ystävästä. Tuntui kuin kappale korkeaa olisi hetkeksi laskeutunut siihen ihan lähellemme. Voisinhan minä laittaa riviksi aamutekemisemme: sopivasti lämpöisen teen, maukkaan eväsleivän, makoisan yllätyksen, jossa raparperin kirpeys keimaili vaniljan lempeydelle. Voisinhan. Vaan auringon aamutuimaan lämmittämän kallion kupeessa vietimme enemmän kuin eväshetken. Elämän eväitä eteesi laskien, tuulen tartuttavaksi.

PAljon on kesän päiviin ehtinyt lipua ilotuulten kuljettamia ituja. Isosti kiitettäväksi liitettävää.  Pieni hento ketunleivän lehdykkä ,joka sai hetkeksi jakamattoman huomiomme. Yhteisen ystäväksitulleen tahollaan astuma askel elämässään eteenpäin. Tyttönen, joka kaiken kivunkin keskeltä kiipesi sylisi pumpulinpehmeyteen, huolenpitoosi. Toinen, jonka kesään mahtuu niin runsaasti hyväätekevää. Nuoripari, joka kasvojesi edessä säteili rakkauttaan. Liverrys, joka puun latvuksen kaartuessa yllemme lehtimajaksi nosti ilon silmiimme. Ystävyys, josta ammensimme tänäänkin erityistä vettä.

Ilon eteisessä myös monta huolta. KAiken saimme ojentaa viisauteesi. Meren aavassa aukesi aamu. Huolineen, murheineen, riemuineen ,iloineen. Katseesi alla varmuus, kaikki järjestyy. Tuntui kuin Luojan ympärillemme luoma olisi kohonnut kirkoksi yllemme. Aallokossa alttari.Tuntui kuin pieni elämänrisuista kyhätty pesä olisi sulkenut meidät kaksi levähtämään lennähtänyttä. Sinun siipisulkiesi suojiin ennättänyttä. Sain aamun, jonka annan tummuvan illan sylissä hymyillen lipua kohti yötään. Mitä mahtuukaan huomisen huoliin? Mitä jakaakaan uusi armon aamu?