Kyynelsateet

Sadepilvet tanssivat vaihtuvin tahdein pitkin kesätaivaan salia. Näyttämön takana vaihtuvat kulissit tummanpuhuvien pilvien paksusta verhosta hahtuvaisiin harmaisiin pumpuleihin. Pisarat piiskaavat maata. Hetkessä kaikki katoaa ja hiljainen pehmeys peittelee uniin taivaalle tuijottajan. Vaivihkaa kaikki alkaa alusta. Ensin kepein tihkuaskelin, kunnes tahti voimistuu uuteen uljaaseen rankkasateen marssiin. JA niin moni minulle eilenkin sanoi: kunpa sade taukoaisi, saapuisi oikea kesä. Kävelin tyttösen jalkapalloillessa pehmeää pururataa kiivain kuntoiluaskelin. Juuri silloin repesi taivas itkuunsa. Sain sadoittain kyyneliä ylleni. Taivas itki. Nostin sateen sumentamat silmälasit märälle päälaelle ja jatkoin uusin silmin eteenpäin. En nähnyt tarkkoja viivoja edessäni, mutta aistin silti entistä selvemmin. Sinä kannat, sinä viet. Hyräilin ja hymyilin hulluudelleni. Huomasin nauttivani , vaikka kaikki minussa kastui ja paleli. Sinä siltikin pitelit kättesi lämmössä. Äiti, me kastuttiin harkoissa ihan märiksi, hihkui punaposkinen palloilijani. Lasten maailmassa sadekin on sokeria! Kotona odotti saunan lempeä lämpö.

Eilisen itketyt itkut tervehtivät uuden päivän aamukastetta. Yhteinen sävel hiipuu aamuauringon lakaistessa hetkeksi pois kyyneleet. Itkitkö Sinäkin Jumala, huomaan tuumivani. Kuinka paljosta kertovatkaan vuodatetut kyynelmeret. Kun on oikein onnen harjanteella, vuodatan omissani kaiken kiitollisuuteni. Tyttösen laulumittari värähtää äidin silmänurkissa, esityksen jälkeen kysyessään, kostuiko äiti sun silmät? Liikutuksen pienet laineet keinahtelevat laulun tahtiin. Joskus itkin suuria painavia kyyneleitä, joissa tuska tyrskysi pienen varteni uumenista ulos, jotta helpotukselle löytyisi edes pieni väylä. Ne ovat enää anteeksiannettujen sanojen ja tekojen syvissä turvallisen kaukaisissa muistijäljissä. Tänään voisin itkeä ilosta. KAikesta lähelleni lasketusta.Omieni vierellä huolten tuulet, helpotuksen heleät soinnit. Kostuneen posken laelta hymy pyyhkii pois pehmeän kostean. Tänään kiitän kyynelistä. Eilisen sateesta. JA siitä, että itkenpä tai nauran, Sinun kyyneleesi saattelevat kulkuani.

Pihapiirin tammi kurottaa oksillaan yli kahden polun risteyksen. RAkentaa kuin majan polulla kulkevalle. Usein pysähdyn hetkeksi  ja kohotan katseeni tavoittelemaan taivasta. MAjoitun tuokioksi lehvämajaan. Tässä aamussa kirkas poutasini saa kirkkaudellaan siristelemään silmiä. Silmäkulmaan löytää tiensä pieni kyynelhelmi. Se kuiskaa huomanneensa hyvän olon läikähdyksen sisimpäni sopukassa. Siirrän sivuun polven jomotuksen ja muutaman murheen. Annan kaiken tilan ilon kostuttaa. Joskus suurin onni on siinä, mitä et ensin ollenkaan jaksa nähdä.