Sateeseen

Meillä juhannuksen taika oli tavallisuuden ihanuudessa. Yhden lähellemme pysähtyneen kesäpäivän kosketus sulki meitä syliinsä. Aurinko avasi itseään ja kurotti koskettamaan lämpimin sormin. Hymyili kaikellaan ja leikki säteillään. Sipaisi olkapäille punan, kun kasvimaalla kyykkäsin siemeniä multaan. Kasvimaan kupeessa keimailee juhannusruusupensas. Sen kukinnot jakavat huumaavaa tuoksua ohikulkijalle. Tuo huuma saa minut sulkemaan ensin silmäni. Nuuhkin ja hengitän kesäparfyymia. Korviini kantautuu vaimea ,hieman uneen tuudittava surina kimalaisten kiirehtiessä kukinnosta toiseen satojen valkeiden kukkien suuressa kimpussa. Uinahdan ajatuksissani. Hyväntuulen hymy kiipeää auringon kultaamille kasvoilleni. Voisiko tuo hetki olla muuta kuin juhlaa? 

Kesä tuntuu silti viipyvän nupussaan. Eilinen oli kuin Luojan ojentama juhlanäytös. Tänään saapui sade huuhtomaan lämmön pieniksi vesivanoiksi kukkien lehdillä. Tasainen harmaa piilotti iltaa kohti kulkevan päivän. Siivoilimme tyttösen kanssa laatikoitaan. Löysimme juuri kirjoittamaan oppineelta ajalta päiväkirjavihkojaan. Niiden tekstit kutsuivat esiin naurahduksia ja liikutuksen läikähdyksiä. Mielessäni nyökyttelin ylöspäin kiitokseni siitä, että lapsi on osannut itsekseen ammentaa arjestaan ikimuistoista juhlaa. Asettelimme vihkoset kunniapaikalle, sanoin ovat aarteita nyt äidille, itselleenkin ajan myötä. 

Sade pehmentää maata myös aatoksissani. Olen saanut paljon osakseni. Yhdeksänvuotiaat tuntosarvet kääntyvät suuntaani. Aistivat hienoisenkin huolensäikeen. Tässäkin kesässä niitä viipyy vierelläni. Ei mitään ylipääsemätöntä, mutta silti hetkittäin hymyn pyyhkivää. Olen opetellut ottamaan vastaan, mitä annetaan. Muistamaan, miten murheen ovella ilo asuu pihtipielissä. Sateen vaimea tanssi saa eilisen muistot kukkimaan. Saunan ovella tuoksuu pojan tekemä koivuvihta. Pyykkien lajittelun lomassa asettelen ajatuksiani. Kuljet kanssamme tätä matkaa kesästä kesään. Otat syliisi lepäämään ja lasket omin siivin lentämään. Miksi siis murehtisinkaan?! Sateenjälkeisen tuoksun huuma on huomenna luonani.

Oppijan ojentama valkoinen ruusu pääsi väliaikaisesti asumaan viimekesäiseen meiramiruukkuun. Avasi juhlan kunniaksi uuden nupun. Viihtyy paikallaan ja saa ajattelemaan, ettei aina tarvitsekaan kaiken olla juuri ja tismalleen. En tiedä paikkaani, mutta tunnen tässä ja nyt on paras . Näiden vaihtuvien säiden kesässä. Rinnallani rakkaat. Varmana siitä, että on yksi ,joka tietää. Yksi, jonka huolenpidossa on eilisen aurinko ja sen tieltään pyyhkinyt sadetuuli.

Olet  sade kuivalle maalle. Kuin kavaljeeri kanssani kesätuulessa. Keinutat hyvän laineilla ja kuiskaat, miten rakastat. KAnssani kuljet rakkaitteni rinnalla.