perjantai 22. huhtikuuta 2011

Pitkäperjantai

 
 
 
 Tänään olen kosketettu pienistä ihmeistä. Uuden nousemisesta esiin. Olen kulkenut oman tieni ristin juurelle. Suurimman ihmeen luo. Kiittämään. Ansaitsematon ympärilläni ylistää suuruuttasi Jumalani! Luomasi kauneus siintää silmänkantamattomiin. Se lepää avautumiseen keskittyvässä  vuokon nupussa. Se on asettunut kaikkeen, mitä silmäni poimii. Saan olla osana, palasena paikalleen asetettuna ja rakastettuna. Koska kärsit puolestani. Kannoit vikani, virheeni, kipuni. Tänään olet lähelläni sammaleen pehmeydessä. Kiipeän syliisi kallion laelle ja katseeni hamuaa kättesi piirtämää koivun latvaoksaa, joka kämmenellään kantaa pientä livertäjää. Asetun kauneuteesi ja sydämeni laulaa sen siipien alla. Tässä hyvyydessä yritän löytää hauraat sanat. Huokaisuksi puen elämän hetken, jossa viipyessäni ymmärrän enkä silti kykene ikinä täysin käsittämään. Kyynelpolku kostuttaa nuhaisen nenäni vierustan. Tässä on hyvä olla. Tätä elämää kulkiessa löysin paikkani. Luotasi. Lunastuksestasi.
 Niinkuin tiedät polkuni nyt, tiesit jo omasi silloin. Omaa ristiäsi kantaen astuit Isän tahtoon. Kuolit, jotta saisin elää. Kestit tuomion vailla kohtuutta. Kärsit ivan, pilkan, huudot ja iskut. Sinä puhtoinen! Tänään kohotan käteni, ojentaudun tahtoosi. Muiden itkevien kanssa olisin tuolloin surrut. Nyt saan riemuita ikuisuuden äärellä. Vuodatit veressäsi ikuisen rakkauden kyyneleet. Kevättuuli heittää lämmön ylleni. Sen kuiskeessa sulan kuin viimeinen kinos auringon kosketuksessa. Syvyyteesi.

Aamussa avautui tyhjyys. Pimeän väistyttyä loisti ikuinen valo! Astuit ylös ikuisuuteen, johon olen kutsuttu uskossa sinuun. Täyttymykseen, joka sinussa toteutui. Kuljetan sydämeni ajatusta kohti pois vieritettyä. Siirrän sivummalle turhan, kuin kiven hautasi suulta. Istun alas kanssa surevan. TAivas laskeutuu luokseni. Miksi etsit elävää kuolleitten joukosta, kysyit. Olet vierelläni, lähelläni. Mullan pehmeässä tummuudessa, aamukasteen pisaroinnissa poimulehden nukassa. Miksi murehtisin! KAuan sitten täytetty tyhjyys piirtyy kaikkeudeksi elinpiiriini. Pienenpienissä pisaroissa. Kyynelveressä.


Pääsiäinen. Pääsen läheisyyteesi. Päästit ikeestä. Tänään saan kiittää. Ikinä en ehkä käsitä. Lähelläsi on vain niin hyvä olla.

8 kommenttia:

  1. Oikein Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Niin kauniita sanoja, totuuksia sydämen syvyyksistä, mielen mietteistä. :') Kyynelsilmin kiitän minäkin. ♥

    Rauhallista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Kyyneleet nousevat silmiini, lukiessani kaunista tekstiäsi.

    Miten kiitollisia saammekaan olla.
    Voi, miten sydämeni pakahtuukaan kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan.

    Hyvää pääsiäistä sinulle ja perheellesi, ystäväni!

    VastaaPoista
  4. Kiitos sinulle näistä hyvistä kuvista ja mieltä lämmitävistä ihanasta tekstistä.
    Kaikki on sovitettu puolestamme.
    Siitä saamme kiittää, kumpa osaisimmekin kyllin kiittää!

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavan upeita kuvia olet räpsinyt! :) Kauniita, herkkiä, keväisiä...

    VastaaPoista
  6. täältä tiesin löytäväni ne lohduttavat, virkistävät, ne parantavat sant..
    kiitos niistä tinttarus..
    ihanaa aurinkoista päivää sinulle..

    VastaaPoista
  7. Suurkiitos parantavista sanoistasi, kyyneleet kirposivat silmiini, lukiessani tekstiäsi.
    Aurinkoisia Pääsiäispyhiä Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Teille kaikille piipahtaneille toivottelen koko sydämestäni valoisaa iloa pääsiäiseenne!
    Olen saanut viettää tätä päivää auringon kehdossa keikkuen:)
    Nuha ja yskä alkavat hellittää otteestaan.
    Illalla menemme katsomaan suurta pääsiäisnäytelmää Turun Tuomiokirkon portaille.

    Levollista hyvyyttä jokaiselle!
    Ja kevätlämpöinen kiitos sanoistanne♥

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥