sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Uusi aloitus aamulle

 
 Kuurasunnuntai avautui valkeudessaan. Kuin raajojaan nautinnollisesti kohti aurinkotaivasta venytellen. Maisemassa lepäsi tyyni hiljaisuus. Se ehti tarttua kädestäni kiinni ja vetäistä mukaan aamutanssiin kanssaan. Hetkessä oli koskettavaa lumoa. Hauraan kaunis talventulolta tuoksuva tuokioni kuitenkin särkyi. Tyttö juoksee sisälle ja kertoo, että "se karkasi!!", läpi valkean peltomaiseman näkymättöniin saakka. Rakas töissä. Niinpä meitä juoksi lapset ja minä eri suuntiin kohti tyhjää aamua koiraa etsien. Flunssa kainalossani huhuilin kunnes ääntä ei enää lähtenyt. Olin väsynyt ja hiukan peloissani. Tein sen, mikä tuntui ainoalta oikealta. Huokaisin sormet sormien lomassa: auta!
 Kului loputtomalta tuntuva tunti ja melkein toinen. Poika huhuili ovesta vielä toiveikkaana. JA siinäpä tuo sitten oli. Häntä ilosta heiluen, silmissä tuttu katse, vatsanseutu pellon ojien pohjamudassa. En uskalla edes tuumailla, mitä jos ja ellei. Tulit takaisin. Siitä kiitän ja huokaisen.
 
 
 Aloitin aamuni uudelleen. Seisahdin ja muistin, miten eilisessä hetkien vana oli ollut liian kiireinen. Tämä päivä kääntyisi vielä. Hyväksi hiljaisten hetkien nauhaksi. Kuljin uusin askelin samassa maisemassa. Tutussa ja tänään silti erilaiseksi valkaistuneessa. Poimin pieniä ihmeitä ilokseni. Hämmästellen ja ihmetellen kulutin aikaani ja hymysin. Hengitin talven valoa ja huumaavaa raikkautta. Helpotus vierelläni.
 
 
 Väkisinkin ajatukseni karkasivat näkemään. Miten jokin arkinen, tavallinen ja melkeinpä mitätön voi hohtaa ainutkertaisen kauniina! Kuurasiveltimen maalaamana kaikki pysähdytti äärelleen. Niin meissä ihmisissäkin käy. Kun antaudumme Luojan siveltimen kosketettaviksi. Pienuutemme kasvaa ja riitämme enempään kuin ikinä. Ihmeiksi asti toinen toisillemme.
 
 LApset saivat hyvillä mielin kulkea tuttuun majanrakennuspaikkaansa. Olivat säikähtäneet kanssani. Lemmikin paluun riemu rinnassaan tarpoivat taas leikkeihinsä. Löysivät metsänreunalta vanhan penkin. Jonkun sinne hylkäämän. Kantoivat sen äidille talteen odottamaan talvisia asetelmia syliinsä. Tässä päivässä odotti niin monta tunnetta. Nyt on hyvä hiljetä hyräilemään....joka päivä, joka hetki....Ja odottaa, mitä huomisella on annettavanaan.

14 kommenttia:

  1. Huh! Ja mikä kauneus tässä aamussa! Ihanat kuvat. Minä olin pienimmän kanssa salaisessa tammimetsäpaikassa retkellä heti aamusta, kamera oli mukana ja ihana rauha. Voi hyvin sinä kultainen!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuurankuvia ja kuuranajatuksia sinulla.
    Itse kuljin Helsingin kaduilla aamutuimaan ja haistelin ensikertaa tänä syksynä pakkasta. Pakkanen suli pian rakkaan vanhan äitini lämmössä. Oli hyvä olla. Oli pyhä hetki jälleen kerran

    VastaaPoista
  3. Ihana posti taas. Kaunista kuuraa. Ihanaa viikkoa Sinulle.

    VastaaPoista
  4. Mikään ei säikäytä niin kovasti kuin rakkaan lemmikin katoaminen. Vaikka se kestäisi vain hetken, henki salpautuu ja sydän tuntuu jättävän lyönnin väliin. Koska meillä on kaksi metsästyskoiraa, joita on välillä pakko pitää vapaana, näitä tilanteita on vuosien varrella ollut muutama. Onneksi aina on käynyt hyvin - ja onneksi teidänkin seikkailija tuli vapauteen kyllästyttyään takaisin kotiin!

    Ihania maisemia ja sunnuntaihetkiä. Näistä on oikea elämä tehty. :)

    VastaaPoista
  5. minäkin hurmaannuin aamulla luonnon kauneudesta, huurteisesta metsästä. Yksinkertaisuudesta, vaatimattomuudesta löysin aaarteita..

    Herkkiä, kauniita kuvia olet tallentanut, niissä kaikissa on tuo valo, joka meitä johdattaa..

    Ihanaa kun koira tuli kotiin .

    Halauksin ♥

    VastaaPoista
  6. Niin kauniita kuvia taas. Tänään täällä meilläkin tuoksui jo talvi:)

    VastaaPoista
  7. Kaunista on nämä pakkasaamut ja jäinen kuura.♥

    VastaaPoista
  8. Olin tänään onnesta sekaisin, kun aamulla näin maan olevan kuurassa ja auton ikkunat oli täynnä kuurankukkia - ihana aamu <3

    Onneksi teillä karkulainen palasi onnellisena kotiin :)Olet taas onnistunut ottamaan kauniita kuvia!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!!!

    VastaaPoista
  9. Onneksi aamuinen säikäys sai onnellisen lopun.
    Ihanaiset kuurakuvat ja herkkä teksti. Tämän äärellä oli jälleen suloista viivähtää.
    Valoa alkavaan viikkoosi, voi hyvin♥

    VastaaPoista
  10. Voi, miten kaunnita kuvia!

    Onneksi koirulainen palasi kotiin... muista hyvin mikä hätä ja huoli tulee, kun ystävä lähtee maailmaa tutkimaan...Niilohan teki oman retkensä tässä aikaisemmin. Itku minulta pääsi, kun heti en poikaa löytänyt.

    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle ystäväni.♥

    VastaaPoista
  11. Oi, mitä ihanaa tunnelmaa taas, niin kaunista!

    VastaaPoista
  12. Ihania nuo sinun kuuran kaunistamat kuvasi. Mutta nyt kun tuon aamuisen kirmailusi hinta on polvipahaisen jomotus,niin hieman nuukemmin olisit voinut intoilla kuurasta. onneksi pieni nappisilmä palasi turvaisasti kodin lämpöön :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥