Valon lumoissa

Valo asettui taivaankanteen heti aamun avatessa tätä päivää eteemme. Pitkin viikkoa vierellä viihtynyt harmaus ja sade kulkivat hetkeksi pois ja veivät mukanaan kipuakin loitommas luotani. Olin saanut päivieni kulkuun sisäisen valon tuikkivia tähtiä. Oppijoitteni joukko on lumonnut minut! Ovat yhdessätekemisen ja innostuksen taitajia. Nappaavat ison ilon pikkuisesta ja tartuttavat sen  minuun. Niin useana iltapäivänä olen istunut pöytäni takana sylissäni ilo ja ihmetys. Isä ja isoin omani istuivat torstaita kodassa kanssamme. Sisimmän lämpö levitti kätensä minua kohti. Kutsui esiin tunteita, joiden voimalla kipeätkin askeleet ovat keveitä. Nuotioliekkien vaimea laulu soi pelkkää hyvää. Lupasi ja helli. Posti pudotti enkelikuvan luokseni toivottamaan adventin valoa. Kiitos Hanne! Ja tämän lauantain valo kaappasi syliinsä kokonaan! Päiväni ovat saaneet kylpeä hyvässä. Nyt tunnen piparintuoksun ja kuulen siskosten yhteisen naurun keittiöstä.

 Huomiseen aamuun luvattu sade ei haittaa. Saan istahtaa kuulemaan tyttösen kuoron säveliä ensimmäisen adventin tuokioon. Saan laulaa Hoosiannaa. Saan levähtää valon sanomassa. Vaikka tuuli tuivertaisi ja sade piiskaisi, loistaa lähelläni valo. Sen hiljaisessa kajossa haluan kulkea kaikissa päivissäni. Terassin nurkkaan rakkaan tänään kantama adventtikuusi seisoo tummuvassa illassa vielä valojaan odottaen. Minäkin odotan. Otan huomisen vastaan ja annan sen asettua täyttämään tilaa suuren juhlan odotuksessa.

Lumen lumo viipyy. Minä seuraan juhla-asuun hiljaa pukeutuvan kodin tunnelmaa. Maisemasta puuttuva valkeus löytyy ajatusteni virrasta. Se sädehtii kynttilöiden hiljaisissa liekkien leikeissä. Sen aistii sydämelle laskettujen lauseiden lämmöstä. Se on tässä ja nyt. Niin monessa pienessä.