Kuuran kuljettamia ajatuksia. Tänään.

Eilisessäni sain ihmetellä sydämeltä nousevaa valon kajoa. Aamun automatkaani laskeutui vahva tunne. Kuin kutsu avaamaan sydämen ovet. Niin vahvasti tunsin sen. Muistin erästä, joka siinä hetkessä tuntui niin sydämelläni läikähtävän. Kanna ja pidä huolta, pyysin. Vahvista ja jaa luottamustasi. Sulje tiukasti syliisi ja hoivaa! Kun tuohon samaan aamuun saan häneltä kauniit sanat viestissään, hymyyni kiinnittyy kiitos. Minä tiesin. Sinä tiesit! Sinä kuulit! Kuljetit tunteen perille saakka! Koulun pihaan laski aurinko omaa kirkkauttaan. Siristelin silmiäni ja imin pikkuisista touhuajista tarttuvaa iloa! MArrasharmaa oli kulkenut pois. Olin keskellä suloista arkeani. Välitunnin mittaisessa valossa:) Omalla paikallani. Käytössäsi.

Eilisessä istahdin rinnallakulkijani kanssa tuumaamaan ja suunnittelemaan. Saamme yhdessä oppijoittemme kanssa toteuttaa joulun tärkeimmän. Kun toinen jatkaa sanoillaan toisen aloittamaa ajatusta, viriää jotakin uutta ja koskettavaa. Innostuimme, uppouduimme, haltioiduimme. Sama vanha ja muuttumaton sai uuden asun ylleen. Odotan ja luotan. Tämä saakoon koskettaa! Kuin valkea kuura oksistoissa kohta, oli ilomme yhteinen hetkemme yllä. Hymyissämme tyyni tyytyväisyys. Tunnen, ettemme ole tässäkään yksin. Koen vahvasti läsnäolosi lämmön. Tänäänkin, vaikka kurkkuun asettui jo uusi tauti. Kuume koputtaa ja särky pyrkii lähemmäs. Mikään valo ei tuiki jatkuvassa kirkkaudessa, harmaa tarvitaan taustalle. Minun harmaaseeni hörppään höyryävää ja päätän, etten murehdi. En tästä. On niin monta muutakin juuri nyt. Lähellä. Tarvitsemassa kasvoiltani valoa omaan pimeäänsä. Sinun valoasi minussa.

Koen jotakin syvää. Kuin pieni sylini täyttyisi hyvästä, vaikka niin usea huoli täyttää taskut. Hiljaisuudessani mietteitteni tiimellyksessä kuulen äänesi. Et sano paljoa. Vain: vaella valossa. Voisiko huominen tuoda viileän valkeuden maisemaani? Odotan ja painaessani poskeni unentuloon, pyydän, annan unikuviini lumienkeleitä!