torstai 4. elokuuta 2011

Lyhtyjä ja laineita

 
IStahdan menneen kesän muistoihin. Paljon hyvää käväisi luona. PAljon iloa kiipesi hymyksi suupieliin. Vahvistavaa talletettavaa sujautettavaksi taskuun jokaiseen arjen uuteen aamuun. Hitunen haikeutta viipyy vierellä. Ainutlaatuisia olivat niin monet hetket. Sellaisiksi jäävät. Pieni tyttönen on aloittanut omassa huoneessaan koululeikit pitkän tauon jälkeen. Suloinen supatus ja sanojensa suunnaton tärkeys saavat äidin minussa kehräämään. Tiedän elokuun ehtineen luo ja kesän hiljalleen kääntäneen selkänsä. Kurkkii vielä olan yli ja hymyää, mutta pian jättää jäähyväisensä. Kulkee vuoteni kanssa käsitysten kohti horisontin aavaa viivaa.
Silmiini osui kaunis kortti. Siinä teksti "Minä suojelen sinua kaikelta" kahden toisiinsa kiertyvän hennon kukannupun alla. Elomme laineet ja tyrskeet kasvavat joskus niin suuriksi, että niiden pyörteissä pieni ihminen on ihmeissään ja peloissaan. Murheen myrskyissä kaipaa saada kuulla olevansa suojeluksessa kaikelta . Pelon ja huolen laineilla keikkuessa venettä ohjaavat varmat kädet. Suojelevat ja osoittavat suunnan. Armon ja rakkauden laiturille. Tapasin ihanan blogiystäväni Sinkkisangolta. Hujahti tunteja jutustellessa ja teetä hörpätessä. Kuljetimme tuokiota pienistä iloista suuriin syvyyksiin. Ajatuksia vaihtaen ja jakaen. Elämän laineiden liplatusta kuunnellen. Puhelimessa ystävän kertomakin toi korttini sanat todeksi.
Olen kuoriutunut kiireestä. KAlenteri odottaa oltuaan kanssani vuoden vapaalla. KEskustelen sen kanssa hetken ja kerron, etten enää aio juosta kilpaa aikani kanssa. Muutama merkintä kurkistaa sen lehdiltä jo. Pikkuinen poika kirjoitti keittiön perhekalenteriin ÄITI MENEE TÖIHIN. Vielä keväällä nuo sanat olisivat ilkkuneet minulle. Nyt huomaan niiden muodoissa pehmeyttä.
Olin ystävän kanssa maanantaina ainutkertaisessa tilaisuudessa. Andrae Grouch, 69-vuotias gospellegenda taustaryhmänsä kanssa konsertoi lähikaupungissa. Ilta kuljetti huimasta mustan musiikin jammauksesta äärimmäisen rauhallisen hartaan musiikin äärelle. Suuret maailmantähdet, kuten Diana Ross, Elvis Presley, Elton John, MAdonna, Michael Jackson ovat esittäneet tuon lahjakkaan muusikon säveltämiä kappaleita. Koskettavaa oli kuunnella jo hauraaksi ja vanhaksi ehtineen  miehen kertomuksia siitä, miten kaikki hänen osallaan oli saanut alkunsa. LAhjana Jumalalta. Kun iltamyöhällä palasin kotiin, odotti minua ihana yllätys. Rakas oli sytyttänyt kynttilöitä ja lyhtyjä ympäri terassia. Elokuun ensimmäisen illan pehmeässä hämyssä rakkaus kosketti minua.

KEsäauringon säteet kulkevat kauemmas. Syksy avaa itseään. Se ottaa syliinsä ja osalleni sillä on paljon uudenlaista annettavaa. Postikortin sanat piirtyvät ajatuksiini. Minä suojelen sinua kaikelta. Tiedän, ettei mikään ole omissa käsissäni. Lujasti luotan , että askeleemme kulkevat meille parhaita polkuja. Sen varrelle mahtuu iloja ja huolia. Yllätyksiä niin ihania kuin raskaita. KAsvuni maaperä on Jumalan voimassa ja rakkaudessa. Sen turvin kuljen huolettomammin huomiseen. Siunaavaa kättä tarvitsee niin iso kuin pieni. Sinä ja minä.
 Elokuu kuljettaa eteenpäin. Puhallan liekin sammuksiin. Se jättää lämpönsä sydämeen. Hennoksi valoksi jokaiseen päivään. Pimenevään iltaan.
"Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani." Ps. 119:105



15 kommenttia:

  1. Niin kaunista soljuvaa ajatusten virtaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää palatessasi töihin. Voi kun sen kalenterin voisikin pitää vain suuntaa antavana, mutta välillä tuntuu, että se ottaa ohjat käsiinsä, silloin pitää tempaista itsensä irti.

    VastaaPoista
  2. SArppu,
    niinpä. Liian herkästi se aika juoksee ja hoputtaa askeleitamme. Tein tietoisen päätöksen repiä itseni irti, jos huomaan, etten ehdi nauttia pienistä asioista jokaisessa päivässäni. Kiitos sanoistasi. Työhön paluu vuoden vapaan jälkeen nostattaa monenlaisia tunteita.
    Elokuullesi lempeyttä!

    VastaaPoista
  3. Olitpa onnekas, kun pääsit Grouchia kuulemaan!!
    Tiedätkö, onko hän tehnyt vielä viime vuosina uusia äänitteitä.
    On varmasti ollut upea elämys se tilaisuus.

    VastaaPoista
  4. Niin kauniisti kirjoitat aina... <3sydämen sopukat kietoutuvat aina lukiessa johonkin hellään ja lämpimään, kiitos!

    Onnea alkavaan aherrukseen toivon oikein paljon!!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia olet taas katseltavaksemme laittanut ja niin Kauniisti kerrot asioista! Kiitos ystäväni.♥

    Toivon loppukesän päiviisi lämpöä ja aurinkoa.♥

    Ja toivotan sinulle ihanaa töihin palaamista....varmasti se on vähän jännittävääkin...☺

    VastaaPoista
  6. "Olen kuoriutunut kiireestä"...ihana, ihana, tämä jää päähäni soimaan, tiedätkö, saanko ottaa sen voimalauseeksi itselleni tähän syksyyn? Niin hienosti sanottu, ajateltu. Voi sinua, ihana, että töihin paluu tuntuu hyvältä!!

    VastaaPoista
  7. Niin, äkkiähän se kesä aina menee...
    Leppoisia ja kiireettömiä hetkiä siulle kuitenkin työn alkajaisiin toivon! ♥

    VastaaPoista
  8. Sirkku,
    uusi levy on ymmärtääkseni ilmestymässä nyt syksyllä. Tilaisuus oli todella elämys! Konsertti ja paljon muuta sen lisäksi. Olin kosketettu. Grouchia on siunattu uskomattoman suurella lahjalla.
    Lempeitä syystuulia sinulle♥

    VastaaPoista
  9. MArina,
    läikäytit lämmön sisälläni. Kiitän sanoistasi♥
    VAloisuutta syksyn tuomiin tummeneviin iltoihin! Pehmeitä hetkiä kynttilän kajossa!

    Irmastiina,
    kiitos, ystäväni! Sanot aina niin kauniisti♥
    Töihinpaluussa on suloista jännitystä, haikeutta hyvästellessäni ihanaa vuottani, mutta silti kiitän, että olen saanut levollisuuden kaiken keskelle.
    Puhallelkoon luoksesi lämpöiset elotuulet!

    Satu,
    voi sinua suloista♥
    TArtu ajatukseen ja kuljeta se voimalauseeksi arkeesi♥
    Aivan hassua tämä levollisuus, joka töihinpaluuajatuksiini on laskeutunut. NAutin ja iloitsen ja kiitän siitä!
    Sinulle levollisia päiviä syksyysi!

    HAnna,
    hyvä kulkee nopein askelin. Olen hurjan kiitollinen vuodestani. Arkeenpaluussa koen rukousvastauksen saamassani levollisuudessa.
    Iloa ja valoa sinun tummuviin syyspäiviisi! Voi hyvin♥

    VastaaPoista
  10. Kesä juoksee niin nopeasti..
    nyt on jo elokuu...
    yksi viikko aikaa valmistautua uuteen aloitukseen. Syksyn syliin in hyvä hypähtää..
    Sinulle kaikkea ihanaa ♥

    VastaaPoista
  11. Hei!
    Niin se on, että askeleemme todella kulkevat meille parhaita polkuja. Sen lohdullisuudessa on ihana riippua.
    Kiitos oikein paljon yhteisestä hetkestämme. Sain iloa, voimaa ja virkistystä. Toivon sinulle sydämestäni siunattua ja rauhaisaa syysaikaa,
    Anu

    VastaaPoista
  12. HAnne,
    aika on todella juossut. Sen kanssa saa olla tarkkana, ettei se kuljeta varkain ohi kauniiden tuokioiden.
    Viimeinen viikko. Sitten arkeen astumisen aika. Olen kiitollinen, että olen saanut levollisen mielen sen tosiasian edessä, että suloinen lahjavuoteni on ohi.
    Lempeitä tuokioita viimeisiin lomapäiviisi!

    Anu,
    kiitos sinullekin suloisesta teehetkestämee. Oli niin mukava tavata pitkästä aikaa.Ja kiitos niin söpöstä lahjasta. On jo käytössä:)
    Sinunkin syksysi ylle siunaavan käden levollista voimaa!

    VastaaPoista
  13. Sinun oppilaasti saavat viisaan ja suloisen oppaan elämään.Kaikkea parasta lomasi viimeisiin hetkiin ja pian alkavaan arkeen.

    maria ystäväsi

    VastaaPoista
  14. Kiitos vierailusta blogissani :)

    Niin kauniita ovat nuo ylimmät kuvat ja viljapellot. Varmasti jännittävää palata töihin kotona olon jälkeen, mutta kyllähän muutokset yleensä ihan hyvää tekevät.

    Minäkin yritän kuoria itseni kiireestä.

    VastaaPoista
  15. hei, ihana blogi sinulla! ! ihana tuo psalmin kohta.... amen! siunausta tähän päivään <3

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥