Suuri syli, aina avoin

 Jo eilisessä sen tuntu oli vahvasti tässä. Ilta-auringon yllemme laskemassa peitteessä oli kajastus viileyttä. Lävitse kulki väristys, jossa tuntui syksy. Sellainen pehmeä ja ruskanvärinen. Mutta vain hennosti se käväisi iholla ja erkani sitten loitommas. Kuiskasi lupauksen saapumisestaan. Antoi tilaa ajatuksille, jotka pukeutuivat kaipaukseen. Kesän kääntyessä mennäkseen tunnen jonkin uuden ottavan tilansa. Kuin syksy, jonka tuloon voin luottaa.

 Vielä tuokio sitten se  keikisteli kesän kanssa rinta rinnan. Kujeillen ja kertoen tulostaan. Kohdalleni se jakoi harmauttaan. Olin suojavuoteni jäljiltä kuin avoin maa sen laskeutua. Syysflunssan kanssa olen kulkenut tätä päivääkin vielä. Pikkuisen voimattomampana. Odottelen värejään luokseni. Ilokseni ja suojakseni. Levollisin mielin.

 Syksy on tullut.

Linnut ovat lähteneet

ja lapset teilleen.

En tahtoisi etelään.

Riittää katseesi lämpö.

(Anna-Mari KAskinen)

 Sateen ja valon vuorotellessa pehmeydelle jää tilaa. Usvan läpi näen rakkaat kasvot. Ojennetut kädet ja koko sen rakkauden ja lämmön, joka säilyy. Kesästä syksyyn. Syksystä kesään. Pellon keltaisesta merestä on jäljellä enää olkien matto. Niityn kukkaloistosta vain kuivuneet siemenkodat. Poutataivaan sini saanut ylleen harson. Tutun koivun oksilta ei enää soi iloinen liverrys. Ja silti se kaikki on. Läsnä. Odottamassa painumistaan uneen lumiviitan alle. Herättääkseen meitä aikanaan uuteen. 

 Sinun kasvosi

ovat piirtyneet minuun

kuin puu heijastuu

meren levottomuuteen

elokuisena yönä.

(Anna-Mari KAskinen)

 Tänään olin lohtusylinä lapselle, jonka epävarmuus kiipesi kyyneliksi silmiin. Puin turvallisuutta sanoiksi ja käsivarsistani rakensin suojamuurin ympärilleen. Tunnen nyt vahvasti samoin. Syksy kutsuu sydämeltäni esiin lohtua, luottamukseksi rakentuvaa tietoa lämpimästä rakkauden sylistä, johon kavuta. Milloin vain. Kun paleltaa. Kun harmaus peittää syysvärien loiston taakseen. Kun sade huuhtoo kasvoilta hymyn. Eilen oma tyttönen katsoi minuun ja sanoi: pesit taas ikkunoita. Kyynelten virrassa puhdistui sisin ja silmien ikkunat. Sanansa voimasta kosketettuna. Ikkunariepuna rukous.

 Syksy ei ole jäähyväislaulu lämmölle ja valolle. Se on kuin lämmin syli. Aina avoin. Se on kuin rakkaus, jonka eteen en tarvitse ponnisteluja. Se on. Tässä ja nyt. Miten taitavasti minulle puhutkaan?! Hymyilen pihakoivulleni. Se nyökkää oksillaan, joiden vihreyden keskellä keltainen suurenee. Se ei itke putoilevien lehtien perään. Uusi kasvaa jo. Pihlajan punaisessa hehkuu huolenpito.