Viikon mittainen arki astuttu

 Viikon mittainen arjen taival takana. Lapset nakkasivat perjantaireput nurkkaan ja vipelsivät vapaan touhuihin. Aurinkotaivas kuiskii vielä lämpimiä ajatuksia. Antaa luvan joutenoloon. Mukaviin puuhiin. Jätin tyhjän luokan nurkkiin hymyni. Se kiertää hiljentyneiden pulpettien lomitse ja muistelee hyvää viikkoa. Se kurkkii hehkuvien pahviaurinkojen kehrää ja silmänsä ummistaen tapailee metsälaulun säkeitä. Kiitollisin mielin ja tyytyväisin askelin kuljin viikonloppuuni.

Ympärilläoleva tuttu tarttuu silmiin hanakasti. Totuttautuminen siihen, että onkin enemmän poissa, heilauttelee tunteita ja ajatuksia. Tätä olen pyydellyt ja luottaen toivonut oppivani. Etten askella ohi omien tärkeitteni. Koko viikon on rakas jaksanut siloitella tietä askelteni edellä. Olen saanut paljon. RAkkautta, huolenpitoa ja huomiointia. JA rauhassa keskittyä kutsumaan esiin opettajaa minussa.

Lempeästi ja pehmein ottein olen saanut aloittaa. Hyvä on kulkenut vierellä. Arki asettunut puitteisiinsa. Nyt pyydän, että riitän kaikkeen lupaamaani. Sydämelle laskettua en tahtonut työntää syrjään. Se löytää paikkansa ja minä siihen ajan ja voiman. Miten paljon yksi vuosi saikaan minussa pientä esiin. Pientä suureksi kasvavaa.

Ammennan nyt perjantai-illan pehmeyttä. Leikkuupuimuri hyrisee pellon aavassa. Tämän vuoden sato on kypsynyt korjattavaksi. Kohdallanikin ajattelen niin. Vuoden verran kypsymistä. TAivaan Isän hyvyydessä. Ja nyt taas vähän valmiimpana uuden edessä. Olen suloisesti sykkyrällä, iloa ja ihmetystä täynnä. Väsymys viikon jäljiltä tuntuu raukeudelta, jonka saan aamusella nukkua pois. Saan loikoilla ja venytellä itseni lauantaihin, aamukahvintuoksuiseen. Pientä kivaa ohjelmaa tiedossa. Nyt on hyvä olla.