Tänään se tuli jo lähelle. Arki.

Eilisiltana asetin unen tunneilleni rajan. Herätystoiminta puhelimessani lopetti lomailunsa. Siirtyminen uuteen tuntui osallani nyt todelta. Aamusella nappasin tutun vanhan työkorini. Asettelin sinipaitaisen nallen ja sinisen santpaulian valkoisessa pikkukorissaan korini pohjalle. Monelta aiemmalta vuodelta niin tuttu kuvio tänään. RAkkaan ystävän kanssa yhteistä puuhailua ja järjestelyä koulun aloitusta varten. Tänään lämpöisin hetki oli kuulla, että askeleitani on kaivattu. Nyt on sinisen sävyillä somistettu luokkahuone taas minunnäköiseni. Kirjat pinoissa. Nimet kynissä. Nalle paikallaan. Liinat ja kukka, kynttilät ja uusi suloinen postikortti oven pielessä. Ikkunalaudalla pieni majakka ja Tuutikki, purjevene vielä kesästä kertomassa. Pieniä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Nyt olen valmis siirtämään painon yltäni. En murehdi. Olen jo hyvästelemässä erityistä vuottani. KAtse suunnattuna uuteen, vaikkakin niin lukuisilta vuosilta tutuksitulleeseen. Tukijalkoina arjessa muistoissa lepäävä hyvyys.

TAsapaino ja levollisuus ovat kiitoksen kokoisia. Kevään aatokset lennelleet loitommas. Olen päästänyt irti. Astun luottavaisin mielin ensi viikkoon. RAkas vielä tuokion kotosalla ennen työhönpaluuta. LAittaa lapset matkaan opinteille. Reput roikkuvat jo nauloissaan. VAikka kantajansa vielä viipottavat kesälaitumilla. Kasvoillaan suven suloinen hymy. Eivät laske öitä arkeen.

KAiho kiipeää syliin, kun ajattelen kotiinpaluita. En ole vastassa. Vaan saapuessani saan innokkaita raportteja päivien kuluista. Niitä on hyvä odottaa ja nyt muistaa, että en sivuuta, vaikka väsymys kulkisi kotiin korini pohjalla. Miten jaksan taas, pohdin. Samassa asettuvat sanat sydämelleni.

KAikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.

Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voiman.

Fil.4:13

VAnhoin tai uudemmin sanoin. Yhtälailla pyyhkiytyy pelko ja epäilys.