Tässä hetkessä

Pysähdyn kuuntelemaan ajatuksiani. Ilta työntää päivää edeltään. Sama lämpö säilyy iholla. Sen otteessa koen kummaa jaksamattomuutta. Päivänokosten keskelle sain soiton ystävältä. Kävely helteen puristuksessa piristi. Miten rupatellen matka taittuukin niin huomaamatta. Ympärillä olevat viljapellot ovat asteen verran kellervämpiä taas. Elokuu huhuilee. Kutsuu luo. Tänään järjestelin työjuttuja. PAkkasin siistityt mapit laatikkoon. Ja ajatukset työstä vielä niiden mukaan. Nautin kesästä. Vielä.

Kuljetan mukanani pilkahduksia vuoteni varrelta. Hetkien lumo huokaisee rinnallani. TArttua tahdon tuokioihin samalla ahneudella arjenkin astuessa päiviin. Kiitollisuus kipittää kintereillä. Hymyilen sen läsnäololle ja lupaan pitää tiukasti kädestä. Kiireenkin astuessa päiviini. Hyvä hymyää helmoissani. Suljen sen syliini ja sipaisen suukkosen otsalleen. Säilytän sen päivieni kulussa. Murhe murjottaa ja tietää paikkansa.  Saa tulla ja tulee, saa mennä ja menee. Ylimääräisen lastin saan viskata jaksaville harteille. Aika ihmettelee paikkaansa. Ettei se vilahtaisi ohitse huomaamatta. Lupaan tarkkailla sen kulkua arjen askeleissa. Mutta nyt vielä nautin kesäiltojen kuulaudesta. Enkä kiukuttele helteellekään. En enää. Pysähdyn vain. TArjoan kasvot tuulenvireen kutiteltaviksi ja hörppään ties monennenko lasillisen vettä. 

Tässä päivässä olen kantanut mukanani ajatusten virrassa useaa. Ystäviä läheltä ja kaukaa. Myös niitä tuntemattomia, joiden kesään tunkeutui tuska ja ahdistus. TApahtunutta on mahdoton käsittää. Voi vain toivoa jaksamista toivottomuuden keskelle. Lohtua lohduttomuuteen. Rukous saa lastenlaulussa siivet. Tänään lähetän monta pientä livertäjää korkeuksiin...