Siipirikko huokailee

 Jokainen meistä tietää, miten säröllä oleva astia särkyy herkemmin palasiksi kuin ehyt. Saviastiana tiedän ainutlaatuisuuteni. Tällaiseksi minut on muovattu. KAikkineni. Säröteoria kohdallani toistui. Menin rikki. Muovaajamme käsissä palasetkin ovat arvokkaita. Nyt voin vain olla ja odotella. Siipirikkona. Tiettyyn rajaan saakka on kulku vaivaton, mutta kun pelko tarttuu kädestä, huomaan palasten hetkeksi menevän itseltäni tyystin hukkaan. TArtun ajatukseen, johon luotan. Heikkona olen vahva. Kuitenkin. PAlasista muovautuu uutta.

Kepeistä askelista on helppo iloita. Tämä kesä on antanut niin paljon lempeitä tuokioita, joissa on saanut liihottaa jalat irti maasta. Kivikon kohdalla askel muuttuu hataraksi ja ilo piiloutuu. Silti se on siellä.Tiedän, että on. TArkoituksen näkemiseen ei nyt ymmärrys yllä, mutta ajan myötä selkeytyy sekin. Eilinen ukonilma nousi keskelle kirkkautta. Nopeasti ja vaivihkaa. Salamanisku särki sähkömuuntajan ja sitä kautta poksautti rikki sähkölaitteita. Tuli pimeys. Tuli toimimattomuus. Koen samankaltaista osallani. Kipu salamoi.

 

 Ihmisen oma suunnitelma ei koskaan ole vedenpitävä. Hetkessä kaikki muuttuu ja kääntyy ympäri. Tämä on itselleni oppimisen kohta. On niin paljon mukavampi soutaa myötätuuleen. Poutapilvien alla. Näinä hetkinä elämässä tunnen, miten vahvasti kantava pinta on siinä ,miten lujasti luotan Hänen hyvyyteensä. Suunnitelmaan, jossa en itse kuljeta kynää. Rennon kehon on helpompi kellua. VAan aina ei ole helppo heittäytyä kannateltavaksi. Luulee tietävänsä ja taitavansa. Selviytyvänsä.

 Kipu kiertyy verhoksi ympärilleni. Tuikkii ja vaatii. Tivaa ja kiskoo. Kuljettaa ajatuksiani. Ystävä löysi pilkahduksen hyvää tässäkin. Siitä tarrasin kiinni ja sain pienen aiheen hymyyn. Ihminen on kovin pieni. Siitäkin ukkosen tekoset muistuttivat. Ilman sähköä sitä on aika avuton. Pitää katsoa uusin silmin ja asettaa ajatukset uusille urille. LÖytää toisenlaisia ratkaisuja.

 

Tänään päätän listata hyvyyttä ympäriltäni. Työnnän sivuun sen mitä keho tuntee ja kuuntelen sydämen ääntä. Lepään lempeiden käsien suojassa. Opetan askeleitani ohittamaan kivikot. Ulkona jyrisee ukkonen jälleen. Nyt laitan pisteen ajatuksilleni ja suljen tietokoneen. Särkynyt modeemi pöydän syrjällä. Uusi jakamassa yhteyttä ympärilleni. Sen sai ostaa kaupasta. KAikkea ei voi. Huokaan särkyneenä ja käännän katseen sinne, mistä apu tulee. Aikanaan.